Siirry sisältöön
Kiikkuva kirjapylly

Uudestaan ja uudestaan

17.03.2017

Joitakin lastenkirjoja on tullut, sattuneesta syystä, luettua varmaan satoja kertoja.

Karhuntassulla on yksi suosikkikirja, joka on aina ollut ylitse muiden. 2-vuotiaasta lähtien Tassunen on halunnut lukea Richard Scarryn Iloisen autokirjan joka päivä, tai oikeastaan useammankin kerran päivässä. Kirjaa on siis luettu toistuvasti jo kohta kolme vuotta. Kolme vuotta. Herramunjee!

Joka lukukerralla Karhuntassu nauraa täsmälleen samoissa kohdissa.

Ei ihme, että äitiä vähän kyllästyttää.

Tunnustan, että välillä teen niin sikamaisesti, että kääntelen lukiessa sivuja vähän suurpiirteisesti. Eli esim. viisi tai kuusi sivua kerralla. Hups vaan. Iloinen autokirja on nimittäin paitsi maailman ihanin myös yllättävän pitkä. Valitettavasti nyt, kun Karhuntassu osaa jo koko kirjan ulkoa, tämä temppu ei enää toimi kovin usein.

Mutta miksi lapset haluavat lukea saman kirjan uudestaan ja uudestaan?

Lastenkirjallisuuden tutkija Päivi Heikkilä-Halttunen, jota fanitan armottomasti, on käsitellyt aihetta kirjassaan Lue lapselle!. Heikkilä-Halttusen mukaan toiston tarve voi liittyä johonkin kirjan aiheeseen, jota lapsi ei kerta kuulemalta ymmärrä. Kirja voi käsitellä lapselle esim. tunnetasolla tärkeitä ja ajankohtaisia aiheita.

Tai sitten, vinkkaa Heikkilä-Halttunen, tutun kirjan lukuhetki muodostaa lapselle tärkeän rutiinin, jonka hän kokee hallitsevansa. Tuttu on turvallista ja tilanteen hallitsemisen tunne tyydyttävä.

Olen melko varma, että Karhuntassun ja Iloisen autokirjan kohdalla kyse on tästä jälkimmäisestä ilmiöstä. Karhuntassu haluaa kirjan lukuhetkellä syliin aina samalla ja ottaa aina saman asennon. Lisäksi hän näyttää nauttivan siitä, että tietää, mitä seuraavalla sivulla tapahtuu. Hän hihkuu innoissan ja toitottaa jo etukäteen seuraavien sivujen lauseita.

Sudenkuono haluaa nykyään lukea koko ajan Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun Oudot aakkoset -kirjaa. Tavallaan en ihmettele, koska kirja on aika onnistuneesti lukijaa aktivoiva ja jopa pelillinen. Molemmat ominaisuuksia, joita lastenkirjallisuudessa voitaisiin hyödyntää enemmänkin.

Kirjaa luettaessa Sudenkuono keräilee vaikeita ja etenkin vierasperäisiä sanoja. Hän toistelee niitä, haluaa itse lukea ne ja hymisee hiljaa.

”Hmm, cappuccino.”

”Hmm, cheerleader. Missä se lukee?”

Eli selvästi Sudenkuonolla toiston tarve liittyy tällä hetkellä kielen oppimiseen. Ja kenties lukemaan oppimisen prosesseihin. Myös vieraat kielet kiinnostavat älyttömästi.

Että vinkkinä vaan Havukaiselle ja Toivoselle, että joku Tatun ja Patun vieraat kielet -kirja olisi 6-vuotiaiden keskuudessa takuulla hitti.

Mitä kirjoja teidän perheissä luetaan uudestaan ja uudestaan?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *