Hyppää sisältöön

Seikkailua vai turvaa?

Julkaistu
Seikkailua vai turvaa?

Kumpaa lapsi kirjalta toivoo ja odottaa, seikkailua vai turvaa?

Kiikkuvan kirjapyllyn perheessä lapset suhtautuvat kirjoihin eri tavoilla ja heidän odotuksensa kirjoja kohtaan ovat erilaisia. 10-vuotias Ketunhäntä kaipaa seikkailua. Hän on aina ja kaikissa tilanteissa kihelmöivien seikkailujen puolestapuhuja.

Sudenkuono ja Karhuntassu sen sijaan etsivät ennemmin turvaa. He kaipaavat samaistuttavia henkilöhahmoja sekä tunteiden ja heitä itseään pohdituttavien syvällistenkin teemojen käsittelyä.

Kun Ketunhäntä toivoo iltasatua, hän toivoo sitä siksi, että joku jännittävä tarina on jäänyt kesken. Hän haluaa kuulla vielä lisää, olla vielä hetken jossain ihan muualla. Jossain, missä voi tapahtua ihan mitä tahansa.

Kun Karhuntassu toivoo iltasatua, hän toivoo sitä siksi, että hän haluaa kainaloon. Hän haluaa turvallisen sylittelyhetken ennen nukahtamista. Jos Karhuntassua on päivällä kiukuttanut, hän haluaa iltasaduksi kirjan, jossa päähenkilö suuttuu. Jos Karhuntassu on päivällä leikkinyt dinosaurusta, hän haluaa illalla lukea dinosauruskirjaa. Hän haluaa kerrata ja käsitellä päivän tärkeimmät hetket iltasatukirjan äärellä.

Sudenkuono toivoo usein, että iltasatu luettaisiin vain hänelle. Hän kaipaa omaa henkilökohtaista hetkeä vanhemman kanssa. Hän haluaa, että pienen tuokion vanhemman kaikki huomio kiinnittyisi vain häneen. Hän haluaa jutella lukemastaan ja ajatuksista, joita kirjojen tapahtumat hänessä herättävät. Hän haluaa ymmärtää maailmaa ja tarinat auttavat häntä siinä.

Jokaisen lapsen suhde lukemiseen ja kirjoihin on ihan omanlainen ja aivan yhtä tärkeä ja oikea. Ehkä meidän aikuisten sen lisäksi, että etsimme lapsille sopivia kirjoja, pitäisi miettiä sitä, miten ja miksi lapsi haluaa lukea. Miten juuri hän hyötyy lukemisesta ja kirjojen tarinoista?

On kiinnostavaa ajatella, kuinka lasten erilainen suhde lukemiseen ja kirjoihin kantaa. Kuinka se kantaa yli murrosiän ja kohti aikuisuutta?

Oma kirjasuhteeni oli lapsena Ketunhännän kirjasuhteen kaltainen. Halusin lukemalla uppoutua syvemmälle ja syvemmälle omaan sisäiseen maailmaani. Sama tarve vain kasvoi murrosiässä eikä se ole poistunut aikuisuudessakaan.

P.S. Lapsen Maailma -lehden Kuukauden kirjat -palstalta löytyy kirjavinkkejä sekä seikkailun että turvallisuuden ystäville.