Hyppää sisältöön

Rapu, joka on kiva kaveri

Julkaistu
Rapu, joka on kiva kaveri

Karhuntassu on innostunut kaloista ja merenalaisesta maailmasta. Viime aikoina olemmekin lukeneet paljon kuvakirjoja, joissa seikkailee kaloja ja äyriäisiä.

Yhdestä hahmosta Karhuntassua pitää ihan erityisesti: Tuula Peren kirjoittamien ja Roksolana Panchyshyn kuvittamien Timo Taskurapu -kirjojen Timosta.

Timo Taskurapu -kirjojen tarinat ovat aika pitkiä ja hidastempoisia. Myös kirjojen päähenkilö Timo on luonteeltaan rauhallinen ja tuumaileva. Voisi jopa kuvitella, että tällainen pohdiskeleva henkilöhahmo ei kiinnostaisi vauhdikasta kuusivuotiasta, joka elää oman aikansa nopeatempoisen mediakulttuurin keskellä.

Mutta ehkä kuusivuotiaskin kaipaa kaiken piipityksen, välkkeen ja jännityksen rinnalle jotain maadoittavaa ja rauhoittavaa.

Minusta on ihanaa, että lapset samaistuvat myös hahmoihin, jotka seikkailevat vain ja ainoastaan kirjojen tarinoissa. Kaiken ei tarvitse olla monimediaista.

Mikä Timo Taskuravussa sitten kiinnostaa Karhuntassua?

”Se, että se Timo on vedenelävä, niin se kiinnostaa aika paljon”, Tassulainen vastaa heti kysymykseeni.

”Mä en oo ikinä nähnyt oikeeta rapua, paitsi ruokakaupan akvaariossa. Luonnossa en ole nähnyt edes suomalaista rapua, enkä ainakaan taskurapua. Sen sijaan olen nähnyt ahvenia, lohia, särkiä ja lahnoja”, Karhuntassu jatkaa.

Entä minkälainen Timo Taskurapu on luonteeltaan?

”Timo Taskurapu on semmonen kiva kaveri kaikille. Se tykkää rakentamisesta, niinku mäkin”, Karhuntassu kuvailee.

Äitinä minua miellyttää se, että Timo Taskurapu -kirjoissa käsitellään kaverisuhteita. Juuri eskari-ikäisenä, kun ystävyssuhteet syventyvät entisestään, lapset ainakin Kiikkuvan Kirjapyllyn perheessä ovat kaivanneet pientä muistuttelua siitä, että ihmiset ovat erilaisia. Toiset saattavat olla herkkiä ja loukkaantua helposti, ja toiset taas ovat äkkipikaisia, paksunahkaisia, seikkailunhaluisia, ujoja tai jotenkin muuten persoonallisia. Jokaisen kaverin kanssa täytyy etsiä sopiva tapa olla yhdessä.

Kaveritaitoihin liittyviä kirjoja ei voi olla liikaa.

Karhuntassu pitää eniten Timo Taskuravun aarre -kirjasta. Siinä Timo löytää uuden ystävän, joka on ujo, pelokas ja herkkä. Tarjoamalla uudelle ystävälleen turvaa, omaa tilaa ja hulenpitoa, Timo saa nähdä uudesta ystävästään puolia, joita hän ei paljasta kenellekään muulle.

Kunpa ärhäkkä, kulmikas ja äkkipikainen Karhuntassukin oppisi huolehtimaan omista ystävistään samalla tavalla.

 

Huom! Timo Taskurapu -kirjojen arvotelukappaleet saatu kustantajalta.