Näistä lapsuuteni lempikirjoista lapseni eivät piittaa
Moni vanhempi aloittaa omalle lapselleen lukemisen omista lapsuutensa lempikirjoista. Jotenkin sitä toivoo, että ne samat kirjat, jotka aikoinaan vaikuttivat itseen suuresti, tuntuisivat myös omasta lapsesta kiinnostavilta.
Olen lukenut omille lapsilleni omasta lapsuudestani tuttuja kirjoja varmasti satoja tunteja. Olemme kalunneet Maikki Harjanteen Vanttu-kirjat ja Minttu-kirjat. Olemme käyneet läpi Pupu Tupunat, Rasmus Nallet ja Elsa Beskowin ihanat satukirjat.
Olen pakottanut lapseni kuuntelemaan jopa 80-luvun kasettikirjoja. Rakastin niitä pienenä.
Monet omista lapsuuteni suosikeista ovat kiinnostaneet lapsiani, mutta sitten on niitä kirjoja, jotka eivät ole saaneet ihan yhtä riemullista vastaanottoa. Syitä voin vain arvailla.
Mutta kiinnostivatko minua pienenä omien vanhempieni lapsuuden aikaiset kuvakirjat? Ehei, ne tuntuivat suorastaan puuduttavan nössöiltä.
Muistan, kuinka äitini halusi ihan liian usein lukea Hanhiemon satuaarretta, joka oli mielestäni kuollettavan tylsä kirja. Lukiessaan äitini liikuttui lähes kyyneliin ja minä vieressä haukottelin tylsistyneenä.
Valitettavasti olen itse saanut kokea saman kohtalon.
Voi siis olla ihan perusteltua, että jokainen sukupolvi saa valita omat suosikkikirjansa oman aikansa lastenkirjallisuudesta.
Tässä kolme itselleni tärkeää lastenkirjaa, joista lapseni eivät ole piitanneet juuri lainkaan:
Gunilla Wolde: Teemun pukuleikki
Teemun pukuleikki on varmaankin kirja, jota olen lapsuudessani lukenut kaikista eniten. Repaleisen kirjan muistokirjoituksessa lukee ”Maijan kirja 1985”. Olen siis saanut kirjan lahjaksi 2-vuotiaana.
Kirjassa parasta on tietenkin se, että siinä leikkii tyttö nimeltä Maija. Hän ja kirjan päähenkilö Teemu löytävät suuren arkun, jossa on aikuisten vaatteita. He sovittelevat vaatteita ja muuttuvat ihan eri henkilöiksi. Kirjan juoni on mielestäni edelleenkin nerokas. Se etenee kuin ihan oikea leikki.
Juuri tämän kirjan ääressä omat lapseni ovat haukotelleet kerta toisensa jälkeen.
Marjatta Pokela: Mörkö se lähti laivaan
Tähän ihastuttavaan laulukirjaan liittyi omassa lapsuudessani vinyylilevy, jonka isäni toisinaan pitkän suostuttelun jäleen laittoi soimaan. Jo pelkästään levyn asettaminen soittimeen ja sen putsaaminen pienellä mustalla harjalla oli ihmeellistä.
Osaan luonnollisesti kaikki kirjan kappaleet ulkoa. Ja kyllä, olen laulanut niitä lapsilleni loputtomia kertoja. Laulut ovat laadukkaita ja hauskoja ja muodostavat jännittävän musikaalitarinan. Kirjan on kuvittanut Ulla Vaajakallio ja se on edelleen yksi kauneimmin kuvitetuista kirjoita, jonka tiedän.
Lapseni ovat välillä innostuneet yksittäisistä kirjan lauluista. Usein olen myös kuullut kommentin ”äiti älä enää laula”.
Disneyn satulukemisto: Ferdinand-härkä
Äitini kuului 80-luvulla Sanoma Osakeyhtiön Lasten omaan kirjakerhoon. Jäsenyyden myötä hyllymme täyttyi Disneyn satulukemiston kirjoista, jotka tuohon aikaa olivat vielä yllättävän hyviä. Minä ja veljeni kasvoimme näiden Disneyn kirjojen varjossa.
Ferdinand-härkä oli yksi suosikeistani. Kirja kertoo tarinan härästä, joka on erilainen kuin muut. On oikeastaan aika lohdullista, että edelleen ajankohtaista erilaisuuden teemaa on käsitelty lastenkirjallisuudessa jo 1980-luvun alkupuolella.
Omia lapsiani ei tämä Fenrdinandin tarina kiinnostanut lainkaan, kunnes kaikki muuttui. Vuonna 2017 julkaistiin nimittäin kirjan tarinaan pohjautuva elokuva. Ja niin tämä lapsuuteni kirjaklassikko löysi tiensä omien lapsieni kirjahyllyyn.
