Hyppää sisältöön

Musiikkikirjoja pienille lapsille

Julkaistu
Musiikkikirjoja pienille lapsille

Laulaminen ja musisointi pienen lapsen kanssa on äärimmäisen palkitsevaa. Jotenkin se, että musiikki saa pienen vauvankin spontaanisti hytkyttelemään ja tanssimaan, jaksaa hämmästyttää ja ilahduttaa aina vaan uudelleen.

Kun Kiikkuvan kirjapyllyn perheen lapset olivat pieniä, lauloin heille paljon kansanlauluja. Suomalaiset kansanlaulut ovat sopivan toisteisia ja yksinkertaisia yhdistettäväksi pukemishetkiin ja muihin arkisiin tilanteisiin. Minulle on aina ollut ominaista rytmittää lauluilla toimintaa, joka toistuu samankaltaisena päivästä toiseen. Hyräilen edelleen tiettyjä sävelkulkuja aina tietyssä vaiheessa päivää ja viikkoa.

Kansanlaulujen lisäksi pienille lapsille on nykyään tarjolla paljon laadukasta ja hyvin sovitettua ja soitettua lastenmusiikkia, konsertteja, musiikkinäytelmiä ja kaikkea ihanaa. Olen itse jo hieman pudonnut kärryiltä uusimmista lastenmusiikkivillityksistä, mutta vinkkaan silti kolme kiinnostava lasten musiikkikirjaa, jotka mielestäni kuuluisivat jokaisen lapsiperheen kirjahyllyyn.

 

Liisa Kallio & Soili Perkiö: Pikku Papun laulut

Tähän kirjaan kuuluu kuvakirja sekä cd-levy. Kuvakirjasta löytyy aukeaman kuvitus jokaiselle levyn laululle. Kuvituksen lisäksi aukeamalta löytyvät laulun sanat runomuodossa.

Pikku Papun laulut -kirjaan liittyvä levy valittiin vuonna 2012 vuoden lastenlevyksi. Sen jälkeen kirjan ja levyn yhdistelmä onkin saavuttanut suoranaisen kulttiaseman lapsiperheissä. Tämän kirjan laulujen tahdissa suomalaiset vauvat hytkyvät varmasti vielä pitkään. Sen lisäksi, että kirjan laulut ovat uskomattoman oivaltavia ja mukaansatempaavia, myös kirjan kuvitukset houkuttelevat kirkkailla väreillään ja selkeillä muodoillaan pieniä lukijoita.

Liisa Kallion Pikku Papu -hahmon seikkailuita voi seurata myös monista muista lastenkirjoista.

 

Mauri Kunnas: Koiramäen laulukirja

Jotenkin sitä on puolittain unohtanut monia lauluja, jotka lapsuudessa olivat itselle tuttuja ja tärkeitä. Sitten, kun oma lapsi syntyy, noita lauluja alkaa taas kaivata.

Koiramäen laulukirjaan on onnistuttu keräämään mukaan monia perinteisiä sävelmiä, joita en muistanut muistavani. Mukana on mm. Pikkuinen paimen, Saunavihdat, Pieni nokipoika ja jopa Mammanpojan laulu.

Kirjasta löytyy jokaiseen lauluun sopiva sivun kuvitus sekä selkeät ja yksinkertaiset nuotit, joiden avulla kömpelömpikin laulelija voi harjoitella tuttuja sävelmiä. Kyseessä on siis erittäin pätevä perusteos, joka tutustuttaa samalla Mauri Kunnaksen rakastettuihin hahmoihin. Mutta pieni varoitus on annettava: monet kirjan lauluista ovat pahimman luokan korvamatoja.

 

Hannele Huovi & Soili Perkiö: Muumiperheen lauluretki

Tämä kirja on jokaisen todellisen muumifanin onnen täyttymys. Kirjan laulut tarjoavat raikkaan kilpailijan muumisarjoista tutulle musiikille. Jotenkin Muumiperheen lauluretki -kirjassa on mielestäni tavoitettu joku perimmäinen muumiuden ydin.

Pikku Papun laulukirjan tavoin tämänkin kirjan mukana tulee cd-levy. Kirjasta itsestään löytyvät sekä kuvitetut runoversiot levyn lauluista sekä nuotit. Levyn laulujen mukana voi siis vaikka soitella ja laulella kirjan nuottien avulla.

Hannele Huovin muumilaulujen sanoitukset ovat juuri sopivalla tavalla perinteisen koukeroisia. Niiden kieli on kaunista ja soinnukasta, ja Perkiön sävellykset tietysti täydentävät paketin ihan upeasti. Näitä lauluja aikuisetkin kuuntelevat mielellään.