Metsän lapset
Liikumme ja retkeilemme Kiikkuvan kirjapyllyn perheen kanssa paljon metsässä. Näin syksyisin erityisesti sienestämme, marjastamme ja tutkimme erilaisia kasveja. Lapselliset miehet -blogin Topi kirjoitti hetki sitten sienistä. Ja tosiaan, sienestäminen on myös lapsille ihanan palkitseva harrastus.
Kiikkuvan kirjapyllyn lapset tunnistavat vaarallisimpien myrkkysienten lisäksi jo ainakin kantarellin, suppilovahveron, orakkaat, mustatorvisienen, tatit ja rouskut. Erityisen iloisia lapset ovat löytäessään sikurirouskuja. Ja ovathan ne ihania!
Nyt kun lapset ovat jo vähän isompia, he liikkuvat luonnossa aika taitavasti: kilometrit taittuvat kevyesti, karttamerkit kiinnostavat, eikä lasten kanssa liikkuessa tarvitse enää pysytellä poluilla tai vältellä jyrkänteitä. Kukaan ei enää edes huomaa pieniä naarmuja tai kompasteluita, jotka kuuluvat metsäretkeilyyn. Kukaan ei harmistu, jos eväiden joukosta löytyy roskia tai vaikkapa lukki.
Olen usein miettinyt sitä, miten metsä ja ihmisten metsäsuhde näkyy ja kuuluu lastenkirjallisuudessa. En pidä kirjoista, joissa metsä kuvataan yksipuolisesti synkkänä paikkana, jossa ulvovat sudet, rellestävät ryövärit ja kaikki on kammottavaa. Olen jopa hieman naiivisti harmissani siitä, että Harry Potter -kirjojen Kielletty metsä on juuri kielletty, vaikka ymmärränkin, että ”kielletty” tarkoittaa tietysti lasten kielellä täysin samaa kuin ”se, mitä on ainakin pakko kokeilla”.
Lastenkirjallisuudessa metsään liitetään monesti myös mystisiä elementtejä. Eikä ihme. Metsä on monimuotoinen ja seikkailullinen ympäristö, johon liittyy jo valmiiksi paljon vanhoja kulttuurihistoriallisia uskomuksia, pelkoja ja suuria tunteita.
Risto Pulkkisen Suomalainen kansanusko -teoksessa esitellään ainakin perisuomalainen metsänjumala Tapio, joka muuten, toisin kuin Lönnrotin teksteissä, kuvataan monissa muissa lähteissä femiiniksi ”metsän jumalattareksi”. Lisäksi Pulkkisen teoksessa mainitaan ainakin muinaissuomalainen haltija Hongotar, metsäsuomalaisten palvoma Metsänemäntä, Läntisen Suomen metsänneidot, eri puolilla Suomea pelätyt metsänhaltijat sekä metsään kuolleen ihmisen vaelteleva sielu köyry.
Jo näiden vanhojen uskomusten näkökulmasta metsä on varmaankin monen kirjailijan mielestä tapahtumapaikka, jossa jännityksen rakentaminen on paitsi kiinnostavaa myös helppoa.
Omille lapsilleni yritän opettaa, että metsässä liikkumiselle on omanlaisensa säännöt: Tiettyjä asioita metsässä täytyy kunnioittaa, toisia varoa ja kolmansia sietää. Kun toimii näiden sääntöjen mukaan, saa mielin määrin seikkailla ympäristössä, joka rauhoittaa ja tarjoaa ihmiselle loputtomasti uutta opittavaa.
Lukulamppu on vuonna 2014 julkaissut hauskan listan kirjoista, jotka käsittelevät puita ja metsiä. Mukana on myös lastenkirjoja. Vaikka ainakin lastenkirjojen osalta lista kaipaisi kyllä pikaista päivitystä. Mukaan olisi hyvä lisätä ainakin Hannele Mikaela Taivassalon ja Lena Frölander-Ulfin Hämäräkirja sekä Marjatta Levannon ja Julia Vuoren kerrassaan ihastuttava Metsän pieni kansa. Levannon ja Vuoren kirjasta löytyy muuten myös selkokielinen versio!
