Lastenkirjoja aikuisille

Olen huomannut, että me aikuiset helposti takerrumme oman lapsuutemme aikaisiin lastenkirjoihin. Ainakin itse myönnän olevani äärettömän nostalginen, mitä tulee vanhoihin lastenkirjasuosikkeihini. Meistä aikuisista suurin osa rakastaa oman lapsuutensa ajankuvaa, kieltä ja kuvitustyylejä.

Erityisesti me aikuiset innostumme, kun löydämme kirjastosta itselle tutun lastenkirjan, jonka olemassaolon olimme jo ihan kokonaan unohtaneet.

”Voi katsokaa, Jason! Tämähän on todella edistyksellinen kirja tämä Jason. Äitikin tätä luki pienenä. Ja huomaatteko, että tämän Jasonin äiti tässä on yksinhuoltaja!”

Keräämme lapset äkkiä kainaloon ja alamme lukea. Samalla tarkkailemme yli-innokkaasti lasten reaktioita vain huomataksemme, että omat lapsemme eivät lainkaan kummastu yksinhuoltajuutta, alastonmalleja tai muita muka erikoisia ilmiöitä. Heille noissa ilmiöissä ei ole kerrassaan mitään erikoista.

Lisäksi me aikuiset yritämme monesti esittää, että oma lapsuutemme olisi ollut jotenkin loogisesti etenevää ja järjellä ymmärrettävää aikaa. Emme useinkaan muistele niitä hetkiä, joina käyttäydyimme sosiaalisesti kömpelösti tai muuten vaan hämärästi. Emme mieti sitä, kuinka jankkaavia, ärsyttäviä, väkivaltaisia tai pikkuvanhoja olimme. Ehei. Meidän lapsuudessamme vessapaperirullista osattiin askarrella mitä vaan, lapset kunnioittivat aikuisia ja kouluun hiihdettiin kesät talvet.

Me aikuiset tarkastelemme nykylapsuutta omien sukupolvikokemuksiemme läpi. Teemme niin, vaikka nykyaika on lapsuuden kannalta monin tavoin parempaa aikaa kuin oman lapsuutemme aika. Esimerkiksi lasten osallistumismahdollisuuksien näkökulmasta.

Lastenkirjallisuudessa on ihanaa se, että se yleisesti ottaen kestää aikaa yllättävän hyvin. Jotkut teokset, hahmot ja tarinat riemastuttavat sukupolvia toisensa jälkeen.

Mutta myös tuoreet lastenkirjat tarjoavat ajateltavaa.

Monet uudet lastenkirjat avaavat mielestäni hyvin tarkkanäköisesti tämän ajan lapsuutta ja yhteiskuntarakenteista. Ne ovat rehellisempiä ja uskollisempia lapsuuden ja kulttuurien monimuotoisuudelle kuin minkään aiemman aikakauden lastenkirjallisuus. Tuore lastenkirjallisuus tarjoaa aikuisille paitsi mahdollisuuden laajentaa omaa tajuntaa myös hyvää tietoa nykyajan kielestä, leikeistä ja lasten tavoista hahmottaa maailmaa.

Ja kukapa aikuinen ei joskus haluaisi olla uskottava lasten silmissä.

Tässä siis kolme tuoretta lastenkirjavinkkiä aikuisille. Nämä kirjat perehdyttävät aikuisen nykylapsuuden alkeisiin.

Laura Ruohonen & Erika Kallasmaa: Tippukivitapaus

Tämä maailman ihanin lasten runokirja ilmestyi nyt vuonna 2017. Sen runojen aiheet hyppäävät lapsille ominaisesti arkisista realismin hetkistä suoraan mielikuvitus- olentojen maailmaan.

Kaikista eniten kirja opettaa kielestä. Se venyttää kielen äärirajoilleen ja yhdistelee kieli-ilottelua perinteisiin runomittoihin ihan miten huvittaa. Vaikka sitä tulee harvoin ajatelleeksi, lasten leikki on aina myös kielen leikkiä. Ystävysten, sisarusten ja vihamiesten välille muodostuu kielellinen yhteys tai kielimuuri. Ruohosen ja Kallasmaan kirja ei vähättele lasten kieltä, vaan näyttää aikuisille, miten monipuolista se on. Mukaan mahtuu jännittäviä sanoja, rumia sanoja ja kaikkea kaunista. Jotkut ääniä matkivat nonsense-kohdat saavat aikuisen lukijan ihan hidastamaan tahtia, mutta lapsille ne ovat täydellisen itsestään selvä osa kommunikaatiota.

Kirjan kuvitus on täyteläistä. Ensikatsomalta silmä ei meinaa asettua oikein mihinkään ja kuvan jujun löytäminen vie aikaa. Joskus vasen silmä haluaisi lähteä alas ja oikea ylös. Kuvitus tarjoaa siis lukijalle tarinoita ja yllättäviä käänteitä siinä missä runotkin.

Tippukivitapaus sopii oikeastaan ihan kaiken ikäisille, myös vauvoille. Monissa perheissä lapsilla on isot ikäerot ja silloin koko perheen yhteistä luettavaa voi olla vaikea löytää. Tämä kirja tarjoaa tähänkin ongelmaan ratkaisun.

Daniel Lipkowitsz: Lego. Mahtavat ideat

Brändit, brändit ja brändit. Kansainvälinen markkinakoneisto haluaa kasvattaa lapsistamme pesunkestäviä kuluttamisen maailmanmestareita. Lapsille on kuitenkin vaikea markkinoida yksittäisiä kulutustuotteita. Eräs toimivaksi havaittu konsti toki on: brändit ja niihin liittyvien mielikuvien myyminen. Tämä Tommi Järvisen suomentama Lego-kirja vuodelta 2015 opettaa, kuinka kaikki tehdään niin sulavasti, että kriittinen aikuinenkin on lopulta ihan onnensa kukkuloilla.

Kirja on jaoteltu teemoihin, jotka käsittelevät esimerkiksi avaruutta ja kaupunkielämää. Jokainen teemakokonaisuus esittelee seikkaperäisesti tapoja rakentaa legoista teemaan sopivia juttuja. Mutta toki, jos lukija haluaa rakentaa jotain, mitä kirjassa opetetaan, hän tarvitsee käyttöönsä kattavan valikoiman Lego-palikoita.

Kas näin, loputon ostelukierre on syntynyt.

Jokaiseen teemaan liittyy myös pieni tarina, jota kuljetetaan sulavasti rakennusohjeiden lomassa. Tarina ikään kuin töytäisee lapsen jo kohti leikkiä. Kun tuleva leikki tai ajatus leikin mahdollisuudesta alkaa muhia lapsen (tai aikuisen) mielessä, kirja on tehnyt tehtävänsä.

Teoksen Lego-ohjeet ovat koukuttavia ja niiden avulla aikuinen voi paitsi kohottaa uskottavuuttaan rakentelijana, myös helpottaa omaa taakkaansa kasvattajana. Kun lapsi seuraavan kerran nykii hihasta ja uikuttaa ”Mitä mä seuraavaksi rakentaisin Legoista?”, on paljon tehokkaampaa tokaista ”tee nosturirobotti” tai ”tee avaruuskotilo” kuin ”tee vaikka öö… joku alus”.

Kirja ei syyllisty sukupuolistereotypioihin. Avaruusasemalla seikkailee yhtä lailla tyttö- ja poikafiguureita, eikä vihanneksien tai kakkupalojen rakentelua suunnata vain ja ainoastaan tytöille. Kirja ei arvota kenenkään kiinnostuksenkohteita. Se on täysin villi kutsu leikkiin.

Aino Havukainen & Sami Toivonen: Tatun ja Patun ällistyttävä satukirja

Brändeistä puheen ollen, monet menestyneet suomalaiset lasten brändit ovat lähtöisin lastenkirjallisuudesta. Juuri tänä aamuna kun puristin hammasharjalle Risto Räppääjä -hammastahnaa, pysähdyin hetkeksi ja ajattelin, että mitä ihmettä.

Havukaisen ja Toivosen Tatu ja Patu -kirjat ovat niin ikään esimerkki onnistuneesta brändistä. Lisäksi tämä kaksikon tuorein teos vuodelta 2017 esittelee lastenkirjallisuuden pelillistämisen mahdollisuuksia ennenkuulumattomalla tavalla. Ja kaiken kukkuraksi mukaan on ympätty aimo annos draamakasvatusta.

Kirja on suunnattu sekä kuulijalle (lapselle) että lukijalle (aikuiselle). Yksinkertaistettuna se sisältää satuja sekä niiden käyttöohjeet. Käyttöohjeita seuraamalla satujen lukeminen muuttuu aikuisen ja lapsen yhteiseksi leikiksi, joka kuvastaa leikkijöiden välistä suhdetta ja yhteistyötaitoja.

Aikuiselle kirja opettaa ennen kaikkea kerroksellisuutta. Lukeminen, toiminta, kuvitus, ohjeistus ja pelilliset elementit sekoittuvat puuroksi, joka havainnollistaa armottomalla tavalla nykyaikaa. Myös lukevalle tai kuuntelevalle lapselle kirja voi olla haasteellinen. Se tarjoaa kuulijalle aktiivisen roolin, joka ei välttämättä luonnistu automaattisesti kaikilta lapsilta. Mutta turvallisesti oman aikuisen kainalossa tuota roolia on tietysti ihan hyväkin harjoitella.