Hölmöläissatuja

Monissa perheissä lapset saavat pelata ja katsoa videoita pitkillä automatkoilla. Meillä Sudenkuono kärsii niin pahasta matkapahoinvoinnista, että tablettien, kännyköiden ja muiden digitaalisten laitteiden käyttö takapenkillä täytyy rajoittaa ihan minimiin.

Olemme siis lasten äänikirjojen suurkuluttajia.

Eräs lasten kestosuosikki on Pirkko-Liisa Surojegin Suomen lasten hölmöläissadut. Kirja on jaettu kahdeksi äänikirjaksi, joissa lukijana on Antti Virmavirta, yksi lasten lempilukijoista.

Hölmöläissaduista lapsia naurattaa eniten tarina, jossa hölmöläisukko joutuu akan töihin. Ukko on kekseliäs, mutta tumpelo. Kun akka palaa kotiin, hän löytää lehmän roikkumassa katolta köysi sorkkiinsa sidottuna. Köyden toisessa päässä riippuu ukko savupiipussa. Akka vapauttaa lehmän, ja samalla ukko molskahtaa suoraan puurokattilaan. Sadun yksinkertainen opetus on, että miehet eivät kerta kaikkiaan sovellu kotitöihin.

Hauskaa, mutta pelottavan sukupuolinormatiivista.

Hölmöläissadut eivät ole ainoita satuja, joiden kohdalla tulee ajatelleeksi, miten yksipuolisia nais- ja mieskuvia ne syöttävät lapsille. Feministinä sitä haluaisi omien lastensa oppivan, ettei sukupuolen tai sukupuolettomuuden tulisi missään tilanteessa olla rajoite.

Ylen kirjallisuustoimittajan Kaisa Pulakan upeat jutut vanhojen satujen opetuksista ja perhesuhteista avaavat kauhistuttavalla tavalla sitä, miten kieroutuneisiin rakennelmiin länsimainen satuperinne nojaa. Alkuperäisten prinsessasatujen naiset olivat passiivisia uhreja ja miehet itsekkäitä hirviöitä.

Onneksi maailma on muuttunut.

Silti sitä välillä tulee ajatelleeksi, että opetanko minäkin hölmöläissatujen kautta lapsilleni, että on olemassa miehille ja naisille sopivia töitä. Vai naurattaako lapsia hölmöläissaduissa juuri niiden sukupuoliroolien idiotismi?

Pari päivää sitten Keke esitti minulle arvoituksen: Isä ja poika joutuivat vakavaan autokolariin. Isä kuoli ja poika kiidätettiin suoraa päätä leikkaussaliin. Leikkaava lääkäri tuli paikalle ja sanoi: ”En voi leikata tätä potilasta, sillä hän on poikani.” Miten tämä oli mahdollista?

En keksinyt vastausta millään, vaikka muistelin, että olin kuullut saman arvoituksen aiemminkin.

Ketunhäntä ja Sudenkuono keksivät molemmat vastauksen sekunneissa. Kuin arvoituksessa ei olisi mitään arvoitusta ollutkaan.

Toivotaan, että tämä on yksittäinen pieni merkki siitä, että lasteni sukupolvi elää jatkuvasti tasa-arvoisemmassa maailmassa.