Historiaa käytännössä

Kävimme Sudenkuonon kanssa kahdestaan päiväretkellä Turussa. Sudenkuono toivoi erityisesti, että kävisimme Turun linnassa, joten suuntasimme sinne heti matkan aluksi.

Edellisestä vierailustamme Turun linnassa oli vierähtänyt jo pari vuotta. Tällä kerralla lukutaitoinen Sudenkuono sai selvästi enemmän irti linnan näyttelystä.

On ihan parasta matkustaa vain yhden lapsen kanssa. Koko perheen yhteiset matkat ovat ainakin meidän perheessä yleensä täynnä arvaamattomia muuttujia ja sekoilua. Jo se, että saa koko porukan luotsattua turvallisesti pisteestä A pisteeseen B, vaatii suunnittelua ja armeijakuria.

Yhden lapsen kanssa on ihan eri tavalla mahdollisuus mennä sinne, minne nenä näyttää. On aikaa pysähdellä, tutkia, jutella ja leikkiä.

Turun linnassa lapsivieraiden tarpeet on huomioitu kivasti. Eri puolilta linnaa löytyi puuhapisteitä ja näyttely sisälsi paljon toiminnallisia elementtejä. Jäimme Sudenkuonon kanssa ensin pitkäksi toviksi rakentelemaan puupalikkatorneja, sitten pelaamaan shakkia ja lopulta sovittelemaan ritarien ja linnan neitojen asuja.

Asuja sovitellessamme leikimme myös kuningasta ja tottelematonta alamaista, joka lopulta määrättiin jalkapuuhun. Kokemus siitä, että saa leikissä olla kuningas, jonka kaikkia käskyjä vanhemman on toteltava, on varmasti jokaiselle lapselle jollakin tasolla voimaannuttava.

Aina historiallisissa nähtävyyksissä huomaan, kuinka vähän itse tunnen historiaa. Miten on mahdollista, että esimerkiksi peruskoulun historian tunneilta ei jäänyt päähäni mitään? Muistan ainoastaan eri opettajien maneerit ja pilkkanimet.

Linnaa kierrellessä historialliset faktat tuntuvat paljon jännittävämmiltä kuin luokkahuoneessa. Ne heräävät eloon. Sitä voi melkein haistaa vanhan hajumaiseman ja kuvitella eri aikakausien ihmiset kivisiin portaikkoihin. Yhtäkkiä historia muuttuu jännittävien tarinoiden kudelmaksi.

Retkemme jälkeen päätin etsiä kirjoja, jotka esittelisivät suomalaisten linnojen historiaa lapsille sopivalla tavalla. Ja kas, löysin varsinaisen timantin: Raili Mikkasen ja Laura Valojärven Suomen lasten linnakirjan.

Kirja esittelee juuri ne suomalaiset linnat, joissa yhä voi seikkailla. Mahtava lähtökohta kirjalle – sen voi vaikka ottaa mukaan linnaretkelle. Kirjaan ovat siis päätyneet Turun linna, Hämeen linna, Raaseporin linna, Kasteholman linna, Olavinlinna, Louhisaaren kartanolinna, Lappeenrannan linnoitus, Svartholman linnoitus ja Suomenlinna.

Pienen yleiskatsauksen lisäksi Suomen lasten linnakirja kertoo jokaiseen linnaan liittyvän tarinan. Turun linnaan liittyvän tarinan päähenkilöksi nousee Kustaa Vaasan pojanpoika Julius.

Valitettavasti nämä kirjan tarinat ovat kuitenkin vähän väkinäisiä, eivätkä lainkaan yhtä mukaansatempaavia kuin parhaat opastuskierrokset historiallisissa nähtävyyksissä. Tarinoita enemmän Sudenkuono innostuikin kirjan linnakuvauksista ja lyhyistä historiakatsauksista.

Minussa kirja herätti lähimatkailuhimon. Voi olla, että ensi kesänä Kiikkuvan kirjapyllyn perhe vierailee ainakin Svartholman linnoituksessa sekä Louhisaaren kartanolinnassa.

Ajatus siitä, että lastenkirja voi syventää nähtävyyskokemusta on mitä mainioin. Erilaisiin nähtävyyksiin liittyvää laadukasta lastenkirjallisuutta tarvittaisiin reilusti lisää.