Eriarvoisuus ja lasten lukutaidot
Tuntuu suorastaan vähän ahdistavalta, että tutkimus toisensa perään korostaa nykyään sitä, kuinka suuri kodin merkitys lasten lukutaitoihin liittyvässä osaamisessa on.
Tällä viikolla julkisettiin nuorten monilukutaitoa ja tietoteknisiä taitoja mittaavan kansainvälisen ICILS2018-tutkimuksen tulokset.
Monilukutaidolla tarkoitetaan erilaisten tekstien ja viestien tulkitsemisen ja tuottamisen taitoja. Monilukutaito ulottuu kaikille ihmisen osa-alueille; sen turvin ihminen ymmärtää erilaisia viestinnän muotoja ja rakentaa omaa kulttuurista identiteettiään. Kärjistetysti voidaan siis ajatella, että perinteinen lukutaito on vain yksi monilukutaidon monista osa-alueista.
Haluan kuitenkin vielä erikseen korostaa sitä, kuinka tärkeä taito monilukutaito on. Helsingin yliopiston Monilukutaitoa opitaan ilolla -hankkeen sivuilla kirjoitetaan näin: ”Monilukutaito antaa valmiudet arvioida tietoa, väitteitä ja mielipiteitä, tarvittaessa myös haastaa niitä. Ilman monilukutaitoa ihminen ymmärtää ympäristöään heikosti. Silloin oma ymmärrys ja ajattelu korvautuu jäykillä uskomuksilla ja maailmankuva jää kapeaksi.”
No, ICILS2018-tutkmuksessa nuorten monilukutaitoa mitattiin neljässä kategoriassa: tietokoneen toiminnan ymmärtämisessä, tiedonhankintataidoissa, tiedon tuottamisen taidoissa sekä digitaalisen viestinnän taidoissa.
Tutkimuksen tulosten mukaan kolmannes suomalaisista nuorista on erinomaisia monilukutaidon osaajia. Mahtavaa! Sen sijaan 28 prosentilla suomalaisnuorista on heikko monilukutaidon taso. Tästä heikosti pärjäävien ryhmästä selkeästi suurempi osa on poikia kuin tyttöjä.
ICILS2018 osoittaa myös, että jos nuoren vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja hänen kotoaan löytyy paljon kirjoja, hänen osaamistasonsa monilukutaidossa on korkeampi kuin nuorilla, joilta puuttuvat koulutetut vanhemmat ja kotikirjasto.
On mielenkiintoista, että kotoa löytyvien painettujen kirjojen määrä vaikuttaa näin selvästi myös nuorten verkkolukemisen, tekstien tulkinnan ja tuottamisen taitoihin. Ja samaan aikaan ahdistaa kyllä todella paljon se, että lapset vaikuttavat olevan oppijoina näin eriarvoisessa asemassa oman taustansa perusteella, vaikka käyvät samaa korkeatasoista suomalaista peruskoulua.
ICILS-tutkimukseen osallistuneiden nuorten mukaan he ovat oppineet suurimman osan esim. tietoteknisistä taidoistaan ihan itsenäisesti vapaa-ajalla.
Olen aikaisemmin ajatellut, että vanhemmat kaipaavat tukea kirjallisuuskasvatuksessa. Olen miettinyt, että jokaisen lapsen pitäisi saada joka päivä iltasatu ja että sen tavoitteen eteen tarvitaan yhteiskunnallista panostusta. Ajattelen toki näin vieläkin.
Mutta ehkä vanhemmuuden sijaan suurinta tukea sekä kirjallisuuskasvatuksessa että monilukutaidon opettamisessa tarvitsevat kuitenkin koulut ja opettajat.
Kun olin itse koululainen, vanhempani eivät oikeastaan ikinä auttaneet minua läksyissä. Nykyään autan omia lapsiani läksyissä joka ikinen päivä, vaikka heillä ei ole oppimisen pulmia. Olen aina luullut, että ero tässä läksyasiassa liittyy vain omaan vanhemmuuteeni ja siihen, että olen ollut lapsesta asti ihan kamala ylisuorittaja. Mutta ehkä kyse onkin jostain suuremmasta yhteiskunnallisesta muutoksesta.
Kirjailija Siri Kolu pohti jokin aika sitten Kotiliesi-lehden haastattelussa sitä, kuinka perheiden oletetaan nykyään osallistuvan lasten koulunkäynnin tukemiseen enemmän kuin ennen.
Sama trendi näkyy mielestäni myös kirjallisuuskasvatuksessa. Esimerkiksi neljäsluokkalaisen Ketunhännän opettaja tunnusti, että ei hän osaa suositella Kettulaiselle mitään kirjoja luettavaksi, kun lapsi on jo lukenut kaikki ne kirjat, joita tuon ikäiset tavallisesti lukevat. Opettaja oli kysynyt vinkkejä jopa lähikirjastosta, mutta sielläkään ei osattu auttaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Ketunhännälle etsitään nyt luettavaa koko suvun voimin. Esimerkiksi Keken äiti on löytänyt jo monta kivaa kirjasarjaa, joista Ketunhäntä on innostunut.
On tietysti ihanaa, kun koko suku tukee lapsen lukuharrastusta, mutta on se myös aika epäreilua niiden lapsien näkökulmasta, joilta tällainen yli-innokas tukiverkosto puuttuu.
Kun kerran kirjallisuuskasvatuksella on suora yhteys paitsi lapsen lukutaidon, myös monilukutaidon osaamiseen, lasten eriarvoistumisesta pitäisi mielestäni nousta nyt äärettömän suuri haloo.
