Avoin rakkauskirje kirjastolle
Suhteemme on ollut kukoistava. Tänään, näiden vuosien jälkeen haluan muistuttaa meille molemmille, kuinka paljon minulle merkitset.
Aluksi tapasimme useimmiten autossasi. Tilat olivat vähän ahtaat, mutta silti riitti tekemistä. Tulin tapaamaan sinua aina, kun pääsin. Joskus jopa salaa.
Kun sain oman kirjastokortin, minusta tuli heti innokas varailija. Saatoin varata kokonaisen kirjasarjan kerrallaan. Silloin en viihtynyt luonasi pitkiä aikoja, mutta piipahdin usein.
Vähitellen opin tuntemaan koko valikoimasi. Tai niin luulin. Olin lukenut kaiken. Hetkellisesti olin tylsistynyt. Suhteemme toisti samaa kaavaa. Näin jälkikäteen voin myöntää, että kaipasin enemmän jännitystä. Elin muutenkin etsikkoaikaa, kasvoin ja kyseenalaistin monet pysyvät rakenteet. Myös suhteeni sinuun.
Onneksi ymmärsin pian, että sinussa oli uusia tasoja. Oli muitakin osastoja, suurempia ja hurjempia. Et ollutkaan vielä näyttänyt kaikkia puoliasi. Et lähellekään.
Löysin sinut uudestaan. Elimme uutta kuherruskuukautta. Välillä jouduin jopa kieltämään sinut itseltäni, koska olin niin pahasti koukussa. Ahmin kaikkea, mitä luotasi löysin. Sitä riitti ja riitti.
Sitten tulivat lapset ja vähitellen palasin juurilleni. Palasin tutuimmalle osastolle ja siihen maailmaan, josta olin aloittanut. Halusin elää uudelleen ensirakkauteni. Mutta sain huomata, että sekä tuo osasto että maailma olivat muuttuneet. Niistä löytyi uutta anarkiaa ja enemmän hulluttelua. Huomasin viihtyväni hyvin, jopa paremmin kuin koskaan. Tähän kaikkeen uuteen sekoittuivat ne rakkaat muistot ja se tuttuus ja turva. Yhdistelmä vei jalat alta.
Ennen kaikkea rakastan sitä, että sinulla on näinä vuosina ollut niin monet kasvot. Olet muuntautumiskykyinen ja kiinni ajassa. Pidän myös siitä, ettei luonasi tarvitse enää hissutella. Se oli vähän rasittavaa.
P.S. Lue myös, miten lapset kokevat kirjaston.
