– Baaba peittelee, neidit A ja B huolehtivat eilen illalla reissussa olevan herra C:n nukkumaanmenosta.

Aamulla ensimmäisenä ja illalla viimeisenä oli velipoika puheissa. Helpottavaa on, että matkasta pystyttiin melko sujuvasti keskustelemaan etukäteen. Kaikki kolme lasta tuntuivat ymmärtävän minne herra C ja isä lähtevät ja että he myös palaavat. Parivaljakko lähti siis kuukaudeksi puolison kotimaahan. Lentolippuja varatessa olin aivan coolin toimelias, ei mitään hätää, mutta päivää ennen lähtöä alkoi muodostua pala kurkkuun.

Olen kuukauden erossa lapsestani. Voi hyvänen aika. Millainen äiti on vapaaehtoisesti järjestämässä tällaista tilannetta? Mikä minua vaivaa?

Aiemmin olen ollut herra C:stä muutaman viikon kerrallaan erossa vastaavassa reissutilanteessa. Ero on siis ollut lyhyempi, mutta taisin myös tuolloin aiemmin olla vielä enemmän selviytymismoodissa ja enemmän tai vähemmän irrallaan tunteistani. Nyt korventaa sydäntä. Tiedän kyllä, että poika pärjää enemmän kuin hyvin. Hän on läheinen isänsä kanssa, ja rakasti viimeksikin isän kotikonnuilla käymistä. Aurinkoa, sukulaislapsia, eläimiä, laulua, tanssia, pallonpeluuta ulkona ja uusia kulinaarisia nautintoja. Kunhan minä nyt pärjäisin.

Tyttöjen kesken

Värjöttelen tätä kirjoittaessa itseni idiootiksi tuntien takan vieressä villavaatteisiin vuorautuneena. Ensi talvena meillä on kiinteähintainen sähkösopimus. Vannon. Sähkölämmitys pitänee nakata päälle ennen kuin lähden -30 asteen pakkaseen hakemaan ”kaksoseni” päiväkodista, jotta he tarkenevat olla ja leikkiä.

Sydän ja hermotkin riittävät paremmin.

Muistan tämän tunteen aiemmilta kerroilta, kun miesväki on ollut pois. On hiljaisempaa ja levollisempaa, mutta toki olen enemmän lapsissa kiinni. Hoitajamitoitus on niukempi, mutta ei se ainakaan vielä siltä tunnu. Kahden kanssa on niin paljon helpompi kokea riittävänsä. Molemmat mahtuvat suosiolla syliin. Kädet riittävät auttamaan. Sydän ja hermotkin riittävät paremmin, ja, mikä tärkeintä, kahta vielä pystyy auttamaan palapelinteossa samanaikaisesti. Epäilen, että jossain kohtaa alamme kaivata puuttuvien palasten tuomaa vauhtia, mutta juuri nyt vaihtelu virkistää. On myös elähdytttävää seurata poikien seikkailua etäältä.

Selvittiin

Joulun juhliminen meni tosiaan mukavasti, mutta pian pyhien jälkeen alkoi painamaan loma. Puolisolta sain jossain Tapaninpäivän tienoolla palautetta, että vastaan kaikkeen ei. Itsesuojeluvaistoa. Yritin välttää kaikkea ylimääräistä ja säästää energiani selviytymiseen. Ja selvittiin.

Istanbulissa herra C herkutteli sinisellä jäätelöllä ja seisoi käsillään.

Lomalla yö yöltä unet ovat olivat kyllä laaduttomampia. Vuodenvaihdetta kohti päiväsaikaan tuntui kuin olisin ollut reilun viikon krapulassa. Nyt alan toeta tästä kankkusesta lasten oltua muutamia päiviä päiväkodissa ja reissujärjestelyiden ollessa takana. Herra C ja puoliso pääsivät myöhästyneen lennon jälkeen vuorokauden matkustamisen päätteeksi tänään aamulla kohteeseen. Matka oli ollut vauhdikas. Herra C veti napaansa ranskalaisia ja ketsuppia, juoksi lentokentän penkeillä ja käytävillä huutaen sekä välilaskulla Istanbulissa herkutteli sinisellä jäätelöllä ja seisoi käsillään. Perillä heitä odotti puolison etukäteen ostama lammas. Ei, ei lemmikiksi vaan juhla-ateriaksi.

Mitäs seuraavaksi? Ehkä lopulta aletaan vähentämään sokerin, sekoilun ja lahjojen määrää ja suunnata kohti normimenoa. Juhlakausi on kestänyt yli kuukauden. Keskiviikkona kävi vielä viimeinen synttärivieras (syntymäpäivät joulukuun puolivälissä, eh), ja eilisellekin onnistuttiin taikomaan kakkukestit isommalla porukalla. Ihanaa, toki. Mutta niin tulee myös olemaan paluu armeijalliseen järjestykseen vailla lisäkierroksia!