Hyppää sisältöön

Vastustuskykyä ja vararavintoa metsästämässä

Kolmoset ovat taas koolla, jo perinteeksi muodostuneella matkalla istanbulilaisessa lähiössä.
Julkaistu
Vastustuskykyä ja vararavintoa metsästämässä

Tarkalleen vuosi sitten kuljimme vajaan vuoden ikäisten kolmosten kanssa  päivittäin yllä olevan kuvan lintupaikan ohi. Pukkasimme välillä väsymättä ja enimmäkseen väsyneinä kaksos- ja yksösrattaissa avuttomia pikkupalleroitamme. Yksi oppi reissun aikana kävelemään ja kaksi nousemaan tukea vasten ylös. Maidonpumppaaminen, puuronlapionti ja yöheräily oli massiivista.

Tajusin muistavani myös sen kadun pätkän, jolla tajusin olevani masentunut.

Silmät ristissä katsoimme, kun muiden isommat lapset juoksivat tuossa puistossa lintujen perässä. En tainnut uskaltaa edes haaveilla, että mekin pääsisimme hengissä ja jotenkin järjissämme tuohon pisteeseen. Istumaan hetkeksi ja katselemaan kirmaavia kolmosia.

Matkalla lentokentältä tänne tajusin myös muistavani sen kadunpätkän, jolla tajusin olevani masentunut vuosi sitten. Tajusin, että en aina olekaan ollut vihainen, väsynyt ja raskaassa mössössä elämää etenevä otus.

Täällä taas!

Avcilar, Istanbul — täällä taas! Astetta vähemmän vihaisena ja väsyneenä, silti ajoin hermorauniona. Terapia on alkanut, lapset liikkuvat ja leikkivät aktiivisesti ja joka hetki ei enää mene suorittamiseen. Aika moni kuitenkin menee, osin koska hoitaja, kuvausrumpu ja tiskikone puuttuvat. Jotenkin ei silti ole tullut täällä mieleen ottaa yhteyttä vuoden takaa tuttuun hoitajaan.

Me pärjätään.

Matka meni loistavasti. Ei voi kuin hämmästellä, miten tytöt jaksoivat istua melkein koko päivän. Vasta viimeiset pari tuntia lentokoneessa olivat hankalat kummankin pyrkiessä käytävään juoksemaan. Turvavöiden avaaminen ei ollut juttu eikä mikään kaiken kotoisan klipsuharjoittelun jälkeen.

Matkustamohenkilökunnan kanssa meni jouhevasti — ei tullut edes tarvetta alkaa tukkanuottasille vaikka turvaistuinta saikin selitellä. Ehkä oma mielentilakin vaikutti. Nousinkohan viime vuonna lennoille nyrkit pystyssä.

Toinen viikko toiveikkaampi

Ensimmäiset viitisen päivää täällä olivat ankeita. Kun matkasta selvittiin, edessä oli hätäinen asunnonvaihto. Sitten koko porukka olikin jo flunssassa. Nyt takana on muutama mukava päivä: ulkoilua puistoissa ja aikaa ja ruokaa puolison perheen kanssa.

Lapset imevät nyt äkkiä isänsä äidinkieltä!

Turkissa oli naisväen saapuessa eletty villiä poikamieselämää. Pikkuherra oli nukkunut päiväunia ulkona kärryajelulla, käynyt nuuhkimassa meri-ilmaa, valvonut puoleen yöhön ja nauttinut illalliseksi okraa, papuja, lampaanlihaa ja -läskiä.

Nams?

Turkin talvinen ilmasto on ihana: +15-20 astetta on näinä päivinä tavallista. Lapset viihtyvät puistoissa ja minä kauhistelen niiden likaisuutta. Meillä on ammattilaisvarusteet, puoliso tuumasi kosteana päivänä kurapuvuista. Moisia en ole paikallisten lasten yllä nähnyt. Jotkut vanhemmat sitten kieltävät menemästä näteillä vaatteilla liikkeen. Come on! Käytännöllisyys lasten pukeutumisessa ennen kaikkea.

Pallo- ja lintumerta

Vastustuskykyä on haettu puistojen lisäksi ostoskeskuksen pallomerestä, torin lintumerestä ja käsin yhteisiltä lautasilta tapahtuvista ruokailuista. Ei kuitenkaan tunnu enää niin katastrofaaliselta ajatella lasten sairastumista. Pallomerellä soi poppi niin kovalla, että kyllä olisi ollut laitonta Suomessa, ja kyllä ikävöin pelttooreitani. Lapsia ei hidastanut.

Lounaan virkaa toimittivat isot suklaapatukat.

Läskin ohella on aterioitu muutakin mieleenpainuvaa. Enpä uskonut niin käyvän, mutta yhtenä päivänä lounaan virkaa toimittivat isot suklaapatukat. Minkäs teet, kun hedelmäkauppias iskee ne kaupan päälle suoraan  pikkukouriin! Spontaani reaktioni oli kauhu, ja sitä seurasi hilpeä voitonriemu. Näinkin voi joskus tehdä, eikä elämä edes kaadu siihen.

Vielä kuusi päivää koko omalla porukalla (miehen äiti ja sisko asuvat myös kanssamme ja toinen sisko perheineen lähellä) ja sitten taas ryhmärämä hajoaa hetkeksi. Kaksi kolmesta matkustaa vielä viimeistä kertaa vauvalipulla, ja seuraavilla seikkailuilla (vaikka vannoimme vain muutamia päiviä sitten ettei niitä enää tule) jokainen töröttää omalla paikalla.

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.