Vain maailma (ja kärrytilanne) rajana

08:00.

Huomenta!

Yksi pieni nukkuu äitiyspakkauksen laatikossa, toinen pieni syöneenä nojatuolissa, kolmas pieni kantoliinassa rintaani vasten ja yksi yön valvonut iso sängyssä. Toinen iso valvoo (koska kohta kaksi pientä herää syömään) ja miettii, miten mukavaa on ollut voida hiljalleen avartaa elinpiiriä. Olemme käyneet laboratoriossa, yhden autoilureissun pikaesittelemässä vauvoja sekä eilen pizzanhakumatkan. Pizzaan päädyttiin, kun kaikilla viidellä alkoi pinnaa kiristää aika samanaikaisesti. Se toimi. Tai ehkä ulkoilu pikkupakkasessa toimi.

Kolmoset mahtuivat juuri ja juuri kaikki poikittain kaksosrattaisiin. Näky oli vähintään yhtä huvittava kuin kolme vauvoilla täytettyä turvakaukaloa  takapenkillä. Siirryimme tänään ulkoilulle yhdet kaksos- ja yhdet yksöskärryt -taktiikkaan, ja harkitsemme kolmosrattaiden hankintaa.

Nyt pikku-B heräsi. Luulin että nälkäisenä mutta ilmeisesti ei, koska ruoaksi riitti rautalääke. Otin viereen ja jatkan kirjoittamista.

Käytävän tukkona

Laboratoriokäynnillä saimme esimakua kolmosten kanssa julkisella paikalla liikkumisesta. Pitkien katseiden lisäksi yksi pariskunta tukki käytävän hyväksi toviksi lastemme ihanuuden tähden. Niin söpöjä että en voi lakata tuijottamasta, nainen päivitteli. Ja hyvän tovin tuijottikin. Äkkiseltään odotan innolla näitä kohtaamisia. Tykkään lähtökohtaisesti jutella uusien ihmisten kanssa, ja Suomessa aloitteisiin ei liikaa törmää. Muiden ihmettely on myös mukava muistutus siitä, miten ihmeellistä tämä toden totta on.

Ylihuomenna olemme olleet (ja selvinneet!) kolmosten kanssa kuukauden kotona. Aika säntäilee, juurihan me heidät ”ryöstimme” sairaalalta! Tuosta laittomasta haltuunotosta tai ainakin siltä tuntuneesta tapahtumasta huolimatta he tuntuvat jo aika omilta. Sitä en vieläkään kykene uskomaan, että kaikki kolme ovat putkahtaneet vatsastani. Tai että he ovat meillä jäädäkseen.

A ja C:kin heräsivät, mutta onneksi mummi tuli juuri hätiin. Kun sai ensin pujoteltua eilisen pizzanhakureissun jäljiltä eteiseen jääneen kaksoskärry- ja kenkähyllyviidakon. Kenkähylly sai uuden osoitteen, kun kärryillä ei muuten olisi mahtunut ohi.

Äiti-olosta ja kissarakkaudesta

Ystäväni viestitteli:

Äiti-olo… No ei varsinaisesti ole mitenkään erityinen äiti-olo, mutta enää ei tunnu oudolta kutsua itseä äidiksi kun pojalle juttelee. Nyt kun tää ottaa jo kontaktia niin hyvin ja juttelee gagagaga-juttuja, niin on tähän ihan erilainen yhteys, ja rakkaus tätä kohtaan kasvaa joka päivä. Alussa tuntu että tää on vaan joku nukke ja mulla oli rakastavampia tunteita meidän kissaakin kohtaan. Nyt jo pikkuhiljaa uskoo, että tää vauva on tullut jäädäkseen. Mutta ihan tunnen kyllä oloni vielä omaksi itsekseni, vaikka tuntuu että elämä on tällä hetkellä vain ja ainoastaan vauva, ja ei päässä edes liiku mitään muita ajatuksia.

Allekirjoitan monta kohtaa, mutta en tosiaan vielä meinaa uskoa vauvojen jäävän meille. Ajatus kolmesta omasta pienestä tuntuu niin eksottiselta.

Alan hiljalleen hoksata, että kun tässä kodissa puhutaan äidistä, voi se viitata myös minuun. Seinäkalenterissa kyllä on sekavia merkintöjä sen suhteen, kuka äiti oikeastaan on. ”Ilta- tai aamuvuorossa” on äiti (minun kirjoittamanani) tai mummi (oman äitini kirjoittamana). Koen olevani oma itseni – ei minullakaan erityistä äiti-oloa ole. Elämä on ihanampaa, uuvuttavampaa ja täyteläisempää.

19:40.

Kaikki ulkoilutettu ja 1/3 kylvetetty. Ystäväni ruokkii pesunraikasta vauvaa, ja kaksi muuta havahtunevat kohta kylpemään. Oli tarkoitus palata kirjoittamaan jo aamun aikana, mutta sitten päivä rallatteli menojaan. Syöttöjä, vaippoja, ulkoilua, lumitöitä ja päiväunia (myös minulle, ah).Tekstinteko alkoi aamu- ja päättyi iltakahdeksalta.

Hyvää huomenta, iltaa ja yötä!