Hyppää sisältöön

Urotöitä päivin öin

Unisia asioita, ärsyttäviä juttuja ja urotöitä.
Julkaistu
Urotöitä päivin öin

Neidit A ja B. Kuva: Kirjoittaja

Olen ylpeä itsestäni. Selviydyin eilisen myöhäisillan jännitysnäytelmästä arvosanoin kymmenen pistettä ja kolme papukaijamerkkiä. Herra C heräsi itkemään. Sadattelin vähän mielessäni, olin juuri ollut nukahtamaisillani. Puoliso oli pitkästä aikaa hengailemassa kavereidensa kanssa.

Lastenhuoneessa haisi kakka, jonka alkuperää en päässyt heti nuuhkimaan. Herra C se ei ollut. Juuri kun sain hänet rauhoiteltua yhä hereillä olevana sänkyynsä, parahti neiti A itkuun. Kohdetta lähestyessäni huomasin paikallistaneeni myös hajunlähteen. Sain neiti A:n rauhoiteltua ja nukahtamaan. Puntaroin vaihtoehtoja. Herätänkö neiti A:n ja mahdollisesti hermostutan herra C:n sekä pahimmassa tapauksessa herätän myös neiti B:n — vai olisinko tarpeeksi taidokas pepunpuhdistaja pimeässä?

Herääkö yksi, kaksi ja sitten kolme?

Hain vaipan ja tukun puhdistuspyyhkeitä. Herra C:n ollessa vielä hereillä viereisessä sängyssä ja neiti B:n onneksi nukkuessa, aloitin operaation kakkavaipanvaihto sokkona. Sydämeni pamppaili. Herääkö yksi, kaksi ja sitten kolme? Miten saan kaikki rauhoittumaan? Ja aamulla aikaisin töihin, nukkua pitäisi jo.

Keskity tehtävään. Keskity.

Kohde oli otollisesti vatsamakuulla. Sain kuin sainkin pyyhkäistyä pepun ja hivutettua vaipan pois. Kohde ynähti hieman. Teippivaipan takaosa paikalleen — ja sitten seurasi suorituksen huipentuma, teippien sujauttaminen vatsan alle ja kiinnitys.

Voilà! Kolme kautta kolme hiljaa ja tyytyväisenä! Rinnanröyhistys ja neljäskin nukkumaan.

Muita unisia ja ärsyttäviä asioita

Herra C:n nukkumaanmenoraivo on iloksemme laantunut huomattavasti. Unentarve on tosiaan tainnut vähentyä, ja jos ei päivä ole ollut superaktiivinen, ei häntä liian aikaisin kannata sänkyyn kärrätä. Välillä hän raivoaa, mutta paljon on niitäkin kertoja, kun pinnojen välistä huiskuttelee iloinen naama ikään kuin hätistääkseen vanhemman jo matkoihinsa: ”Pappa! Hippa!”

Uniraivokin oli siis taas jokin vaihe.

Ai niin, olemmehan me lähiaikoina selvinneet uniraivojen ja yökakkojen lisäksi myös (melkein) 2-vuotiskuvauksesta. Emme siis melkein selvinneet vaan selvisimme melkein 2-vuotiaiden kolmosten kuvaamisesta.

Revittiin verhoja, kiipeltiin sinne minne ei kulloinkin pyydetty, vaadittiin lisää naksuja (jäämiä myös naamalla, onneksi on kuvankäsittely), pyöritettiin päätä joka suuntaan paitsi kameraan, haluttiin pestä kädet, hypittiin sängyllä, silitettiin sisaruksia ja vilautettiin vaippaa kameralle.

Perhepotreteissa taisikin sitten itsellä olla vaatteet rullalla, hiukset pörrössä ja naama punaisena.

Kuvaajalla oli kunnianhimoisia visiota, miten lapset milloin istuvat vierekkäin tai peräkkäin ja milloin makoilevat vatsallaan toisiaan käsistä pitäen sekä suukottelevat toisiaan. Kaikkein uskomattomimpana: seisoisivat paikallaan rivissiä. Nauroin katketakseni sisäisesti. Yllättävää kyllä, muutama kuvaajan visioista jopa toteutui! Sen verran intensiivistä oli toimia ensin kuvausassistenttina, että perhepotreteissa taisikin sitten itsellä olla vaatteet rullalla, hiukset pörrössä ja naama punaisena.

Puoliso totesi studiosta poistuessa, että tyypillinen tilanne taas toistui: ”We don’t ever take part — we take over.” (Emme koskaan ota osaa vaan otamme koko tilan)

PS: Seuraavat matkat, nimenomaan monikossa, ulkomaille sukuloimaan on taas buukattu. Ei mennyt taas kolmosperheen matkavaraus aivan suitsait.

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.