Hyppää sisältöön

Unikoulussa: lapsen mieli on joustavampi kuin aikuinen

Julkaistu
Unikoulussa: lapsen mieli on joustavampi kuin aikuinen

Kuva: Gerd Altmann /Pixabay

Voi sitä pelon ja kauhun määrää. Unikoulu. Kolmelle vauvalle. Vapisin ja tutisin tämän ajatuksen edessä – lopulta aika turhaan. Oma mieleni oli kehittänyt lähes ylitsepääsemättömän pelon tätä urakkaa kohtaan. Urakkaa, joka lopulta taitaa olla kaikille osapuolille melkoisesti kevyempi kuin entisellään jatkaminen. Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas, näinhän sitä ihmismielen toimintaa kuvaillaan.

Lapsen mieli on todella monin verroin joustavampi kuin aikuisen kankea kaali voi edes kuvitella. Miten nopeasti pienet voivatkaan omaksua uusia tottumuksia! Meidän pienet pullo- ja maitonarkomaanimme. Hyvä että teimme nyt sen, mitä suosittelisin tekemään jo paljon aiemmin.

Tuttu helvetti on parempi kuin tuntematon taivas.

Mitä me siis teemme? No, ensin oli tarkoitus unikouluttaa kaikki kolme yhtäaikaisesti ajan säästämiseksi. Sitten tajusimme, että sylit ja silittävät kädet eivät mitenkään siihen riitä. Yksi kerrallaan, siispä. Aloitimme herra C:n kanssa viime viikolla, ja hän oli yllättävän pian kypsää kauraa. Alle viikon päästä siitä, eilen, aloitimme tyttöjen kanssa samanaikaisesti.

Herra C oli ensin käynyt koulua lastenhuoneessa tyttöjen nukkuessa olohuoneessa. Kun hän oli viittä vaille valmistunut, eli nukkui yön läpeensä korkeintaan yhdellä rauhoittelulla, siirsimme hänet makuuhuoneeseemme. Nyt toinen tytöistä on olohuoneessa ja toinen, oletettavasti kovempi pala purtavaksi, lastenhuoneessa. Olohuoneeseen on luotu nukkujalle yksityisyyttä vetämällä pitkä ikkunaverho pinnasängyn toiselle sivulle näkösuojaksi.

Pistäytymisunikoulussa

Pidämme pistäytymisunikoulua. Lapsi laitetaan väsyneenä mutta hereillä ja rauhallisena sänkyyn, kun maidot on ensin annettu sylissä tai sohvalla. Kun lapsi alkaa itkeä kovasti, odotetaan minuutti. Sitten mennään silittämään. Jos ei auta, nostetaan syliin. Heti kun vauva rauhoittuu, hänet lasketaan takaisin sänkyyn. Ei ole tarkoitus nukuttaa lasta syliin tai silittämiseen vaan opettaa hänelle itsenäinen nukahtamisen taito. Emme mene huoneeseen jos itku on vaimeaa vaan vasta sen yltyessä. Sama toistetaan tarpeellinen määrä kertoja. Meillä maksimi on ollut 10. Vuorokauden jälkeen olemme kuunnelleet kovaa itkua kaksi minuuttia ja muutaman päivän jälkeen kolme. Monet venyttävät aikaa tästäkin, mutta itse ainakaan toistaiseksi en ole hennonnut. Eikä ole ollut tarpeenkaan.

JA MITÄ IHMETTÄ?! Mitä täällä tapahtuu?!

Pisin nukutusaika on tähän mennessä ollut puolisentoista tuntia, jolloin silloinkin piti käydä huoneessa vain kymmenen kertaa. Välillä vauva haeskeli melko vähin äänin unta itsekseen pitkiäkin pätkiä. Jo toisen päivän aikana herra C nukahti niin, että ei tarvinnut käydä kertaakaan rauhoittelupuuhissa. Muuten pistäytymisiä tuli tyyliin 10, 7, 4, 0, 5, 0, ja niin edelleen. Välillä on tullut takapakkia, ja oletan tämän usein liittyvän siihen ettemme osaa lukea väsymysmerkkejä oikein ja laittaa optimaaliseen aikaan sänkyyn.

JA MITÄ IHMETTÄ?! Toinen tytöistä, joiden unikoulu aloitettiin tosiaan eilisiltapäivänä, nukahti juuri olohuoneen nurkassa olevaan pinnasänkyynsä ilman ainoatakaan rauhoittelukertaa. Mitä täällä tapahtuu?!

Oppiapa nukahtamaan itse

Nukutamme lapset myös päiväunille samoin keinoin, poislukien heidän nukahtamisensa autoon. Emme ole mitenkään vältelleet automatkustamista unikoulun takia, ja oppi vaikuttaa menevän perille näinkin. Viime yö oli rauhallisin ikinä, vaikka koulunpenkillä oli kaksi ensikertalaista. Hoitaja koulutti olohuoneessa, puoliso lastenhuoneessa ja minä lähinnä nukuin edistyneimmän tapauksen kanssa meidän makuuhuoneessamme. Toiveissa on, että pian yöenkeleitä ei enää tarvitakaan, kun lapset osaavat yöllä havahtuessaan nukahtaa itse uudelleen tai tarvitsevat vähemmän apua uinahtamiseen ja pärjäämme kohtuudella herätysten kanssa.

Kadehdin puolisoa, joka ”sai” olla kovimman huutoitkijän kanssa suljetun oven takana.

Vaikka kyllä eilen illalla pahimman härdellin aikaan rukoilin enkeliparvia hätiin. Seisoin avuttomana keskellä asuntoa kuuntelemassa sydäntäsärkevää huutoa kolmesta eri huoneesta. Yritin pysyä kärryillä kahden asiakkaani minuuttimääristä, toiselle kellottaa kolmea ja toiselle yhtä minuuttia kovaa huutoa, ja olla valmiina säntäämään oikeaan suuntaan. Kadehdin puolisoa, joka ”sai” olla kovimman huutoitkijän kanssa suljetun oven takana. Sentään vain yhdet itkut ja sekuntikellot seuranaan.

Nyt vauvat ovat aamu-unilla. Alku vaikutti jälleen hermoja raastavalta, mutta tilanne tasaantui nopeasti. Toinen tytöistä vaati seitsemisen käyntiä, toinen nolla ja poika yhden. Kaikkiaan projektiin meni ehkä kolmisen varttia, mitä pidensi se että lapset laitettiin nukkumaan peräjälkeen eikä yhtä aikaa.

Vielä viikko sitten en olisi uskonut että näin voi olla. Tuplaflunssa oli silloin hiipumassa, ja lapset olivat edellisten viikkojen ajan heräilleet jatkuvasti. Jes! Ehkä meilläkin kohta nukutaan ihan perheen kesken. Viimeistään reissussa muutaman viikon päästä – nukutaan tai valvotaan mutta omalla sakilla.

Ei muuten ollut ihan yksinkertaista varata meille viidelle lentoja tai ottaa vauvoista passikuvia. Lisää kummallisista reissuvalmisteluista ensi kirjoituksessa.

 

Kommentit (2)

Katri
16.11.2021 23:28
Lasten kiduttamista! Tottakai ne lakkaa itkemässä, kun huomaavat ettei kukaan välitä. Tulevaisuuden sairaseläkeläisiä masennuksen vuoksi. Vielä voisit parantaa vanhemmuuttasi. Matkoille on päästävä, vaikkei omaa lastaan kykene hoitamaan. Hävetkää!
Kirjoittaja
17.11.2021 10:05
Hei! Ja kiitos kommentista. En itsekään hyväksy unikoulua jossa lapsen annetaan yksin huutaa, väsyttää, itsensä uneen. Meillä käydään max. kolmen minuutin välein rauhoittelemassa ja tarpeen mukaan sylittelemässä. Usein näissä pistäytymisunikouluissa neuvotaan venyttämään väliä viiteen, kymmeneen, jopa 30 minuuttiin. En ole tätä halunnut tehdä. Toinen (kolmos)vanhempi ehkä jaksaa enemmän, mutta henkilökohtaisesti ei ole voimavaroja kolmen lapsen kädestä pitäen nukuttamiseen. Vanhempien väsymys, uupumus, masennus altistavat myös lasta psyykkiselle oireilulle. Tasapainoiluahan se on, koko perheen hyvinvointia ajatellen. Maallikkona ajatellen myös, että itsenäisen nukahtamisen taitokin voi tuoda lapselle turvaa esimerkiksi yöllä herätessä. Matkustaminen ei sinänsä meidän tapauksessamme liity unikouluun, sen olisimme toteuttaneet myös ilman matkasuunnitelmia. Sen verran rankkaa nukuttamisen ympärillä pyörivä arki oli. Toki unikoulutus helpotti matkalla oloa, eikä ilman sitä ehkä olisi tullut reissuun lähdettyä. Iloa talveesi!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *