Hyppää sisältöön

Turkkilainen päivä kolmosten kanssa

Julkaistu
Turkkilainen päivä kolmosten kanssa

Marraskuinen Istanbul. On alkamassa suomalaisittain kesäinen päivä. Yli 20 plusasteeseen kivutaan vielä tänään.

Havahdun aamukuuden jälkeen ääneen. A heräsi jo, itkee, diagnosoin pelttoorien ja korvatulppien läpi. Puran unenlaadunparannusvälineet ja kuulostelen tarkemmin.

Se olikin minareeteista kantautuva rukouskutsu.

Lähes minuutilleen seitsemältä käy pinnasängystänostamiskutsu, yleensä kertaa kaksi. Pisimpään koisiva yksilö on flunssan jäljiltä saanut jäädä omaan rytmiinsä. Useamman kerran viikossa joku myös kukkuu keskellä yötä, jolloin toinen meistä vanhemmista sitten enemmän tai vähemmän hilpeänä on jalkeilla muutaman tunnin.

Ylimääräisten nostojen välttämiseksi, ja myös koska lapset ovat yleensä sudennälkäisiä, tyyrään kaksikon suoraan sängystä syöttötuoleihin. Soseutettua tai soseuttamatonta kaurapuuroa naamaan riippuen siitä, millaisia hiutaleita tai jättihiutaleita Migroksen tai Bimin hyllyillä on sattunut olemaan.

Mammantytöksi heittäytynyt lapsi pyrkii tauotta syliin.

Kaksikko leikkimään ja itselle aamupalaa. Ravaan tiiviisti keittiön ja olohuoneen väliä pitämässä lapsia silmällä ja kaipaan tupakeittiötä. Kotona haaveilin erillisestä keittiöstä jonka saa blokattua lapsilta, mutta nyt tiedetään, että se ei toimi. Olohuoneessa en voi aamupalaa yleensä syödä, koska mammantytöksi heittäytynyt lapsi pyrkii silloin tauotta syliin. Hän ei myöskään nykyään aina hyväksy ruokaa muilta kuin minulta.

Yritän pärjäillä ja antaa yövuorovastaavalle lisää nukkumisaikaa. Haaveilen hoitajasta. Puolison sisko on jättänyt puolestamme etsintäkuulutuksen Facebookiin.

Aamupesuja ja vaipanvaihtoja kahdelle kunnes unikeko herää touhuamaan samaa settiä.

Joskus kaikki aamu-unille samaan aikaan, joskus ihan miten sattuu toivoen etteivät herätä toisiaan. Vauvat nukkuvat matkasängyissä omassa huoneessaan meidän huoneemme vieressä.

Lounasrauhaa tai ei

Lounas lapsille kotona. Vaipanvaihto- ja pukemislinjasto sitten pystyyn.

Teemme paluuta takaisin turkkilaiseen päivärytmiimme: ulos, ravintolaan, tilaus tarjoilijalle ja lapsille välipalaa. Meille ruokaa joskus rauhassa nautiskellen ja joskus stressaantuneena ahmaisten huutavat lapset sylissä.

Pikaruoka-ateria kustantaa täällä pari euroa, halvimmillaan noin 70 senttiä. Alle viidellä eurolla saa hienomman aterian salaatteineen ja leipineen.

Käveleskelyä. Jutustelua ja ystävällisiä katseita tuntemattomien kanssa. Puhun tovin lapsista erään vanhan herran kanssa, vaikka kumpikaan ei taida ymmärtää toista. Hän ei puhu englantia enkä minä turkkia muutamaa sanaa enempää.

Hei. Kiitos. Kolmoset. 

Lapset torkahtavat yleensä iltapäiväkävelyn aikana kärryyn. Päivälliselle suuntaamme kotiin tai vaihtoehtoisesti tarjoilemme lapsille kylmää ruokaa lämpimässä säässä tai kuumaan veteen tehtävää jauhopuuroa. Yleensä viimeistään kuudeksi kotiin. Leikkiaika ennen puuroa.

Flunssamaratooni oli melko tuskaisaa, koska ymmärrettävästi lapset pitkästyivät pyöriskelemään lattialla aamusta iltaan.

Muita huomioita: netti toimii välillä, välillä ei. Kuumaa vettä tulee mutta ei aina varsinaisesti ihan käskystä. Naapurit hilaavat hissittömän talon yläkertaan tavaraa köydellä parvekkeen kautta. Tuntemattomat koskettelevat lapsia kasvoihinkin. Lapset ja aikuiset silittelevät kulkukissoja. Vastapäisessä talossa ikkunan ääressä istuvalle rouvalle on hauska huiskutella pyykinripustuksen lomassa. Kunhan muistaa havahtua ajatuksistaan ja suunnata mielessä ja käytännössä katseensa etäämmälle. Vaatekaupassa asiakaspalvelu on niin innokasta että karkaan.

Ehkä huomenna jumppaan

Yhtenä iltana olen villisti ollut ulkona yli yhdeksään. Lapset olivat mukana ja osa sen jälkeen sekaisin kuin seinäkellot. Pimeää mutta ollaan pihalla? Kärryssä yöunilla? Joita pitäisi jatkaa omassa sängyssä? Mitämitämitä?

Jotenkin näin tulkitsin heidän ajatelleen.

Lapset unessa ainakin alustavasti kello 19:30 ja 20:30 välillä. Minä pian sen jälkeen, huolimatta alkuillan innokkaista aikeista jumpata, puhua puhelimessa, käydä ostoksilla tai tehdä itsekseen jotain muuta rauhan laskeuduttua. Ehkä huomenna.

PS: Pari päivää sitten löysimme kuin löysimmekin ihanan hoitajan! Yhteistä kieltä meillä ei juuri ole, mutta se ei ole yhteistyötä haitannut. Hän käy meillä muutaman tunnin aamuin illoin.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.