En etukäteen ajatellut, että vanhemmuuteen voisi ihan loogisen tuntuisesti kuulua tällaisiakin ratkaisuja: olen nukkunut viimeiset neljä yötä kylpyhuoneen lattialla. Ehei, kyseessä ei ole aamupahoinvointi. Vaikka pahoinvoiva kyllä olen. Flunssainen. Oli puolison idea, että voisiko läheisten luo tehtyjä nukkumisretkiä korvata etäisyyden hakemisella oman kodin sisällä. Mennä kaukaisimpaan kolkkaan, jotta en (kuulosuojaintenkin läpi) heräisi lasten jokaiseen ääneen. Kylpyhuone on lastenhuoneesta katsottuna se etäisin linnake.

Miten vapauttavalta tuntuukaan nukkua korvat vapaina.

Sinne siis kahden patjan kera saunan oven eteen, suihkun viereen. Särkylääkkeet, yskänlääke, nenäliinat, unilääkkeet, vesipullo, nappikuulokkeet, unimaski, tyyny, peitto ja villaviltti mukaan. Ja tietenkään en osannut olla ottamatta korvatulppia ja kuulosuojaimia viereen, mutta ilokseni niille ei ole ollut käyttöä. Miten vapauttavalta tuntuukaan nukkua korvat, öh… vapaina. Heräilen kyllä yhä ihan itsenäisestikin, mutta ainakaan ei tule lisäherätyksiä lasten taholta. Olen varsinkin flunssan hieman antautuessa nukkunut pidempiä pätkiä.

Lapset muuten ovat todella erilaisia nukkujia. Yksi nukkuu terveenä 99 prosentin varmuudella illasta aamuun, toinen käy tyypillisesti alkuyöstä hereillä ja kolmas lähes pomminvarmasti ainakin viideltä. Tosin viime yönä joku oli ollut hereillä aina parin tunnin välein. Kuulemma.

Kolme ei mene missä yksi

Lapset eivät ole mitään vauvoja enää. Hupsista! Yskähtelevä pottaharjoittelu on nyt siinä pisteessä, että kolmoset lähtevät alushousuissa päiväkotiin. Kun muistan ottaa yövaipan pois. Päikyssä he pitävät vaippaa lepohetkellä ja ulkona. Kotona lapsilla on vielä lähes aina vaipat, koska minun hermoni ja meidän lattiamme eivät ehkä kestä useampia vahinkoja. Joskushan tuo rohkea askel täytyy ottaa, mutta harjoitelkoot vielä päiväkodissa jonkin aikaa. Tämä(kään) asia ei ole niitä, että kolme menee siinä missä yksikin. Kokeiltu on.

En pysy kärryillä kuka en tehnyt mitä eritettä ja mihin aikaan.

Kolmen kanssa täytyy koko ajan olla käyttämässä potalla tai siivoamassa sotkuja. Pissa- ja kakkarytmit eivät valitettavasti ole identtiset saati sitten ennalta arvattavat. En myöskään pysy kärryillä kuka en tehnyt mitä eritettä ja mihin aikaan, jotta muistaisin kiikuttaa lapsia edes arviolta oikea-aikaisesti vessaan.

Sivuttain seikkailulla

Neidot A ja B ja herra C osaavat pitkälti pukea ja riisua itse. Kauas on tultu siitä, kun ensi kertaa heidät vuorasimme hiki päässä neljään vaatekerrokseen parin kuukauden iässä ja ladoimme sivuttain kaksosten rattaisiin lähipizzeriaan seikkailemista varten. Oli varmaankin helmikuu 2021. Muistan vieläkin, miten villiltä tuntui lähteä kodin ulkopuoliseen lumimaailmaan kolmen pienen käärön kanssa.

Lapset ovat myös innostuneet kattamaan ja siivoamaan pöytää. Sen toki olen tiennyt jo pitkään, että he rakastaisivat olla mukana ruoanlaitto-, siivous- ja muissa kotipuuhissa. Vinkkasin päiväkotiinkin, että meidän lapsia saa mielellään käyttää lapsityövoimana kyökissä ja siivouksessa. Kotona pitäisi ottaa vaikka yksi kerrallaan kaveriksi. Minäpä äkkiä teen, tulee vähemmän sotkuakin, tulee ajateltua väsyneenä ja hermot kireällä, mutta eihän se pitkällä tähtäimellä ole toimiva tapa. Ja miten onnellisia pikkuapurit ovat saadessaan purkaa kauppakassia tai lisätä ruokaan suolaa.

Tai suolapurkin.