Hyppää sisältöön

Terapeutti maiseman perusteella

Sormia silmissä, virstanpylväitä ja hyväkulkuisiakin reittejä. Olisiko silti pitänyt jättää vyyhti kaapin nurkkaan?
Julkaistu
Terapeutti maiseman perusteella

Ruoan kotiinkuljetuslaatikoista saa yhdet jos toisetkin iltaleikit. Kuva: Kirjoittaja

Valitsinkohan psykoterapeutin maiseman perusteella? Tornitalon yläkerroksen valoisasta yksiöstä  avautuu kaunis, seesteinen näkymä. Uusi näkökulma kotikaupunkiini. Uusi näkökulma itseeni? Synkkasi minulla kai valitsemani terapeutinkin kanssa, muistaakseni. Toisen terapeutin tilat olivat pimeähkössä asunnossa tukkoon rakennetun ahtaan kadun varrella.

Olisiko ollut sittenkin parempi jättää vyyhti komeron nurkkaan?

Vakavissaan: terapeutin kanssa oli heti helppo olla ja hän tuntui aidolta. Vertailun vuoksi kävi vielä toisenkin luona, mutta ehkä lopulta vain sinetöidäkseni valintani. Pimeämmässä asunnossa työskentelijän olemuksessakin oli jotain hämärää, jotain teennäisen tuntuista. En sano hänen olleen teennäinen, mutta minussa sellainen ajatus heräsi.

Henkilökemiat, juu nou?

Hyvinkin voi käydä

Olen käynyt nyt tutustumiskäynnin jälkeen yhden session. Miltä tuntuu, terapeutti kysyi lopuksi. Tuntui siltä, että oli helppo ja hyvä puhua, mutta samalla iski epätoivo. Tämä on valtava narukerä, jossa on kymmenittäin päitä. Jostakin saa kiinni, mutta roikkuvien ulokkeiden määrä hirvittää. Olisiko ollut sittenkin parempi jättää vyyhti komeron nurkkaan? Tuleeko tästä ikinä valmista, ei varmaan, mutta edes parempaa?

Paljon puhutaan, että tie psykoterapiaan on hirvittävän monimutkainen ja vaikea. En vähättele kenenkään kokemusta, sillä olosuhteista riippuen se aivan varmasti voi olla myös sitä. Paljon riippuu omasta jaksamisesta ja niistä ammattilaisista, joiden kanssa sattuu tekemisiin. Syvä masennus on jotain ihan muuta kuin oma tilanteeni. Paljon roikkuu myös onnen varassa — sattuuko juuri sinulle sopivalta terapeutilta vapautumaan paikka juuri oikeaan aikaan?

Sähköpostia 150 terapeutille, puheluita, kaksi tutustumiskäyntiä ja ”se oikea”.

Kaikki voi kuitenkin mennä myös hyvin. Sen jälkeen kun kiirehdin aikaani psykiatriselle sairaanhoitajalle ja hänen pakeilleen pääsin, on tie ollut suhteellisen mutkaton. Kolme kuukautta hoitajakäyntejä, psykiatrin lausunto, piilokopiona sähköpostia noin 150 terapeutille, muutamia puheluita, kaksi tutustumiskäyntiä ja ”sen oikean” löytyminen.

Onnea ja sormia silmissä

Makoilen sängyllä. Yksi kolmosista työntää sormiaan silmiini, toinen vaatii aukaisemaan ja sulkemaan käsilaukun vetoketjua ja kolmas rakentelee dubloilla vieressämme. Viikko sitten olin valmis heittämään elämäni roskakoppaan. Kaikki sairastivat, kiukkusivat ja nukkuivat, söivät ja tekivät töitä huonosti.

Nyt katselen elämääni taas uteliaana ja varovaisen innostuneestikin. Tunneskaala on laaja ja villisti hyppivä, ja niin raivo, epätoivo kuin riemukin voivat iskeä salamannopeasti. Mikähän minulla hetki sitten olikaan hätänä? Kaikkihan on todella hyvin, mietin touhutessani illalla kotona. En malta mennä nukkumaan — mitä ihmettä? Enkö kaadukaan enää joka ilta lähes tiedottomana ja ehdottomasti toivottomana pehkuihin samaan aikaan lasten kanssa? Virstanpylväs.

En ollut täysin keskittymiskyvytön, kuolemanväsynyt tai jatkuvasti hyppäämässä lasten tarpeiden vuoksi.

Toinen moinen: olin todella onnellinen palatessamme viime viikonloppuna mummolasta. Käymme siellä lähes joka viikonloppu, mutta tällä kertaa jotain oli toisin. Ensi kertaa ollessamme koolla lastemme ja isomman perheporukan kanssa minä nautin vierailusta. Keskustelin, nauroin, rentouduin. En ollut täysin keskittymiskyvytön, kuolemanväsynyt tai jatkuvasti hyppäämässä lasten tarpeiden vuoksi. Lapset leikkivät serkkujen kanssa.

Niin paljosta on selvitty, niin pitkälle päästy.

Iso virstanpylväs.

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.