Siirry sisältöön
Hattutemppu – Kolmoset kerralla

Teho-osastoarkea kolmosten kanssa Mitä ajatuksia se herättää?

24.12.2020

Pienet vauvan villasukat roikkuvat keskoskaapin päällä.

Vauvat saivat sairaalassa joululahjaksi muun muassa villasukat.

Kiitollisuutta ja hämmästystä ihmiskehosta ja suomalaisesta terveydenhuollosta, muun muassa. Hoidamme itse vauvoja vasta yhdessä vuorossa, hoitajien kanssa, ja silti rasvat menevät jo väärään osoitteeseen. Nukahtavatko kolmosäidit kävellessään?


Kymmenisen päivää ovat kolmosemme asustaneet nyt vastasyntyneiden teho-osastolla. Lukeutunee maailman parhaisiin (ja kalliimpiin) hotelleihin. Tarkkoja hinnastoja en tunne, mutta käsittääkseni yksi vuorokausi täällä voi maksaa yhteiskunnalle tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia euroja riippuen hoidon tarpeen vaativuudesta. Meille tästä jää maksettavaksi tuskin murusiakaan. Ehkä atomeja. Jos joskus valitan veroista, niin minua saa potkaista. Ja kiitos teille jokaiselle, veronmaksajat!

Jo leikkaussalissa äimistelin, että koko tuo komea ammattilaistiimi oli siellä vain meidän perhettämme varten. Sama häkeltyneisyys jatkui täällä teholla. Nelipaikkainen tehohoitohuone on valtaosan ajasta ollut vain meidän käytössämme, mitä nyt välillä on käväissyt joku mininaapuri lastemme väliin motitettuna.

Useimmiten jokaisella vauvalla on oma hoitajansa kolmessa vuorossa joka päivä. Lisäksi paletissa on päivittäin mukana lääkäreitä, laitoshuoltajia, farmaseutti ja muuta sairaalan henkilöstöä.

Jo ennen tähän pisteeseen pääsemistä olimme saaneet valtavasti apuja: neuvolasta, laboratorioista, lisääntymislääketieteen yksiköstä ja äitien osastolta. Aika monessa muussa maassa meillä ei olisi ollut välttämättä varaa hankkia lapsia (hedelmöityshoidot maksavat äkkiä kymmeniä tuhansia) saati sitten maksaa heidän tehohoidostaan.    

Hengityskatkoksiinkin tottuu

Meidän lapsemme ovat sellaisia, että he unohtavat välillä hengittää.

Tämä ajatus tuntui karmaisevalta ensimmäisinä päivinä, mutta kaikkeen voi näköjään tottua. Iso kiitos kuuluu hoitajille ja lääkäreille, jotka kerta toisensa jälkeen jaksoivat tyynesti vakuuttaa katkosten kuuluvan asiaan ja menevän ohi aivojen kehittyessä. Sydämeni ei enää hyppää kurkkuun, kun monitori näyttää alentunutta saturaatiota. Taputtelen vauvaa pepulle tai tökin kantapäitä muistuttaen hengittämisen tärkeydestä. Yritän tehdä diilejä heidän kanssaan; lupaan palkintoja ansiokkaasta hönkäilystä.

Kolmoset vahvistuvat hetki hetkeltä, ja takapakkeja ei ole ilmaantunet moneen päivään. Nautin mutta en tuudittaudu tähän. Notkahduksia voi tulla.

Pahoittelut muuten siitä, että blogista on tullut samalla itkupäiväkirja. Syy: ärsyttävyydenkin uhalla haluan dokumentoida itsellenikin muistiin, millaista aikaa tämä on tunnetasolla ollut. Tämän päivän päiväkirjamerkintä: en ole itkenyt yli viikkoon. Muistaakseni. Paitsi kerran onnesta. Ei kun kahdesti.

Toisella kertaa, kun olin palaamassa osastolta kotiin. Mieleen putkahtivat siellä odottavat vauvatavarat, ja tajusin miten eri merkitys niillä on tietäen keille ne ovat. Me tunnemme jo vähän näitä tyyppejä, joita vaatteiden ja kärryjen sisälle laitetaan!

Kenen kolmoset?

Muita sekalaisia mietteitä viime päiviltä:

Oikeastiko meidät päästetään näiden pikkuisten kanssa jonain päivänä kotiin? Ilman valvovia katseita? Vartija ei tule pysäyttämään ja syyttämään omaisuusrikoksesta? Puolentoista viikon verran olen tutustellut heihin, mutta en voi vieläkään uskoa todeksi tällaista siunausta. Heitä hoidetaan sairaalassa niin tehokkaasti, että en ole vielä tainnut sisäistää tämän sopimuksen omistussuhteita. Sairaala ei omista heitä. He ovat meidän. Kaikki. Ehkä tähänkin ajatukseen tottuu. Nyt koen, että lainaamme vauvoja niiksi tunneiksi jotka heidän kanssaan päivittäin vietämme.

Kuulin kaksosten äidistä, joka oli nukahtanut kesken keskustelun tiskikoneeseen nojaten. Nukahtavatkohan kolmosäidit kävellessään? Ei kuulosta kaukaa haetulta lähitulevaisuudessa.

Eilen laitoin nännivoidetta silmän ympärille.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »