Vanhemmuus tuo tullessaan monia tunteita, toimintatapoja, ajatuksia ja hetkiä, jotka oletettavasti lapsettomana jäisivät kokematta. Vai kuinka moni lapseton samaistuu tähän: pyöräilet vahingossa kotipihaan jäätyneen lätäkön päältä, ja tunnet välitöntä ja voimakasta syyllisyyttä – lapset olisivat halunneet itse räsäyttää sen ja kerätä ”holokronit” talteen.

Tai se tunne, kun seisot nilkkoja myöten kurassa keskellä marraskuista tihkusadetta, ja yltä päältä – lopulta tahallaankin – mutaan vuorautuneet lapset loistavine kasvoineen informoivat sinuna: ”Äiti, tänään on tosi hyvä lällökeli!”

Hulluutta ja rakkautta

Entäpä se, kun keräät tyhjiä vessapaperirullia aina sukulaisia myöten vain, jotta lapset saisivat leikata niistä ”suikeroita” – joiden siivoaminen on lähes yhtä vaivalloista, kun scrollata silmät sumeina läpi noin 3500 myynti-ilmoitusta löytämättä edes yhtä juuri oikean kokoista settiä vaatteita ja kenkiä tyttöjen nukeille, jotka sattuvat olemaan tavallista Baby Born -nukkea pienempiä. Se, jos mikä on rakkautta. Hulluutta varmaan myös.

Hulluuden puolustukseksi: neiti A:n ja B:n nukeilla oli yhdet yhteiset kengät. Lapsemme eivät myöskään saa leluja jatkuvasti vaan lähinnä jouluna ja synttäreinä, joten halusin löytää mieluisia. Kärsin kyllä myös kyvyttömyydestä luovuttaa, silloinkin kun se on ainoa järkevä vaihtoehto. Usemman viikon pakonomaisen metsästämisen jälkeen toden totta jouduin antamaan periksi, kun urakka selvästi laski jo yleistä elämänlaatua. Päädyin ostamaan ison setin kokoa isompia nukkeja kamppeineen, ja, kas vaan, mukana tuli sopivasti jonkin verran pienempienkin kollegojen vaatteita.

Bravuurini on niin sanottujen limalelujen parsiminen.

Asioiden etsimisen ohella, sillä nukenkamppeet ovat vain jäävuoren huippu, myös esineiden korjaaminen on välillä uskomatonta. Meillä on suosikkikirjoja, jotka on vuorattu sellaisella määrällä teippiä, että itse kirja on siihen verrattuna enää neula heinäsuovassa. Bravuurini korjausrintamalla on kuitenkin niin sanottujen limalelujen parsiminen. Se on hulluutta se. Korjaus ei ikinä tule kestämään, ei superliimalla, teipillä, ompelemalla tai kaikkien näiden yhdistelmällä, ja värkkääminen vie kohtuuttoman paljon aikaa. En kuitenkaan yksinkertaisesti henno olla yrittämättä operaatiota, kun leikki-ikäinen kyynelsilmin sitä pyytää.

Se tunne, kun onnistuu

Paljon tulee myös sanottua asioita, joita todennäköisesti ei ilman lapsia suustaan päästäisi. Kuten oikein väsyneellä hetkellä: ”Nyt jos et tottele, niin perutaan kaikki hauska koko loppuelämän ajalta” tai arkisena iltana: ”Ei saa nuolla toisten hammasharjoja”.

Se tunne on varsin ihana, kun kokee onnistuneensa jossain lasten kasvattamiseen liittyvässä. Tunne tupsahtaa esimerkiksi, kun lapsella tulee ensimmäisenä mieleen ostamisen sijaan valmistaa itselleen Halloween-asuun viitta, ja hän on täynnä ideoita kotona jo olevien materiaalien hyödyntämisestä.