Hyppää sisältöön

Reissuun: rutiköyhänä vai raivopäänä?

Matkan lähestyessä nykyinen nynny jännittää ja suunnittelee hikoilemista ja kyynelehtimistä.
Julkaistu
Reissuun: rutiköyhänä vai raivopäänä?

Rakas serkku (oikealla) kolmosia leikittämässä. Kuva: Kirjoittaja

Valitettavasti ei ole mahdollista, että kaksi aikuista ja kolme alle 2-vuotiasta matkustavat lennollamme. Tuntisittekohan jonkun joka on sattumalta tulossa samalle lennolle ja voisi pidellä yhtä lapsista?

Tiedusteltiin halpalentoyhtiöstä. Ei, emme sattumalta tunne ketään muista matkustajista. Emme myöskään haluaisi maksaa useaa sataa euroa enemmän muiden yhtiöiden lennoista — vaikka siinä voisi kyllä lentoyhtiön arvosteluiden perusteella olla kovastikin järkeä. Ala-arvoiseksi, kauniisti sanottuna, oli toimintaa tituleerattu. Yksi jos toinenkin matkaaja oli menettänyt hermot puljun niin sanotun asiakaspalvelun kanssa.

Entä jos lennetään kahdessa eri porukassa, puoliso äkkäsi. Aivot ylikierroksille kuumentavaa lentohakua, muistiinpanoja, yhteenlaskuja, aikataulujen sovittelua ja, lopulta, kaksi erillistä matkavarausta. Yksi pojille halpalentoyhtiöllä (onnea ja kärsivällisyyttä matkaan) ja yksi tytöille toisella. Miesväki on matkalla viikon pidempään reissun kummastakin päästä.

Plan C: hikoile ja kyynelehdi

Nyt sitten mietin, menenkö kahden alle 2-vuotiaan ja matkatavaroiden kanssa liikuntarajoitteisen kategoriaan, jotta voisimme saada Finavialta avustajan. Vai pystyisinkö työntämään samanaikaisesti matkatavarakärryä ja kaksosten rattaita laidasta laitaan seilaten (vaatisivat kaksi kättä kulkeakseen suoraan). Tai pysyisivätkö matkatavarat, tytöt ja kokoon taitetut rattaat matkatavarakärryssä, jota voisin sitten pukata ruhtinaallisesti kahdella kädellä? Plan C on hikoilla, olla epätoivoisen näköinen ja tarpeen tullen tirauttaa pari kyyneltä niin, että joku kanssamatkustaja rientää apuun.

Joku kysyi, miten vaipanvaihto ja muu onnistuu lentokentällä. Helposti! Vain kaksi lasta!

Nykyinen  nynny jännittää

Eniten jännittää, miten lapset reagoivat toisistaan erossa olemiseen. Herra C on ollut pikkuvauvana yksin yhden yön sairaalassa. Kerroinkohan tästä? Diagnoosiksi taisi tulla lopulta: ”Väsyneet kolmosten vanhemmat ja lapsen luonne”. Muutoin trioa on hajotettu lähinnä muutamiksi tunneiksi. Voi olla, että varsinkaan herra C ei välitä naisväen puutteesta pätkääkään. Jee! Uusia asioita! Uusia ihmisiä! Uusia paikkoja! Ja tytöillähän on toisensa. Eniten tämän jännittämisessä jännittää ehkä nukkuminen. Miten hoituvat iltapulinat ja pinnasänkyriehunnat kaksin? Entä yksin?

Toinen isoäiti saa viimein nähdä lapsenlapset ensi kertaa! Se on tärkeintä.

Mitä lähemmäksi reissu tulee, sitä enemmän kyseenalaistan päätöksemme lähteä. Oma vointini ei vieläkään ole aivan timanttinen, ja kotona on kuitenkin arjessa tietyt rakenteet ja ihmiset apuna. Toisaalta minussa orastaa myös vimma elää, mennä, kokea ja kokeilla rajojamme perheenä. Tuntuu hullulta pelätä. Olen aina ollut rohkea, heittäytyvä ja reissuja rakastava, nykyinen nynny pohtii.  Pari viikkoa se vain on, hän lohduttautuu. Ja toinen isoäiti saa viimein nähdä lapsenlapset ensi kertaa! Se on tärkeintä.

Vielä pitää pakata, anoa lentokenttäavustajaa, kysellä kyydit kentälle ja takaisin, soittaa kahden lentoyhtiön asiakaspalveluihin ja vaihtaa toisen tytön syntymäaika lippuihin (tottuneesti jo merkitsin varaustilanteessa vanhemmaksi jotta hänelle sai oman istuimen) sekä hankkia eväät ja loput tuliaiset.

Jännittää. Jännittää. Jännittää. Innostuttaa?

 

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.