Hyppää sisältöön

Pumppaaminen on parasta

Maidon pumppaaminen on asennekysymyskin. À la carte -keittiö vai tuskastuttavat tiskit? Mikä sinusta on ylivoimaisesti upeinta pumppaajan urallasi? Tämä on motivaatiopuhe meille pumppaajille ja muille piipahdus tuntemattomaan.
Julkaistu
Pumppaaminen on parasta

Heräämössä heti kolmosten syntymän jälkeen tiristetty ensimaito alias kolostrum. Kuva: Kirjoittaja

Kun maidon pumppaaminen tiskeineen ja meijerivahinkoineen tympii, näkökulman vaihtaminen auttaa minua. Kyllästyminen vaihtuu ainakin hetkeksi kiitollisuuden tunteeseen.

Voin ajatella päivittäin vauvojen ruokahuoltoon kuluvia tunteja ja valitella tiskin ja kirjaimellisesti reisille menneiden maitojen määrää langattoman pumppuni kanssa riehuessa. Tai olla kiitollinen siitä, että saan ruokittua vauvoja omalla maidollani ja laittaa vaivan mittasuhteisiin.

Onko työn määrä todellakin niin suuri huomioiden, että esimerkiksi tällä hetkellä valmistan kymmenisen täyttä vauva-ateriaa päivässä? Näin ajateltuna tekemistä ja minuutteja ei yhdelle ruoalle jää enää kummoisesti. Käytetäänhän sitä omankin aterian valmistamiseen ja jälkien siivoamiseen aikaa.

Onko kyseessä tärkeiden, täysipainoisten aterioiden à la carte -keittiö vai kylmänviileästi pumppaaminen ja tiskaaminen?

Valitsen ensimmäisen, ja motivaationi kohentuu sen sileän tien.

Miksi en imetä?

Miksi pumppaan enkä imetä? Onhan puhtaasti rintaruokaileviakin kolmosia. Imetys meillä sujui ja maitoa riittää, mutta koin sairaalasta kotiuduttuamme hyvin pian pulloruokinnan kätevämmäksi. Pystyimme olemaan varmoja, että polttoainetta meni tankkiin tietty määrä, ja ruokintaan saattoivat osallistua kaikki kynnelle kykenevät. Vauvat vaikuttivat syövän pullosta nopeammin ja vähemmällä työllä. Jatkuva rinnalle nukahtelu ja ruokailu kymmenessä erässä ei oikein toimi kolmen vauvan kanssa.

En paheksu julkisella paikalla imettämistä, mutta itse en koe luontevaksi kulkea kotonakaan paidan etumus auki enemmän tai vähemmän tuttujen hoitajien läsnä ollessa.

 Pumpattu maito on tarjonnut puolisolle ja muille läheisille ihanan tilaisuuden osallistua ruokkimiseen.

– Ota *****, ota, vauvojen parivuotias serkkutyttö kannusti.

Tämä oli yksi liikuttavimmista hetkistämme, kun pikkuapuri syötti omilla minikätösillään yhtä kolmosista pullosta.

Maito, mikä silmiä hivelevä näky

Kolmosemme syövät kiitollisina sekä meijerilämmintä että huoneenlämpöistä maitoa, ja se mikä tulee ehtii mennä kuuden tunnin säilyvyysajan puitteissa. Maitoa ei siis tarvitse säilöä tai lämmitellä.

On todella palkitsevaa kerta toisensa jälkeen omin silmin havainnoida tuottamansa ravinto. Täysinäinen maitopullo, mikä kaunis näky! Imettäessähän ei välttämättä näe pisaraakaan maitoa, ja voi pohdituttaa, minkä verran sitä todella päätyy vauvan vatsaan. Jos ei sitten tee syöttöpunnituksia.

Mikä on sinusta palkitsevinta, hauskinta tai ihaninta pumppaajan arjessa? Oletko törmännyt pumppaamisen myönteisiä puolia esitteleviin artikkeleihin tai tutkimuksiin?

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *