Siirry sisältöön
Hattutemppu – Kolmoset kerralla

Pelot vs. kiitollisuus kolmosraskaudessa

10.11.2020

Kämmenet pitelevät sydämen muotoista punaista objektia.

Kuva: Wagnercvilela /Pixabay

Pelkään järjellisiä ja järjettömiäkin asioita. Vai kuinka todennäköistä alikulkutunnelin sortuminen oikeasti on?

Kiitollisuus(päiväkirja) lisää optimismia, parantaa unenlaatua ja lisää hyviä tekoja. En tiedä mitä kiitollisuustutkijat tähän sanoisivat, mutta tasapainotin omaani lisäämällä alkuun pelkopäiväkirjan. Ennen raskautta oli hyvin vähän asioita joita pelkäsin.

Erilaisia raskausajan pelkoja on noin 98%:lla odottajista, joten mistään epänormaalista ei ole kysymys. En sentään pelkää koko ajan ja näitä kaikkia asioita, mutta tuntui kiinnostavalta, ja paikoin todella huvittavalta, tutkia omaa mieltään listaamalla kaikki päähän pälkähtäneet uhkakuvat. Älkää huolestuko; ajatuksia tulee ja menee, ja kokonaisuudessaan mielialani on melkoisen zen.

Pelkään…

vauvojen hengen ja terveyden puolesta, ilman kovinkaan ilmeistä syytä.

erityisesti muita pienemmän B-vauvan puolesta. Ehkä kirjoitan myöhemmin tarkemmin hänen tilanteestaan.

että vauvat joutuvat syystä tai toisesta syntymään tähän maailman aivan liian aikaisin, erittäin pieninä keskosina. Tavoitteena olisi päästä raskausviikolle 34. Nyt on meneillään viikko 29.

vauvavuoden univajetta, täten sekoamista, täten ettei vuodesta jää muistikuvia. Paitsi ehkä joitain traumoja.

niin pienten ihmisten käsittelemistä.

että arki tulee olemaan vain ja ainoastaan kaaosta, ettei tule rauhan ja onnen hetkiä. Vaikka tiedän että tulee.

sektiota yllättävän vähän.

sektion jälkeistä kipua enemmän.

että emme koronariskin vuoksi uskalla ottaa vastaan kaikkea tarvitsemaamme apua vauvojen synnyttyä.

liukastumista.

oman persoonan kadottamista äitiyteen.

että kotona ei enää koskaan ole hiljaista.

parisuhteen unohtumista arjessa.

että en osaa kasvattaa lapsia heidän yksilöllisyyttään vaalien niputtamatta heitä kolmosiksi.

(Seuraavia en ajatellut kehtaavani laittaa, mutta  menkööt raskaussekoilun piikkiin)

että alikulku romahtaa niskaani. Neljä ihmistä kuolisi kerta rysäyksessä. Mikä tragedia! Seuraavassa hetkessä tämä aivotus jo nauratti.

grillaamista, koska vauvatkin savustuvat.

millaista tulee olemaan pukea kura- yms. vaatteita kolmelle samanikäiselle lapselle.

siivoamista kemikaalikuorman pelossa. (Muutenhan olisin toooodella intohimoinen siivoaja…)

auton alle jäämistä vaikkei autoja olisi näköpiirissäkään.

ruokamyrkytystä.

seuraavaa sokerirasitustestiä. 12 TUNTIA SYÖMÄTTÄ! En muista milloin paastosin viimeksi kaksi tuntia.

Olen kiitollinen…

että olen raskaana.

että odotan nimenomaan kolmosia.

että raskaus on mennyt erinomaisesti ja vauvat voivat hyvin, minä myös.

puolisosta joka on realistinen, rauhallinen ja tässä hetkessä elävä eikä suostu murehtimaan mistään etukäteen.

kaikkien läheisteni tuesta ja konkreettisesta avusta nyt ja jatkossa.

hoitohenkilökunnastamme koko matkan varrelta. He tuntuvat aidosti välittävän.

että valtaosan ajasta mieleni on rauhallinen ja uskon, että selviydymme kaikki viisi raskaudesta ja vauvavuodesta mainiosti.

kodista maan tasalla. Niin hyvältä kuntoilulta kuin kuulostaakin kantaa kolmea kaukaloa, kärryjä, kauppakasseja jne. vaikkapa hissittömän talon ylimpään kerrokseen.

että nykyään saa käytettynä ilmaiseksi ja edullisesti niin hyvää vauvatavaraa.

vapaaehtoistyönä tehdyistä Untuvapakkauksen ja Helmivarpaiden keskosvaatteista.

Suomesta. Ulkomaalaiset tuttavani maksoivat samoista lapsettomuushoidoista 40-kertaisesti.

kehittyneestä ultraäänitekniikasta ja taitavasta lääkäristä, jotka mahdollistavat uskomattoman tarkat 3D-kuvat vauvoista raskausaikana. Asentoineen, ilmeineen ja piirteineen.

nastakengistä ja siitä ettei alkutalvi ole ollut liukas.

muiden monikkovanhempien ja -odottajien vinkeistä ja vertaistuesta.

että mahdun vielä sekä auton rattiin että autosta ulos melkoisen ahtaassa autokatospoterossa.

että univaikeuksista huolimatta saan nukuttua jonkin verran ja välillä jopa hyvin.

doulastani (tukihenkilö raskausaikana ja synnytyksessä ja/tai sen jälkeen). Tieto hänen olemassaolostaan merkitsee valtavasti.

(puoli)tuntemattomien ihmisten liikuttavan onnellisista reaktioista kolmosraskauteeni.

terveydestä, liikuntakyvystä ja pahoinvoimattomuudesta raskauden aikana. Raskausviikolla 29 voin vieläkin olla melko aktiivinen.

että minulla ei käy vielä mihinkään kipeää enkä ole joutunut vuodelepoon. Tässä kohtaa kolmosraskautta ei olisi erikoista, jos olisin ollut petipotilaana jo viikkoja tai kuukausiakin.

että minulla on vieläkin vaatteita jotka venyvät ja paukkuvat mutta mahtuvat päälle. Hyvin vähän on tarvinnut uusia garderobia, kun on tyytynyt ei niin täydelliseen istuvuuteen. Esimerkiksi housut roikkuvat joko mahan alla tai on vedetty korviin, mallista ja materiaalista riippuen.

sairaalan läheisestä sijainnista.

että voin kirjoittaa blogia.

ettei yksikään liikennerakennelma ole vieläkään sortunut niskaamme!

6 vastausta artikkeliin “Pelot vs. kiitollisuus kolmosraskaudessa”

  1. Merja sanoo:

    Minulle aikoinaan tehtiin kiireellinen sektio. Haava parani nopeasti ja kivut oli siedettäviä supistuksiin verrattuna. Hyvin se menee! Onnea!! 😀

    1. Kirjoittaja sanoo:

      Hei Merja! Mukava kuulla. Lämpimät kiitokset onnentoivotuksista ja tsempeistä. Kaikkea hyvää talveesi.

  2. Iida sanoo:

    Paljon onnea loppuodotukseen! Itsekin odotan viimeisillään kaksosia, nyt Rv37. Kiitollinen erityisesti siitä, että raskaus edennyt näin pitkälle ja kaikki mennyt hyvin. Ihmeen zen sitä osaa ollakin, ehkä jo alitajuisesti ottaa sen asenteen että turha murehtia asioita joille ei voi mitään juuri nyt. Samaa asennetta toivon vauvavuoteen 😀

    1. Kirjoittaja sanoo:

      Moi Iida! Kiitoksia. Ihana kuulla että sielläkin mielen taajuus on seesteinen. Eipä se stressaaminen ainakaan helpota asioita, joskaan ei aina voi mieltään hallita. Toivon kaikkea hyvää viimeisille viikoillenne ja vauvailuun! Oliko tai onko sulla ollut mitään absurdeja pelkoja?

  3. Iida sanoo:

    No pelkona lähinnä, että jompi kumpi tai molemmat eivät ole terveitä, tai että itselleni käy synnytyksessä jotain ikävää. Pelkona myös, miten nukkuvat ja miten me vanhemmat saadaan nukuttua. Ei kovin absurdeja pelkoja, ja edelleen niitä asioita mihin ei pysty vaikuttamaan. Paitsi vauvojen nukkumisesta olen lukenut nyt paljon tietoa etukäteen. 🙂

    1. Kirjoittaja sanoo:

      (Koko perheen) nukkuminen pyörii myös minulla paljon mielessä, varsinkin kun univelkaa on kertynyt jo raskausaikana. On kuitenkin ollut tsemppaavaa lukea, miten hyvin tietyt kikat ovat monikkoperheissä toimineet, millaisia systeemejä on rakenneltu – ja miten jotkut vauvat ovat yksinkertaisesti nukkuneet aivan hyvin. En pelkää etteikö selviydyttäisi tavalla tai toisella, mutta lähinnä haaveilen ettei vauvavuosi olisi ihan 100% zombisuorittamista. 😉

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Tilaa uutiskirje

Saat parhaat juttumme sähköpostiin kerran kuukaudessa.

Tilaa »