Hyppää sisältöön

Päivä flunssaisten kolmosvauvojen kanssa

Pitkäänhän sitä saatiinkin olla terveinä, yritän asennoitua kolmen vauvan yskähdellessä, niiskuttaessa ja kamppaillessa sopivan nukkumisasennon löytämiseksi. Pidämme minilomia, kehitämme vauva-span ja näemme suloisimman näyn.
Julkaistu
Päivä flunssaisten kolmosvauvojen kanssa

Vauva-span ohella tärkeimmät työkalumme flunssaisten vauvojen kanssa: keittosuolaliuos ja nenäimurointilaitteet. Kuva: Kirjoittaja.

7:30 Yhdellä vauvoista on selkeästi flunssa ja toisellakin ehkä, kuuluvat yöhoitajan terveiset. Päivän mittaan käy ilmi, että kaikki kolme ovat samassa veneessä hieman eri vaiheissa. Mummi alias Muumi laittaa viestiä, että nyt kaikille vauvoille omat tutit ja pullot. Se juna meni jo, vastaan. Aamuhoitaja ehti jo tulla ja altistua, ei onneksi säikähdä vauvaflunssaa. Me aikuiset olemme oireettomia. Soitto- ja viestirumbaa kotipalvelufirmojen esimiesten ja työntekijöiden kanssa. Kaikki työntekijät uskaltavat ja saavat tulla meille.

Huokaus ja helpotus.

Toivoa sopii, että me vanhemmat emme sairastu. Mitä tapahtuu jos mekin saamme flunssan? Kotipalvelun esimiehet ja sosiaaliohjaajamme eivät osaa sanoa suoralta kädeltä. Avun tarve ei ainakaan vähene, mutta kuka tänne voi tulla? Sosiaaliohjaaja aikoo selvitellä.

Koko raskausajan me molemmat vanhemmat vältimme flunssat, samoin vauvojen sairaalassaolojakson sekä ensikuukaudet kotona. Mies pääsi kaikille sairaalakäynneille ja synnytykseen, ja me molemmat pystyimme koko kuuden viikon ajan käymään sairaalassa vauvoja hoitamassa. Kotona meillä on lapannut ovista ja ikkunoista vauvanhoitajia, eikä mitään pöpöjä ollut tähän mennessä kulkeutunut tuliaisina, ajattelen kiitollisuudella.

12:20 Vauvat ovat väsyneitä mutta eivät nuku muutoin kuin sylissä pystyasennossa hytkyteltyinä. Kotipalvelutyöntekijä lähtee, ja sylejä on enää kaksi ja niidenkin selkäpuolet väsyneitä. Lähdetään ajelulle. Auto oven eteen ja vauvat kyytiin.

Kaikki huutavat. Lapset, siis.

Korvatulpat korviin ja kuulosuojaimet päälle. Hyppään takapenkillä olevien vauvojen taakse lisäistuimelle, ja puoliso ajaa. Vauvat vaikenevat kuin taikaiskusta auton lähtiessä liikkeelle. Yksi kerrallaan he nukahtavat. Valitsemme mukavia muistoja herättävän pikkuteitä pitkin kulkevan reitin. Yritämme palata kotiin. Vauvat heräävät heti auton pysähtyessä. Jatkamme matkaa. Sopivasti töyssyjä, ja lapset nukkuvat ihanaisesti. Liian iso töyssy, niin he heräävät.

14 Ei kai sitä ikuisesti voi ajella. Pizzerian kautta takaisin kotiin, ja huutokuoro alkaa heti pihassa. Yhdelle äkkiä käden ulottuvilta tuttipullo suuhun, ja kahta muuta taisin epätoivoisesti heilutella turvakaukaloissa kunnes puoliso ehti sisään. Ruokailu- ja vaipanvaihtolista ei todellakaan ole nyt ajan tasalla, ja kaikki tuhisijat syövät pikkuliruja vähän väliä. Tämä on kuin tulipalojen sammuttelua.

Sauna päälle. Sauna pois päältä, kun vauvat nukahtivatkin. Sauna saman tien uudelleen päälle, ne olivatkin pelkkiä torkahduksia. Kaksi sitteriä ja yksi turvakaukalo kylpyhuoneen lattialle. Vauvat napottavat vaippasillaan saunatuoleissaan hämmästyttävän tyytyväisinä ja pitkään, kun saunan puolelta kantautuu sopivasti lämmintä vesihöyryä hönkäiltäväksi. En ole koskaan nähnyt kaikkien kolmen istuvan näin pitkään paikoillaan yhtä aikaa onnellisina. Hymyilevät, jokeltelevat ja vaikuttavat katselevan toisia rivistössä olevia span asiakkaita. Näky on ehkä yhteistaipaleemme suloisin tähän mennessä!

Päivän ihanin hetki.

15 Kaikki kolme on kylpylämaailman jälkeen kylvetetty. Räkäisimpiin neniin on tiputeltu keittosuolaa ja imuroitu sitten nokat. Yksi nukahti turvakaukaloon, toinen seurustelee muina vauvoina ja kolmas on sylissä. Vauva-spa vaikuttaa helpottaneen oloa. Jossain kohtaa tätä päivää muuten ehdin yllättäen puhua kummitädin kanssa kaiuttimen avustamana yli seitsemän minuuttia puhelimessa.

16-17 Hortoilua ympäri kotia vauvat sylissä, jopa paikoin onnistuneita nukutusyrityksiä ja lisää nenäimurointia. Puoliso anoo 10 minuutin lomaa yksin toisessa huoneessa.

Loma myönnetty.

Yksi vauvoista nukkuu ihan itse, toista heiluttelen keittiön pöydällä olevassa sitterissä kolmannen köllöttäessä sylissä. Katselen kelloa ja mietin, moneltako miniloma alkoikaan. En kykene hahmottamaan, montako minuuttia pitää vielä pärjätä.

18 Hoitaja tulee. Minä ja puoliso voimme pitää minitaukoja loppuillan aikana, mutta sekin on haastavaa flunssasylivauvojen vuoksi.

22 Hoitaja lähtee. Lisää hortoilua kahden aikuisen, kolmen vauvan, yhden tuplarepun ja yhden kantoliinan voimin.

00 Yöhoitaja tulee. Kiitos tuplarepun, puolison ja yhden vuoteessaan nukkuvan vauvan pääsin nukkumaan jo vähän ennen. Kaikille hyvä niin, koska minun epätoivoisen naamani katselu oli puolisolle raskaampaa kuin sairaiden vauvojen kantaminen, sain kuulla seuraavana päivänä.