On maha tänään vielä vino, siellä vauvoja epäsuhtainen pino
Kuva: Francisco Martinez Clavel /Pixabay
Vieruskaverit tekevät vauvoja ja vaihtuvat, ja minä pysyn ikkunapaikallani. Moni piipahtaja on todennut ajan käyvän täällä osastolla pitkäksi, mutta itse en tätä kokemusta tunnista. Pitääkö olla huolissaan, kun näin helposti laitostuu? Ainoat asiat, joita tosissaan kaipaan ovat raitis ilma ja kunnon kävelylenkit.
Käyn välillä ulko-ovella hengittelemässä ja käytävillä tallustelemassa. Sen enempää ulos ei ole asiaa liukkaan kelin vuoksi, lääkäri(kin) linjasi. Tänään käydään tutustumassa lasten osastoon, missä kuljemme sitten hoitamassa vauvoja ennen heidän kotiutumistaan.
Eilen sain iloisena yllätyksenä vertaisryhmän kautta viestin toisella puolella Suomea asuvalta kolmosodottajalta, jonka on määrä saada trionsa muutaman viikon päästä. Oli lämmittävää vaihtaa kokemuksia ja solmia YYA-sopimus.
Syön, soittelen, viestittelen ja videopuhelen läheisten kanssa, makaan sydänkäyrälaitteeseen kahlittuna, seuraan uutisia, syön, luen, kirjoitan, tilaan uuden verokortin, syön, kirjoitan sähköposteja, juttelen vieruskavereiden ja henkilökunnan kanssa, syön, makaan sydänkäyrälaitteeseen kahlittuna, syön ja pelaan korttia puolison kanssa. Ja on taas ilta.
Tulen ikävöimään sinua
Voi täyteläinen palloni, tuntuu huutavalta vääryydeltä halkaista sinut. Vaikka vähän vino oletkin. Kaksi isompaa vauvaa ovat pinossa kulkusuunnassa oikealla, ja pienin hengailee yksin vasemmalla. Jännä nähdä, jääkö synnytyksenjälkeisestäkin mahasta kallellaan oleva muistomerkki. Mahaa tulee ikävä. Se on kaunis, kiinteä, elämää täynnä oleva pallero eikä enimmäkseen ole rasittanut minua liikaa tai pahemmin estellyt tekemästä mitään.
Sen halkaiseminen lienee kuitenkin paras tapa saada vauvat turvallisesti ulos. Ainakaan Suomessa ei kai periaatteessa ikinä anneta synnyttää kolmosia alakautta. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön, ja tiedän ainakin yhden äidin joka on 2000-luvulla tätä käytäntöä uhmannut. Taustana taisi olla aiempia hyvin menneitä synnytyksiä, kaikki kolme vauvaa pää uloskäyntiä kohti sekä sairaalan hyvä henkilökuntatilanne.
Kauan kauan sitten äidit eivät aina edes tienneet, montako vauvaa on tulossa. Yllätyskaksosia ja -kolmosiakin puskettiin maailmaan perinteiseen tyyliin. Ystäväni tuntee naisen, joka synnytti yllätyksenä terveet kolmoset täysiaikaisen raskauden päätteeksi kotona 50–60 -lukujen taitteessa. Tämä on onnellinen tarina, mutta epäilen äitiys- ja lapsikuolleisuuden olleen yleisesti paljon ikävämpää luokkaa kuin nykyään.
Miten vietetään viimeinen raskauspäivä?
Eilen huonekaverikseni tullut äiti näytti sektioon menon mallia. Muutama tunti yöunta, aamulla suihkuun, tukihenkilö sairaalatamineissa paikalle ja siirtyminen leikkaussaliin. Parin tunnin päästä isä palasi huoneeseen käymään lukkokaapilla ja kertomaan terveen vauvan syntymästä. Siitä pari tuntia, ja äiti ja vauva olivat takaisin osastolla.
Meillä tuo loppupää tosin tulee menemään hieman eri tavalla, koska vauvat kärrätään pikaisesti keskolaan. Todennäköisesti saan nähdä heistä vilauksen ennen tätä, ja viimeistään synnytyksen jälkeen huomisiltana minut on luvattu siirrellä jollain kulkupelillä pikkuisten luo.
Tuntuu luonnottomalta tietää tunnin tarkkuudella lastensa syntymäaika. Huomenna tähän aikaan olen virallisesti kolmen lapsen äiti, ja olenhan sitä tosiasiallisesti jo. Samat vauvathan siellä ihon, erkaantuneiden vatsalihasten, kohdun ja sikiöpussien takana ovat jo, ja sama nainen täällä, hei. Ollenkaan valmis en ole äidiksi, mutta se ei haittaa mitään. Ei ole kukaan muukaan ollut, ja minä saan sentään kolme opettajaa.
Miten aion juhlistaa viimeistä raskauspäivää? Olemalla ja miettimällä, miten mielenkiintoista elämä on.
Ehkä psyyke kestäisi vielä yhden tappion korttipelissäkin.
