En tiedä mitä välillä tapahtui, mutta aiemmin tänä vuonna tunsin jopa ajoittaista riittävyyden tunnetta. Ensi kertaa elämässäni, ensi kertaa äitinä. Nyt syyllisyyden ja riittämättömyyden tunne on salakavalasti hiipinyt takaisin kehiin. Kun yhdelle (asialle tai ihmiselle) kumartaa niin toiselle pyllistää, tiedäthän?

Syyllinen olo kahden muun vuoksi.

Viet lapset myöhemmin päiväkotiin että ehditte viettää aikaa yhdessä aamulla – syyllinen olo tekemättä jäävistä kotitöistä ja blogikirjoituksista.

Otat yhden lapsen viettämään kahdenkeskistä aikaa muiden mennessä päiväkotiin – syyllinen olo kahden muun vuoksi.

Otat yhden lapsen kahdenkeskiselle ajalle – syyllinen olo, kun lapsi ei halua palata päikkyyn ja viettäisi mieluummin koko päivän äidin kanssa.

Laitat kodin kuntoon ja teet kerrankin jotain vaivalloisempaa ruokaa – syyllinen olo, kun lapset joutuvat olemaan pidempään päiväkodissa.

Syyllinen olo, kun vessat ja tasot ovat siivoamatta.

Saat ruohon leikattua, lattiat siivottua, kauppaostokset hoidettua ja lakanat vaihdettua – syyllinen olo, kun vessat ja tasot ovat siivoamatta.

Satsaat aikaan lasten ja puolison kanssa – syyllinen olo, kun ei ehdi tavata sukulaisia ja ystäviä. (Tästä olen kylläkin jo pääsemässä yli. Asiaa työstettyäni olen todennut, että kotipesä ensin kuntoon – ne ihmiset kyllä pysyvät elämässä joiden on määrä pysyä.)

Yrität skarpata edellä mainitulla osa-alueella ja sovit treffejä ihmisten kanssa – syyllinen olo, kun aika monesti joudut perumaan väsymykseen, jonkun sairastumiseen, puolison työaikojen muutokseen tai muuhun vedoten.

Haet lapsia päiväkodista aiemmin ja viet heitä riekkumaan heille mieluisiin paikkoihin – syyllinen olo, kun et illalla jaksa sanoa puolisolle moita enempää.

Hups!

Haet lapset tavallista myöhemmin hoidosta – syyllinen olo, kun lapset valittavat että olisi pitänyt tulla aiemmin.

Haet lapset tavallista aiemmin hoidosta – syyllinen olo, kun leikit jäävät kesken ja olisi pitänyt tulla myöhemmin.

Otat lapsille evääksi leipää, patukoita ja pähkinöitä – syyllinen olo, kun banaaneitakin olisi pitänyt olla.

Saat viimeinkin tasapainoon paletin kodin, lasten ja puolison kanssa. Hups – syyllinen olo, kun olet unohtanut täysin pitää huolta itsestäsi.

Siispä, otat aikaa itsellesi – syyllinen olo, kun et käytä sitä aikaa lasten tai puolison kanssa olemiseen.

Armoa!

Kuka voi vapauttaa tästä syyllisyydestä, täydellä toimivallalla ja aukottomalla auktoriteetilla määritellä syyttömäksi? Ystävien, perheenjäsenten, ammattilaisten ja kasvatus- ja self help -oppaiden sanat voivat lievittää tuskaa, kyllä. Lopullisen armahduksen voit kuitenkin myöntää ainoastaan sinä.

Vain sinä voit määrittää järjellä, mikä on riittävää. Sinä voit muistuttaa näistä rajoista tunneminää, kun riittämättömyyden tunne taas kolahtaa. Voin olla syyllinen moneen asiaan, samanaikaisestikin, mutta:

minä riitän.