Pyrin antamaan melko kattavan ja totuudenmukaisen kuvan arjestamme, mutta aivotoiminta kun on mitä on, niin huomaan paljon jääneen kertomatta. Esimerkiksi, että meillä on kesäkuun alusta saakka ollut uusi, upea lastenhoitaja. Aiempi hoitaja oli alun alkaenkin määräaikaisesti pestiin sitoutunut ystävämme.

Uusikin hoitaja nauttii silminnähden lastemme kanssa olemisesta. Se lämmittää sydäntä kovin. Timanttinen löytö. Kuitenkin täytyy tunnustaa järkeni jätättäneen hakuprosessin aikana. Valitsimme uskoakseni parhaan hoitajan, mutta eipä käynyt mielessä elämää olevan kesänkin jälkeen. Hoitaja palaa opintojensa pariin, ja meillä on ihan pian edessä uuden kaitsijan valinta.

Kun on kyky ajatella vain hetki eteenpäin, niin minkäs teet.

Jälkiviisaana mietin, että olisi toki kannattanut palkata hoitaja joka voi jatkaa lasten elämässä pidemmän aikaa. Itseäni en kyllä nyt osaa soimata, koska asiahan ei käynyt mielen vieressäkään. Kun on kyky ajatella vain hetki eteenpäin, niin minkäs teet. Uskon myös, että asioilla on tarkoituksena, ja suhtaudun kiitoksella yhteiseen aikaan tämän hoitajan kanssa. Hänestä saadaan myös erinomainen keikkatyöläinen meille.

Uupumus, apeus, uudet urahaaveet

Onneksi lapset tuntuvat sopeutuvan omassa tutussa ympäristössään hämmentävän nopeasti uuteen hoitajaan, ja olenkin lasten puolesta luottavainen hoitajavaihdon sujumisen suhteen. Oma sopeutuminen lähinnä mietityttää, kun kaikki muutokset ja haasteet arjessa tuntuvat ahmivan voimiani. Viime aikoina olo on ollut väsynyt ja apea. Tätä tunnetta vasten peilatessa huomaan, että välissä oli jo paljon parempi pätkä. Tätä kai uupumuksesta paraneminen on, heiluriliikettä. Ei tasavahvaa etenemistä kuten mielessäni olin tainnut jo maalailla.

Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä.

Olen tällä hetkellä sairauslomalla uupumuksen vuoksi. Keskivaikea ahdistuneisuus ja lievä masennus, seisoo papereissa. Olen silmäillyt joitain osa-aikaisia työpaikkoja ja miettinyt, voisiko työnteko jopa tasapainottaa oloani. Toisaalta, tällä torkkumisella ei ehkä ole voimia. Todella pidin edellisestä määräaikaisena päättyneestä työstäni, johon osa-aikapaluu olisi varmaan työnantajan puolesta mahdollinen.

Olen alkanut haaveilla ihan erilaisista urapoluista.

En ennen lapsia ollut kuitenkaan osannut arvata, että tälläkin saralla voisi piillä yllätys. Tuo työ on yltiösosiaalista, ja en usko pystyväni sovittamaan sitä tähän uuteen elämäntilanteeseen. (Sivuhuomautuksena: mielestäni neljä päivää viikossa olisi muun elämän yhteensovittamisen kannalta kenelle tahansa mutta erityisesti ihmistyössä olevalle tarpeeksi, kunhan ansiotaso vaan riittäisi. Käsittääkseni Ruotsissa kysytään esimerkiksi uudessa työssä aloittavilta sairaanhoitajilta, millä prosentilla he haluavat tehdä hommaa eikä pidetä kokoaikatyötä oletusarvona.)

En voi kotiin tullessani aina vetäytyä kolooni ja ottaa omaa aikaa. En haluakaan, lasten ja puolison takia. Olen alkanut haaveilla ihan erilaisista urapoluista. Jostain, missä saisi olla yksin ja tehdä yksinkertaista, suorittavaa työtä. Jostain, mikä ei imisi kaikkea sosiaalista kapasiteettiani.

Jäteauton kuljettaja.

Piha-aluiden siistijä.

Lumityöntekijä talvella.

Ahh!

Loraus öljyä

Hoitajamme oli viime viikolla ansaitulla kesälomalla, joten olin lasten kanssa tavallista enemmän yksin. Kamalan raskasta joutua itse hoitamaan omia lapsiaan, muka vitsailin ystäville. Mutta oikeasti oli raskasta. Valmiiksi nuutuneen olotilani vuoksi laadin toimintasuunnitelman. Heittelin verkkoja sinne sun tänne, ja saalista tulikin ihan mukavasti: aamupuistotreffit työkaverin kanssa, opiskelukaveri värittämässä iltapäiväämme, pizzakestit siskolla ja urheilullinen vapaailta mummin hoitaessa lapsia.

Pitkät hiuskiehkurat olivat kauttaaltaan rasvaiset, ällön näköiset lonkerot.

Hoitajan läsnäolo olisi saattanut säästää meidät yhdeltä öljykatastrofilta. Olen kuullut tekevän hyvää lasten iholle, kun kylpyveteen lorauttaa hieman vauvaöljyä. Hieman, on nyt se avainsana, jota en ottanut tarpeeksi kirjaimellisesti. Loraus ja toinen, vielä kolmaskin herra C:n atooppisen ihon iloksi. Karu lopputulos alkoi paljastua, kun liukkaita lapsia alettiin onkia ammeista ylös.

Oli vaikea saada otetta. Öljyvesitipat liukastivat olohuoneen lattian, ja koko perhe haparoi kuin Bambit liukkaalla jäällä kunnes puhdistustoimiin ehdittiin. Ammeissa leikkikaluina olleet hiusharjat olivat kauttaaltaan öljyssä. Eipä harjattu kenenkään hiuksia hetkeen. Muista kylpyleluista sai tuskin otetta. Herra C:n iho varmasti kiitti, mutta pitkät hiuskiehkurat olivat kauttaaltaan rasvaiset, ällön näköiset lonkerot.

Ensi kerralla oikeasti hieman sitä öljyä.

Liukasta loppuviikkoa!