Hyppää sisältöön

Oksennusta, naksuja ja dartsia

Julkaistu
Oksennusta, naksuja ja dartsia

Neiti B suosikkileikeissä. Kuva: Kirjoittaja

Viesti ystävältä: Mikä sun vointi on muuten ollut?

Minä: Ihan hyvä. Väsymystä ja raivoa päivittäin, mutta se kuulunee asiaan. Parempi kuin joitain kuukausia sitten. Ei ole nyt niin paljon negatiivisia ajatuksia.

Menenpä nyt varalta sinne perheterapeutille, kun aika on kerran varattuna, ajattelin jo välissä. Menenpä perheterapeutille, koska tarvetta selkeästikin on, ajattelen nyt. Toiset päivät ovat suorastaan puolileppoisia, sikäli kun ne kolmen pienen kanssa voivat olla, ja toisina ei meinaa järjissään selvitä iltaan saakka. Eilinen oli luksusta!  Perhettä oli hupaisalla vierailulla, ja ystävämme viipyi koko iltapäivän ja illan kanssamme. Sai nauraa! Sai syödä ja käydä kaupassa rauhassa. Sai hengittää, tuntui.

Suosittelen myös jokaiselle kotihiirelle sähköisen darts-taulun hankkimista.

Suosittelen myös jokaiselle kotihiirelle sähköisen darts-taulun hankkimista. On meinaan nostanut elämänlaatuamme aika huimasti! Hauska, koukuttava kotiharrastus, joka saa tehokkaasti mielen pois arkiasioista. Lapset seuraavat, ainakin toistaiseksi, syöttötuoleistaan peliä kiinnostuneen oloisina. Jatkoaikaa heiltä voi lunastaa pikkupurtavaa tarjoilemalla. Täytynee seurailla, ettei peliaikamme ala korreloimaan lasten painonkehityksen kanssa…

(PS: tikoissa on lapsiturvalliset muovikärjet)

Hyviä unia ja pinsetit ojollaan

Olimme viime viikonloppuna ihan toisella puolella Suomea sukulaisissa. Automatka kesti suuntaansa yhden yhdistetyn ruokailu- ja leikkipysähdyksen kanssa noin seitsemän tuntia. Tiivistelmä reissusta: menomatkan alussa kaikki kolme oksensivat, sukulaisilla lapset viihtyivät erinomaisesti ja nukkuivat hyvin, ja paluumatkan loppupätkän pelastivat pikkuruiset, yksitellen syötetyt naksut.

Reissun suloisin näky oli kolmet pienet pinsettiotesormet ojollaan.

Laajempi versio: epäilimme norovirusta ja harkitsimme kääntymistä puolimatkasta takaisin, oksentelu loppui ja tulkitsimme sen matkapahoinvoinniksi, portaat olivat reissussa lapsille paras ja vanhempien näkökulmasta pahin leikkipaikka, pulkkaretki katuvalottomalla maaseudulla osoittautui melkoiseksi kuntoiluksi lasten tipahdellessa kyydistä ja yhden matkatessa lopulta sylissä, ja reissun suloisin näky oli kolmet takapenkillä naksua odottavat pienet pinsettiotesormet ojollaan.  Lapsenvahdin/DJ:n/syöttäjän/viihdyttäjän paikka on lisäpenkeillä peräkontissa.

Lasten suosikkikappale saa joka nupin hytkymään samanaikaisesti, yhdellä horisontaalisesti, toisella vertikaalisesti ja kolmannella sinne sun tänne. Turvaistuimesta vapaalla jalalla ollessaan herra C myös moshaa konttausasennossa.

Summa summarum: lapset yllättivät jälleen kerran positiivisesti nukkumalla ja matkaamalla hyvin. Huudon määrä jäi matalaksi.

Arki juuri nyt

Arki on juuri nyt sellaista, että lapset heräilevät enemmän vai vähemmän seitsemän aikaan. Joskus kuuden ja toisinaan tuskallisesti viiden korvilla. Aamulla on paljon käsitöitä vaipanvaihdossa ja syöttämisessä, mutta lupaavasti jo myös sormiruokaillaan, sotketaan seiniä puurolusikalla ja istutaan potalla. Eilen illalla tuli ensimmäinen liru ja tänään aamulla pioneeripökylä pottaan. Lapset ovat nukkuneet kaksia päiväunia tähän saakka, mutta juuri tällä hetkellä testaillaan ensimmäisiä kertoja yksillä päikkäreillä pärjäämistä. Aamut ovat aamutoimien jälkeen yleensä melko leppoisia. Lapset leikkivät enimmäkseen itsekseen tai keskenään välillä pienen varikkokäynnin sylissä vaatien.

Toisinaan en jaksa sotkua ja pikalapion soseet suihin.

Sotkeminen ruokailua opetellessa on tosiaan armotonta, suurin lapsiarkiahdistus tällä hetkellä. Sukanpohjat ovat jatkuvasti tahmaiset vaikka lattian pyyhkisi viisi kertaa päivässä. Päivisin leikitään paljon sisällä koska: laiskat vanhemmat. Välillä ulkoillaan ja kylästellään, ja meillä käy mukavasti vieraita. Syömiseen saa nyt kulumaan aika kivasti aikaa, kun lapset taiteilevat itse ruokaa suuhun monella aterialla. Yksi lapsista kävelee jo melko sujuvasti, toinen otti pari päivää sitten ensimmäiset askeleet, ja kolm

Eteisen komero, hanskat ja pipot, ääntelevät lelut, korvikeämpäreiden rummutus ja yksi-tai-kaksi-pinnasängyssä-ja-yksi-tai-kaksi-ulkopuolella ovat hittileikkien aineksia. Nukkumaan mennään kello 19 ja 20 välillä riippuen päivän uneksimisista. Joskus on hipihiljaista kello 20 ja toisinaan, kuten eilen, yksi lapsista kekkaloi hereillä vielä vaille iltakymmenen.

Meillä kävi tutustumassa todella ihanan oloinen vapaaehtoistyöntekijä. Perhekerhoon ilmoittauduimme, mutta ensimmäisellä kerralla lapset olivat sairaita ja toisella kerralla vanhemmat reissusta ryytyneitä.

Jospa seuraavalla kerralla!

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *