”Nyt kyllä kävelet kuin raskaana oleva”

Nyt kyllä kävelet kuin raskaana oleva. Joka kulmasta katsottuna.

Ja:

Näin sinut jo kaukaa mutten tunnistanut. En ajatellut että voit olla noin iso.

Muun muassa tällaista sain kuulla (vasta) raskausviikon 32 kieppeillä. Saman viikon maanantai 30.11.2020 painuu historiankirjoihin päivänä, jolloin kolmosten kotipesä muuttui kuin taikaiskusta taakaksi. Mahan kuskaaminen ympäriinsä ei ole pahakaan nakki – kunhan liikkeelle pääsee. Mutta yhtäkkiä kyljen kääntäminen sängyssä on epämukava voimanponnistus, sohvalta ei pääse ylös ilman ähinää, ja istuessakin on välillä hankala löytää mukavaa asentoa. Taikasäkin lasti myös vaihtelee vuorokaudenajasta riippuen: aamulla se painaa 5 ja illalla 15 kiloa.

No, kauaa en puhku ja puhise. Tuon raskauttavan päivän ja suunnitellun sektioajankohdan välissä on prikulleen kaksi viikkoa. Aika hyvin, sanon minä. Ja yhtä aikaa olen pettynyt.

B:n istukan ehdoilla

Kuulemieni monikkoraskauskokemusten valossa olin valmistautunut kärsimään poikkeuksellisesta epämukavuudesta kuukausia tai ainakin viikkoja, mutta näyttää että sitä ei ehkä tule lainkaan. Kuvittelin sinnitteleväni jättipalleron kanssa vaikka vuodelevossa, että vauvat saavat jatkaa kasvamista kohdussa mahdollisimman pitkään.

Tämä vaikuttaisi nyt kuitenkin menevän vähän toisin päin. Askelmerkit sojottavat siihen suuntaan, että oman vointini puolesta raskaus olisi vielä voinut jatkua tovin. Ainoa todella epämukava oire on koko raskausajan seuralaiseni, katkonaiset yöunet. Ja niidenkin kanssa pärjää kun viettää vuoteessa sen 12–14 tuntia torkkuen.

Nyt mennään kuitenkin B-vauvan ehdoilla. Hänen napanuoransa virtauksissa ei enää viikkoihin ole havaittu vastustusta, mikä on erinomainen uutinen. Kuitenkin, vaikka pikku-B jatkaisi kasvua tasaisesti, on huolena ettei hänen muita huonommaksi arveltu istukkansa jaksa enää vastata tarpeisiin vauvan saadessa lisää massaa.

Jos kolmoset kasvaisivat samantahtisesti ja raskaudessa ei olisi muita havaittuja huolenaiheita,  kuten ei olekaan, sitä voitaisiin yrittää viedä viikkoa, kahta pidemmälle. Nyt tähtäin on kuitenkin 33+0 raskausviikkoa, mikä tuntuu todella varhaiselta verrattuna 34 tai 35 täyteen viikkoon. Vertaistuki muilta kolmosäideiltä on lohduttanut suuresti; pienemmistä ja aiemminkin syntyneistä on tullut terveitä hongankolistajia tähän maailmaan.   

Ihana, kamala liikelaskenta

Vihaan ja rakastan liikelaskentaa. Lisääntyvässä määrin vihaan. Miksikö? Koska se on, ainakin minulle, kolmosten kanssa mahdotonta. Onneksi sentään tajusin tovi sitten olla ajamatta itseäni sillä hermoromahduksen partaalle nukkumaanmenon yhteydessä, ja laskeskelen muksautuksia nyt aiemmin. Paitsi silloin kun päätän tehdä varmistuslaskennan – ja kiusata omaa kupoliani.

Hyvin harvoin voin varmuudella identifioida liikut. En tiedä miten päin he milloinkin ovat ja mikä ruumiinosa on menossa. Mittariin tulee se 3×10 liikettä tunnissa ja usein enemmänkin, mutta aina jää pelko väärintulkinnasta. Kova vipellys käy, mutta entä jos kaksi liikkuu kolmannenkin puolesta? Sairaalaan on ohjattu menemään matalalla kynnyksellä, mutta tässä tapauksessa:

A) sairaalassa olisi pitänyt käydä joka päivä kuukausien ajan

B) kotiin olisi pitänyt hankkia ultraäänilaite tai

C) täytyy luottaa omiin vaistoihin ja harjoittaa hermokontrollia sekä käydä toisinaan varmistamassa, että vaistot eivät ole vinksallaan.

Olen valinnut jälkimmäisen ja vieraillut muutaman kuukauden sisällä kolme kertaa synnytyspäivystyksessä.

Rakastettavaa liikelaskennassa ovat tietysti vauvojen liikkeiden tunteminen itsessään, Arvaa kuka -peli ja ihon läpi työntyvien ruumiinosien veikkailu.

Kiitos kun olet mukana matkallamme, ja hyvää itsenäisyyspäivää!