Meillä on nyt kolme matkasänkyä, josta yksi on toistaiseksi myös kotikäytössä. Yksi lapsista keksi alkaa hakata päätään pinnasängyn laitaan, ja pehmeän matkasängyn avulla tämä saatiin, Luojan kiitos, loppumaan. Tuo temppu on ollut ehkä raivostuttavin äitiurallani. Ajauduin hyvin lähelle päänseinäänhakkauspistettä itsekin. Pinnasängyn laidan kuminasta tuli erittäin voimakas triggeri. Lapsi saattoi keskellä yötä unissaakin tätä harrastaa. Ei itkua, ei huutoa. Vain pään sängynlaitaan hakkamista. Näin punaista.

Matkasänkylapsi nukkui meidän makuuhuoneessamme usean viikon ajan, koska hän oli, tulkitakseni, ajautunut univajekierteeseen. Ja (tai sitten) vaikeudet johtuvat ehkä myös kaksin käsin ahmitusta sormiruoasta ja sen mahdollisesti aiheuttamista vatsavaivoista. Osaisivat jo puhua. Kertoa. Valittaa edes.

Piereskely ainakin on massiivista.

Voivat nukkua korvaansa lotkauttamatta sisaruksen huutaessa pitkäänkin kurkku suorana vieressä.

Nukahtaminen hänellä on aina ollut ja oli etenkin tovi sitten paljon kahta muuta lasta vaikempaa. Samassa huoneessa nukkuessaan hän nukahti usein kauan muiden jälkeen ja heräsi kuitenkin toisten herätessä. Unet jäivät toistuvaksi lyhyiksi. Muiden ääniin herääminen viestitti minulle myös sitä, että kyseessä saattoi olla yliväsymys ja sen tuoma herkkäunisuus. Lapset kun usein, myös matkasänkylapsi, voivat nukkua korvaansa lotkauttamatta sisaruksen huutaessa pitkäänkin kurkku suorana vieressä.

Prinsessa oikeutusta etsimässä

Matkasänkylapsi meidän huoneessamme oli hyvä ratkaisu kaikille muille paitsi minulle. Lapsi ei herää välttämättä sisarusten ääniin, ja puolisolla on yöllä helpompi tarvittaessa taputella häntä. Minun niin sanotut katkottomat yöuneni (heräilen ilman lastenkin ääniä kai ylivireystilalatani jopa kymmenen kertaa yössä ja näen painajaisia jatkuvasti) sen sijaan olivat katkolla, mikä on sinänsä aika OK. Tai no, pätkittäistähän uneni on ollut varmaan viimeiset pari vuotta, mutta tarkoitan lasten aiheuttamia herätyksiä.

Kuulostanko prinsessalta? Tiedostan kyllä poikkeuksellisen etuoikeutetun asemani kolmen pienen lapsen äitinä. Minulla on ollut ainakin puitteiden puolesta mahdollisuus nukkua useimmat öistäni. Harmi vain kun en ainakaan tällä hetkellä pysty. Kun nukun paremmin, ehdin kyllä päiväsaikaan käyttää kaiken sen energian, vannon.

Huomaatteko tarpeen selitellä levon tarvetta?

Hakea oikeutusta.

Sellaisia tuntemuksia tulee, vaikka järki sanoo ettei selittelylle tässä elämäntilanteessa ole pienoisintakaan tarvetta.

Unipaikkamuistoja

Hauska miettiä, mitä kaikkia nukkumisjärjestelyitä meillä on vuoden mittaan ollut. (Viime viikolla oli muuten lasten kotiutumisen vuosipäivä!)

Lapset äitiyspakkauslaatikoissa olohuoneessa, yksi lapsista kehdossa ja kaksi laatikossa olohuoneessa, kaikki auton takapenkillä turvaistuimissa kun mikään muu ei nukuta, kaksi yhden yön verran samassa pinnasängyssä lastenhuoneessa, yksi tai kaksi kärryissä olo- tai lastenhuoneessa, milloin kukakin ongelmakryyni sohvalla toisen vanhemman päällä, kaikki pinnasängyissä isompaan huoneeseen siirretyssä lastenhuoneessa, yksi lastenhuoneessa ja kaksi olohuoneessa unikoulussa, yksi meidän makuuhuoneessamme ja kaksi lastenhuoneessa unikoulussa, kaikki kolme pienempään huoneeseen siirretyssä lastenhuoneessa ja viimeksi kaksi siellä ja yksi meidän kanssamme.

Pari yötä sitten, matkasänkylapsen univaikeuksien aiheuttamien vanhempien hermoromahteluiden vuoksi, puoliso nukkuu olohuoneessa, matkasänkylapsi pienessä makuuhuoneessa ja minä kahden muun lapsen kanssa isossa makuuhuoneessa.

Mitähän tässä vielä ehditään keksiä?

Älkää missään nimessä totuttako lapsia kaiken maailman hyrskytyksiin ja humpsutuksiin nukahtamaan.

Oma lukunsa olivat kantoliinaan tai -reppuun nukuttamiset, kun meitä oli usein kolme henkilöä kantelemassa ja taputtelemassa lapsia tuntitolkulla. Sanoisin jokaiselle lasta tai lapsia odottaville, että älkää missään nimessä totuttako lapsia kaiken maailman hyrskytyksiin ja humpsutuksiin nukahtamaan. Siinä sitä sitten ollaan. Onneksi kauas on tultu siitä. Nyt haaveilen, että kaikki kolme nukkuisivat lastenhuoneessa ja mielessäni ennätän ja utelemaan, uinuvatkohan he joskus isoina tyttöinä ja poikana kolmikerrossängyssä?

PS: Viikon sisään varasin ajan uniohjaajalle, kävin perheterapeutilla, kävin lääkärillä uni- ja mieliala-asiossa, mietin päivähoitopaikkojen hakemista, palasimme kotipalvelun asiakkaiksi, olin kaksi tai kolme yötä kotoa muualla lepäämässä, pyysin kaikki mahdolliset läheiset auttamaan, ”lepäsin” yhden päivän töissä, skarppasin ulkoilussa ja vähensin kofeiinia entisestään.

Kaikki keinoverkot ovat vesillä!