Luulin tietäväni jo jotain maailmasta ja itsestäni — kunnes tulin kolmosten äidiksi. Melkein joka päivä oppii jotain uutta itsestään tai elämästä. ”Uusi ystäväni” Margareta Nazarenko on mielestäni oikeilla jäljillä pohtiessaan kannattaako lasten hankkiminen. Hän toteaa, että tasaista ja enemmän tai vähemmän ennustettavaa elämää haluavan ei ehkä kannata tehtailla jälkikasvua. Jos taas oman elämänfilosofian mukaista on tavoittella kasvua, kivunkin kautta, voi lasten hankkiminen olla hyvä idea. Toki ilman lapsiakin voi kasvaa äärettömän monin tavoin, ilman muuta. Mutta ei ehkä sillä nimenomaisella tavalla millä vanhempana muuttuu.

Tosiaan, nimitän Margaretaa uudeksi ystäväkseni. Olen saanut potkua hänen naiseutta käsittelevästä podcastistaan ja Youtube-kanavastaan. Toinen uusi ystäväni, vielä paljon paljon läheisempi, on youtubettaja Lauren Ostrowski Fenton. Hän ja hänen hypnoottinen äänensä ovat seuranani useita tunteja lähes joka päivä, kun rentoudun tai nukahdan hänen meditaatioharjoitustensa parissa. Suosikkini ovat body scan -meditaatiot, joissa keho rentoutetaan yksi osa kerrallaan. Suosittelen lämpimästi.

Pois kuplasta

Muistutus itselle: soittele ihmisille. On hyvä käydä ajatuksiaan läpi mutta myös päästä pois omasta kuplastaan viettäessään pitkän päivän itsekseen. Välillä langat laulavat useita kertoja päivässä sukulaisten ja ystävien suuntaan, ja toisinaan (yleensä lasten sairastaessa kun juttuseuraa eniten kaipaisi) huomaan etten ole viikkoon soittanut kellekään. Puhelimella pääsee hetkessä ihan uuteen ulottuvuuteen ja saa ajatuksenvirran katki. Naps. Tämän olen oppinut vuosia sitten, mutta kertauskurssi on näemmä tarpeen.

Opin myös vastikään ettei ole asiaa mitä ei terapiassa voisi sanoa ääneen. On äärimmäisen voimaannuttavaa tulla pois mukavuusalueeltaan ja olla raadollisen rehellinen — ensin itselleen ja sitten toiselle ihmiselle ääneen. Senhän se tosiaan vaatii, että uskaltaa ensin tunnustaa asiat itselleen. Tuntuu kuin pulahtaisi kylmään veteen. Sen jälkeen veri kiertää ihan eri lailla ja on vahva olo.

Eipä niitä syntymämerkkejä aina ehditä katsella.

Sain muistutuksen, että äitikin on erehtyväinen. Myös tunnistaessaan omia lapsiaan. Menin lankaan viime viikolla neitien A ja B kanssa hakiessani lapsia päiväkodista. Tytöillä oli toistensa ulkoilupuvut, ja puhuttelin ensin hetken A:ta B:ksi. Äänestä ja sitten kasvoista huomasin erheeni. Uusi lastentarhanopettaja mietti, miten tunnistaisi tytöt. Vinkkasin hänelle, että neiti A:lla on toisessa kädessä ranteen seudulla syntymämerkki. Vaikka eipä niitä syntymämerkkejä aina ehditä katsella, esimerkiksi laatan lentäessä. Meille soitettiin kerran, että neiti B on oksentanut. Puoliso meni päiväkotiin, ja viltin päälläpä köllöttelikin neiti A.