Jotkut asiat oppii kerrasta — toiset vaativat toistoa. Jälkimmäiseen kastiin kuuluu kumisaappaiden ottaminen päiväkodista mukaan. En varsinaisesti suosittele ei-vedenpitävillä kengillä ulkoilua kolmen vajaa kolmivuotiaan kanssa vesikelillä. Rento reippailu on kaukana kahdenkin aikuisen voimin, kun koplaa yrittää pitää pois suurimmista lätäköistä.

Tänä viikonloppuna opin myös, että ei ehkä kannata lähteä perjantai-iltapäivänä päiväkodin jälkeen automatkan päähän kylään. Jokainen, lapsi siis, sammui istuimeensa, määränpäässä itketti herätä ja aloittaa leikit, ja yöunet viivästyivät näiden pikku nokkaunien myötä lopulta puolellatoista tunnilla. Aamulla lapset heräsivät silti suunnilleen normiaikaan ja olivat sitten iltapäivää ja iltaa kohti hieman, öh, hankalia hallita.

Alkuviikko menee haavoja nuollessa.

Että ihan syystä suositellaan lapsiperheille säännöllistä arkea. Joskus sitä vaan haluaa vähän revitellä ja esimerkiksi nähdä läheisiä. Kuitenkin lopulta (usein) päätyy vaan repimään omia haavojaan, jos lystinpitoa ei ole suunniteltu lasten rytmien mukaan.

Niin ikään tämän viikon ajatussaldoa:  olen kuin pikkulapsi tai vanhus. Tarvitsen mahdollisimman säännöllisen arjen ja joka ikinen päivä lepoa kesken päivän, mielellään muutamassa erässä, terveisin uupumistoipilas. Myös viikonloppuna. Lauantaista sunnuntaihin jos paahtaa aamusta iltaan kotona tai kylästellen, niin alkuviikko menee haavoja nuollessa. Sitä paremmin myös nukun mitä vähemmän yliväsymys ja -kierrokset ehtivät iskeä.

Ei allergiaa muttei energiaakaan

Ja vielä opin viime päivinä, että töihin paluu ei todellakaan ole ajankohtaista. Kävin työpaikalla työkaverin läksiäisissä. Enimmäkseen juteltiin niitä näitä. Työasioitakin kantautui korviin, ja siinä vaiheessa tuli olo, että en laisinkaan vielä pysty prosessoimaan noita asioita kotiarjen päälle. Mitään allergista reaktiota ei kuitenkaan tullut, koska uupumukseni ei kai ole työuupumusta vaan kokonaiskuormitusta.

Sinun pitää saada nukkua, sanoi psykiatri. Jos alla ei olisi ollut niin hedelmällinen keskustelu, olisi tokaisua voinut pitää ivallisena. Joskus helpottaa saada kuulla ammattilaiselta itsestäänselvyyksiä, sain muistutukseni. Antaa armollisuutta omaa toipumista kohtaan.

Se on ihan OK, että en voi noudattaa lääkärin määräystä.

En voisi olla enempää samaa mieltä. Enhän silti tokikaan saa nukkua, ainakaan ihan silloin kuin haluan, koska meillä on kolme pientä lasta. Se on ihan OK, että en voi noudattaa lääkärin määräystä, mutta se ei ole, että vaadin itseltäni mahdotonta.

Tosiaan vasta viime viikkoina on tajuntaani iskenyt, että en millään tapaa elä olosuhteissa, joissa olisi kovin realistista toipua unihäiriöstä ja uupumuksesta. Naurattaa ajatella, miten tämä sairausloma sai alkunsa. Sanoin esimiehelle lepääväni kaksi päivää. Että jaksan sitten, sanoin hänelle.

Yritän levätä paljon ja luoda elämään stressittömiä hetkiä, mutta loppu, ja varsinkaan aikataulu, ei ole minun käsissäni.