Lopetimme perhepäivähoidon. Se meni mönkään ensimmäisten auvoisten päivien jälkeen kaikin mahdollisin ja mahdottomin tavoin.

Siellä sairastettiin, meillä sairastettin, ja lapset olivat hysteerisiä hoitopaikassa meidän vanhempienkin läsnäollessa. Tutustumiset sirpaloituivat ja vaativat toisen meistä mukaan, minkä johdosta – onni onnettomuudessa – huomasimme olevamme kasvatuksellisesti hyvin eri linjoilla hoitajan kanssa. Alun epäilykseni ryhmän ja tilojen toimivuudesta ei myöskään ollut ainakaan täysin perätön.

Intuitio sen jo tiesi, mitä lepoa huutava epätoivoinen mieli ei halunnut uskoa. Tämä ei tule toimimaan.

Jos alun vaikeuksista olisi selvitty, olisi yhteistyö kariutunut johonkin muuhun, joten meidän kaikkin ja ennen kaikkea lasten piinaa oli turha jatkaa. Olipa hysteria viimeisenä aamuna saapuessamme jopa sitä luokkaa, että säikähtänyt naapuri oli kuulemma tehnyt meistä lastensuojeluilmoituksen. Ihan puhtaasti sillä perusteella, että näki minun vievän huutavia lapsia hoitoon. Yritin, yksi lapsi avoinna olevan oven ulko- ja kaksi sisäpuolella, huutaa hänelle huudon yli kyseessä olevan päivähoidon aloitus.

Hyvä mielikuvitus ja uusi vanha hoitaja

Naapuri oli kuulemma huolissaan, kun minulle ja puolisolleni oli sijoitettu niin monta pakolaislasta. Ja sitten heidät vielä tuodaan hoitoon! Joko sosiaalitoimi kävi paikalla? Onko nämä muut lapset suomalaisia? Näin kertoi ex-hoitajamme hänen ja avarakatseisen naapurin vuoropuhelusta.

– Suomalaisilla on kyllä hyvä mielikuvitus, naurahti ulkomaalainen puolisoni tästä kuullessaan.

Tai sitten liikaa yksinäistä aikaa kehitellä teorioita, mietin minä. Ja että tällainen omituinen puuttuminenkin peittoaa mennen tullen ja palaten sen, että yksikin apua tarvitseva lapsi jäisi sitä vaille jonkun naapurin arastelun vuoksi. Onneksi nämä lapset eivät nyt taida tarvita muuta kuin uuden hoitopläänin, ja sekin on jo kehitteillä. Sosiaalitoimesta ei ole kuulunut.

Super-Nanny, melkein perheenjäsen ja isosiskoksikin luultu ystävämme, joka on lasten ensimmäisistä kotiviikoista ollut heidän elämässään, aloittanee kahden heistä hoitamisen osa-aikaisesti yksityisen hoidon tuella. Yksi sankari jää tuolloin meidän vanhempien kontolle. Ja kai käytännössä tulemme myös olemaan paljon viidestään ja kuudestaan. Samalla pidämme silmät ja korvat auki erillisen hoitajan löytämiseksi, koska sehän olisi meidän kannaltamme paras ratkaisu. Sekä Super-Nanny että palkattu hoitaja.

Hei, me oksennettiin!

Perhepäivähoitokuvion mönkäänmeno oli minulle suuri pettymys.

En ikinä pääse toipumaan. 

Tämä tilanne ei koskaan muutu tästä.

Stressitasot ovat pilvissä seuraavat seitsemäntoista vuotta.

En jaksa. En jaksaenjaksaenjaksaenjaksaenenääpystytähänjostämäkääneitoimi!

Ja niin edelleen. Kuitenkin viimeisen kerran perhepäivähoitopaikan oven sulkiessani jokin sisunpuuska nosti minussa päätään. Mehän kyllä selvitään jollain ilveellä. Selvitään paremmin ilman kuin tämän hoitopaikan kanssa. Ja niin on selvitty taas ainakin tähän päivään saakka, vaikka takana on poikkeuksellisen raskaita viikkoja.

Lapset ovat sen jälkeen olleet huomattavan itkuisia ja takertuvaisia.

Hoitoyrityksen lomassa koko perhe sairasti oksennustaudin, ja siitä toivuttuamme ollemme sitten yritettäneet toipua hoitoyrityksestä. Lapset ovat sen jälkeen olleet huomattavan itkuisia ja takertuvaisia, eikä heitä ole voinut jättää kaikkein läheisimmillekään tutuille hoidettavaksi. Tästä vieritän ainakin osin syyt sekä meidän vanhempien että hoitajan niskoille. Aloitus olisi pitänyt suunnitella paremmin ja porrastetummin. Nytpä tiedän – ja toivottavasti aika parantaa haavat.

Tiedän myös, että onni on sairastaa oksennustauti perheessä peräjälkeen eikä samanaikaisesti. Oman vuoroni koittaessa olin jo alistunut kohtalooni ja kiitollinen siitä, että koko muu porukka oli jo osansa kärsinyt. Kiitollinen siitä, että minun ei tarvinnut sekä oksentaa ja ripuloida että hoitaa oksentavia ja ripuloivia lapsia ja pestä heidän lakanoitaan. Vain elämää, ei sen enempää, on kaikki tää, koita ymmärtää, soi radiossa odotetun pahoinvointiaallon iskiessä keskiyöllä. Aamuneljältä tauti oli ohi.

Ei sen enempää.