Nämä olisin halunnut ymmärtää ennen vanhemmuutta (osa 2)

Oliko pakko oppia lähes kaikki kantapään kautta? Pohdin kaikkia niitä asioita, jotka olisin halunnut ymmärtää ennen (kolmos)äitiyttä. Paino sanalla ymmärtää. Ei lukea tai tietää muistiin opetellun tasolla vaan aidosti ja syvästi ymmärtää. Ehkei se ole mahdollista kantapään kautta kulkematta. Ehkä opinnoistani silti voisi olla jollekin hyötyä — tai edes viihdettä?

Pyydä apua. Tässä onneksi, onneksi, onneksi olin jo aika hyvä ennen lapsiakin. Taidon tärkeys korostui kolmosten myötä. Nykyään avunantopyyntöjä on koko ajan vireillään. Voikohan avun pyytämisessä tulla liian hyväksi? Voitko lainata…? Onko sinulla ylimääräistä…?  Toisitko tullessasi…? Tulisitko hoitamaan lapsia? Lähtisitkö apukäsiksi…? Ja lista todellakin jatkuu. Missä menee muihin turvautumisen timanttisen taidon ja toisaalta rasittavan ruikuttamisen raja? Pitänee tutkia.

Lapset oppivat pettymyksistä supernopeasti. Väsyneenä huomaan pelkääväni erityisen paljon lasteni mielenosoituksia. Ei kuitenkaan pitäisi arkailla pettymyksen tuottamista ja tunnereaktiota — usein jo seuraavalla kerralla homma menee huomattavasti helpommin tai jopa täysin kitkatta. Kielteisten tunnereaktioiden vastaanottamisessa paras työkalu heti oman tyynen mielen jälkeen on, taas kerran, korvatulpat. Vaimeampana kuultu raivoaminen nostaa verenpainetta huomattavasti vähemmän.

Aina ei ole oikeaa ratkaisua, sitä yhtä ja hyvää autuaaksi tekevää. Saan yhä itseni kiinni todella vahingollisesta ja raskaasta ajattelutavasta, jonka mukaan jokaiseen tilanteeseen on täydellinen toimintamalli kun vaan tarpeeksi aivonystyröitä hieroo. Ei ole, siispä turha soimata itseään valinnassa epäonnistumisesta. Pienten lasten kanssa tulee joka päivä tukuittain tapauksia, joissa valittavissa on ainoastaan toinen toistaan surkeampia vaihtoehtoja. Olennaista ei ole valinta, eikä siihen aina kannata paljoa energiaa siis käyttääkään, vaan koko surkean sopan mahdollisimman nopea unohtaminen. Nyt kävi näin, nyt valitsin näin. Sillä mennään.

Sopasta puheen ollen: kaikkia aterioita ei kannata syöttää lähtökohtaisesti hyville syömäreille, ehei missään nimessä. Todella paljon turhaa vaivaa kattamisesta, ei-nälkäisten lasten pelleilystä pöydässä ja siivoamisesta. Kannattaa yhdistellä välipalaa ja päivällistä tai päivällistä ja iltapalaa.

Taitaa jokunen oksennuskin mennä minun piikkiini.

Ilman iltapalaakin voi nukkua. Jos lapsella ei kerta kaikkiaan ole nälkä, ei ole nälkä. Ainakin meidän pienokaisemme ovat tässä suhteessa aikuisia fiksumpia kuuntelemaan kehonsa signaaleja. Pakkosyötin pienempänä puuroa kurkusta alas sen pelossa, että tyhjällä vatsalla lapset eivät nuku yötään. Taisi jokunen oksennuskin mennä minun piikkiini.

Vaatteet joihin kannattaa satsata: kunnon talvihaalari ja -hanskat. Kaikki muu vaatetus voi olla vähän sinnepäin.

Kuinka viihdyttäviä, älykkäitä, mielenkiintoisia ja rikkaan tunne-elämän omaavia jo muutaman vuoden ikäiset lapset ovatkaan! Olisin saattanut harkita lastentekoa jo aiemmin tämän tietäessäni.

Teema jatkuu näemmä vielä seuraavassakin postauksessa.