Alkoi yhtäkkiä naurattaa ripustaessani kuravaatteita kuivumaan. Ei niinkään se ripustelu, vaan ajatus äiti-toimenkuvani sisällöistä. Jos äitiys olisi työ, olisi kriittisimmässä polttopisteessä taito tehdä mahdollisimman paksua mikropuuroa. Aamun tai illan kulku määräytyy pitkälti tässä tehtävässä onnistumisen mukaan. Liian löysä puuro tietää kiirettä, sotkua, epätoivoa ja kamppailemista kolmen lusikoijan avustamisessa, mukaan lukien puuron lapioiminen pikavauhtia sylistä suuhun tai takaisin lautaselle. Melkein pitäisi ottaa molempiin käsiin apulusikka.

Välähdyksenmaisesti muistin, miltä tuntuu olla jossain hyvä.

Nauratti siksi, että huojentuneena muistin omaavani myös muita, esimerkiksi työelämässä tarvittavia, pölyttyneitä taitoja. Välähdyksenmaisesti muistin, miltä tuntuu olla jossain hyvä. Äitinä olen korkeintaan aloittelija plus. Aloin kaivata mahdollisuutta käyttää vuosien mittaan hankittujen taitojeni hyödyntämistä taas laajemmin. Kuravaatekaurapuurohetki sysäsi minut soittamaan muutamiin työpaikkoihin, ja keskustelut saivat oloni voimaantuneeksi. Muistin, listatessani osaamisiani, mihin kaikkeen itse asiassa kykenenkin ja millaisia ei-kotikäyttökelpoisia vahvuuksia minulla on.

On paljon ja kaikkein tärkeintä olla äiti, varsinkin kolmelle, mutta on tärkeää olla myös muuta.

Elokuinen herätys

On elokuu, havahdun äkkiä, ja en ole kertaakaan nauttinut aamupalaa ulkona. Napsinut tuoreita yrttejä voileivän päälle. Pitäisi, ei kun voisi olla antoisaa, olla pihalla säiden vielä salliessa. Miksi en ole ollut? Miksi suoritan arkea enkä huomaa ihastella kaikkea kaunista? Vasta asiaan paneutuessa huomaan, että patio on aamuisin vielä kovin varjoisa ja viileä eikä varsinaisesti vedä puoleensa. Ehkä vielä jonain iltapala-aikana…

On ihanaa ja viihdyttävää, kun lapset puhuvat koko ajan enemmän. Bii-a on piimä. Pa on pastilli, pallo ja napa. Ishää on lisää, owa, owawa ja owawawawawa ovat orava ja niin edelleen. Koirat ovat niin pidettyjä, että ne tulevat uniinkin. Eräänä iltana, koiraperhevisiitin jälkeen, kuuntelin neiti A:n heräämistä hetken kuluttua uinahtamisesta.

– Blublu blu..äpäpäp… koija! Koija! Koija.

Ja syvä hiljaisuus.

Julkkiksia

Taidamme olla pienimuotoisia julkkiksia alueellamme. Hoitaja tuli hekotellen lasten kanssa sisälle, ja kertoi vuoropuhelusta toisen ulkoilleen seurueen kanssa.

– Ovatko nämä ne kolmoset?

– Öö… en tiedä, mutta kolmoset nämä kyllä ovat.

– Olemme kuulleet, että täällä kylän raitilla kulkee kolmoset.

Kolmoset tuntuvat puskevan puheenaiheeksi mitä erikoisemmissa yhteyksissä. Viimeisimpänä: puoliso oli lähinnä kuunteluoppilaana ja vatsaansa täyttämässä, kun firman omistaja ja toinen bisnesmies puhuivat bisnestä lounaalla. Puolisolla meinasi mennä omenamurupaistokset väärään kurkkuun, kun firman omistaja yhtäkkiä osoitti puolisoani ja totesi täysin asiayhteydestä irrallisena:

– Mutta tällä miehellä on kolmoset.