Hyppää sisältöön

Mutta sinullahan on vain yksi lapsi!

Julkaistu
Mutta sinullahan on vain yksi lapsi!

Etenkin neidit A ja B tykkäävät leikkiä kuulosuojaimilla. Keneltä lie oppineet. Kuva: Kirjoittaja

En muista ikinä todenneeni kenellekään, että sinullahan on vain yksi lapsi. Yksönen. Muistan sanoneeni lukuisia kertoja, että tällä kokemuksella voisin lähteä vaikka maailmanympärysmatkalle yhden lapsen kanssa. Muistan ajatelleeni näin vielä lukuisampia kertoja. En ole ainoa kolmosvanhempi joka säännöllisesti haikeana, joskus jopa katkeranoloisena, vertaa elämäänsä kuviteltuun eloon yhden lapsen kanssa. Miten helppoa olisikaan! Miten näppärä olisikaan tulla ja mennä!

Vai olisiko?

Epäilen, että ihminen tottuu ainakin jossain määrin vallitseviin olosuhteisiin, olivat ne sitten millaiset tahansa. Mietin tätä esimerkiksi yhden lapsen kanssa asioille lähtiessä. Jos meille olisi syntynyt yksönen, olisinko joutunut vääntämään puolison kanssa yhden lapsen kanssa kotiin jäämisestä? Nyt hän jäi vailla vastalausetta ”vain” kahden kanssa.

Monikkolapsissa on myös se (ainoa?) helppous, että lapsista on seuraa toisilleen. Vaikea uskoa, että yksöslapsi viihtyisi ominaan puuhaillen niin pitkiä aikoja kuin nämä kolme. Eri ikäisillä sisaruksilla taas leikit eivät välttämättä mene niin hyvin yksiin. Nämä siis oletuksia – eihän itselläni ole kokemuksia.

Tasavertaisia vanhempia

Tuttava kävi hakemassa meiltä lastenvaatteita. Kertoi puolison jääneen vauvan kanssa kotiin, koska lapsen pukemisessa ja autoon asemoinnissa on niin kova homma. Nyökkäilin. Hymähdin hiljaa mielessäni. Oli itse asiassa erittäin kivaa eikä ollenkaan itsestäänselvyys, että tuttava kertoi ajatuksistaan tasavertaisena vanhempana. Moni sanoo epäröivänsä pikkulapsiarjen haasteiden jakamista kanssani, koska heillähän on vain yksi lapsi.

Ei elämäntilanteita voi laittaa vaikeusjärjestykseen lapsiluvun mukaan. Kaikki vaikuttaa – ja lähes kaikkeen tottuu. Allekirjoitan edelleen pitkän ajan takaisen lausumani, että yksikin erittäin haastava, esimerkiksi koliikista kärsivä, lapsi voi olla paljon kolmea keskivertoa haastavampi. Ihan on haastekerroin kiinni yksilöistä. Lapsista ja vanhemmista. Tilanteista.

Ei tarvitse olla yksinhuoltaja tai monikkovanhempi tarvitakseen apua.

Yhden lapsen vanhemman ei myöskään yhtä helposti ehkä oleteta tarvitsevan apua, jolloin sen saaminen ja pyytäminen voi olla vaikeaa. Huomasin itsekin hämmästyneeni kuullessani yksösen, esikoisen, saaneen puolisonsa kanssa elävän henkilön olleen oikeutettu kotipalveluun. Vaikka juuri näinhän sen kuuluu mennä! Hän oli väsynyt. Hän sai ennaltaehkäisevää apua. Kaikki voittivat – todennäköisesti pitkässä juoksussa myös kaupungin rahakirstu. Ei tarvitse olla yksinhuoltaja tai monikkovanhempi tarvitakseen apua.

Haluaisin kyllä mennä ja tulla enemmän. Ilman hikisenä raivon partaalla kolmen lapsen pukemista ja valtavan tavaramäärän kuljettamista. Yhden yksivuotiaan kanssa olisi huomattavasti kolmea helpompaa  kylästelypaikassa, jossa on portaita ja arvaamaton kissa.

Tunniksi tai puoleksitoista ei kannata lähteä minnekään, ja pidemmäksi aikaa seikkaillessa on tuumittava ruokailuiden ja unien järjestyminen. Kolmen pienen syöttäminen ilman syöttötuoleja tai kolme kärttyistä univajeista otusta eivät varsinaisesti piristä päivää. Yöksikin olisi kiva jäädä, mutta matkasänkyjen lisäksi autoon ei sitten juuri muuta enää mahdukaan. Ei ainakaan rattaita.

”Kaksosäitien elämä on varmaan superhelpon kuuloista”

Pelottavinta juuri nyt? Lukea monikkoperheiden somekeskusteluja perhe-elämän haasteista. Siitä, miten hankalaa missäkin iässä on usemman samanikäisen lapsen kanssa. Kyllä helpottaa (ja on helpottanutkin!) vauvavuoden jälkeen, minulle on moni sekä live- että some-elämässä aiemmin vakuuttanut. No, someryhmissähän tosiasiassa muistellaan kaiholla helppoa vauvavuotta ja kuvaillaan 2- tai 3-vuotiaiden monikkojen mahdottomuutta. Tiivistelmä keskustelusta:

Lapset telovat itsensä, vanhempansa, huonekalut ja lemmikitkin siinä sivussa.  Kiipeillään, purraan, kiskotaan hiuksista, tönitään, putoillaan, riistetään leluja ja ehditään kaikkialle. Hullummaksi menee koko ajan. Vanhemmat ovat sinne tänne säntäileviä mustelmaisia hermoraunioita. 

Luen ja joka joka käänteessä mietin. Kiipeillään — kertaa kolme. Purraan — kertaa kolme. Ehditään kaikkialle — kertaaa kolme. Ja niin edelleen. Joku kommentoikin, että kolmosäidin näkökulmasta kaksosäitien elämä on varmaankin superhelpon kuuloista. Ei nyt ihan niinkään.

Tätä kirjoittaessa yksi kolmosista pureskelee isänsä varpaita, toinen kutittaa häntä kainalosta ja kolmas uudelleenohjelmoi astianpesukonetta. Elämäntäyteistä päivää teillekin!

PS: Viikonloppuna käytiin toisella puolella Suomea sukuloimassa autoillen ja eilen Hoplopissa. Rakoilee tämä ikinä en enää lähde näiden kanssa minnekään -lupaus. Ihan sotkuitta ei selvitty. Ensi viikolla minulla on aika perheterapeutille. Lisää näistä teemoista ensi kerralla.

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.