Lasten pukemisen vaivalloisuudesta olen vaahdonnut monta kertaa. Kuinka paljon oikein pelkään sitä? Tai pelkäämme. Paljon.

Eräänä pakkaspäivänä läheinen pohti, pitäisikö lapsillamme olla vielä kolmas vaatekerros leikkipuistotouhuissa. Vai pitäisikö odottaa kesän tuloa ja ulkoilla sitten, puoliso tuumasi.

Samainen läheinen hörähti toisella kertaa, ettei pukemisen vuoksi kannata jättää hoitopaikkaa hakematta. Närkästyneen epäuskoisena toljotin häntä.

Eikö muka?

Lepolomien tehoa odottaen

Minä reissussa olleelle ystävälle:

– Nukuin sun lakanoissa. Vaihdanko?

Ystävä:

– Ei tartte vaihtaa.

Minä:

– Varastin munan ja kaurahiutaleita. Jätin pakastimeen hyvitystä.

Ystävä:

– Just, sun pitikin ottaa, täyshoito, ilman palvelua kylläkin.

Olen käynyt viime viikkoina kolmessa eri osoitteessa yökylässä. Hermoparantoloissa. Lähden iltapäivällä tai alkuillasta ja palaan aamulla tai aamupäivällä. Toisinaan hyörin vieraissa ympäriinsä kunnes on nukkumaanmenoaika. Toisinaan, kuten eilen illalla, osaan nauttia yksin olosta täysin rinnoin. Lomailun vaikutuksia odotellessa.

Puolisoa ymmärrettävästi turhauttaa, kun hän saattaa venyä yksin ilta-, yö- ja aamuvuoron kolmosten kanssa, ja kotiin palaa lopen uupunut äiti. Tämän äidin keho ja mieli taitavat käydä niin kierroksilla, että useamman tunnin yhtämittainen uni ei ole nyt mahdollista.

Odotan tohtorin seurantasoittoa ja mahdollisia poppakonsteja.

Turhauttaahan se, kun järjestää lastenhoitajan, pakkaa tavarat ja menee muualle nukkumaan ja sitten… ei nuku. Herään pahimmillaan useammin kuin kerran tunnissa, ja aamuyön saatan valvoa kokonaan. Odotan tohtorin seurantasoittoa ja mahdollisia poppakonsteja. Samalla uskon, että ei tässä auta kuin stressin minimoiminen ja kärsivällisyys. Mikä on vuodessa tai vuosissa kasaantunut ei hetkessä lähde.

Lasten hoitopaikan järjestäminen on toivottavasti iso askel kohti levänneempää minua.

”Hullu” perhepäivähoitaja

Viesti kaupungin varhaiskasvatuspalveluihin:

– Hei *****! Unohtui mainita tilanteestamme vielä, että lähinnä tarve tuli yllättäen minun psyykkisen vointini vuoksi. On ollut rankka vuosi, ja se alkoi äkkiä purkautua masentuneisuutena ja ahdistuneisuutena. Oli ajatus hoitaa lapsia kotona, mutta tämänhetkinen vointini ei sitä salli, ainakaan kaikkia ja kokoaikaisesti. 

Vastaus:

– Hei, kiitos viestistä ja lisätiedosta. Yritämme huomioida myös sen kaikin tavoin. Ystävällisin terveisin, ***** .

Olen soitellut ympäriinsä, ja ehkä tärppäsi perhepäivähoitopaikan kanssa! Kävimme eilen tutustumassa hoitajaan, jonka ryhmässä on vapaana nyt yksi ja pian ehkä toinenkin paikka. Ajatuksena on laittaa eniten menoa ja meininkiä kaipaava herra C ensin hoitoon, ja toisen paikan toivottavasti vapautuessa puolittaa se tytöille.

Käy kuulemma myös HopLopissa yksin kolmen lapsen kanssa. Hatunnosto.

En muistaakseni, toivottavasti, muotoillut hämmästystäni ihan näin, mutta ensimmäiset ajatukseni kolmosten kanssa saman ikäisen lapsen omaavasta hoitajasta olivat:

Hulluhan hänen täytyy olla! Oman 1-vuotiaan lisäksi vielä toistenkin taaperoita hoitaa!

Mutta mikäs minä olen toisen omituisuuksia tuomaroimaan, varsinkin kun ne toimivat edukseni. Hoitaja oli todella ihanan ja virkeän oloinen – kahden tunnin poskihammasvalvoskeluyöunilla. Käy kuulemma myös HopLopissa yksin kolmen lapsen kanssa. Hatunnosto. Onko se edes ihmesuoritus vai tuntuuko minusta vain siltä tässä voinnissa?

Kolmoset olivat kaikki tutustumassa hoitopaikkaan. Hoitaja kertoi, että yleensä tutustujat poteroituvat vanhemman syliin ainakin alkuun. Meidän triomme otti riehakkaasti kiljahdellen (ja hienon vesikupla-askartelun tuhoten, anteeksi) tilan välittömästi pauloihinsa.

Lelut, sohvan, sähköjohdot, hoitajan ja hoitajan lapsen.