Miten se toimii kolmosten kanssa? 2/3

Voisin kuvitella, että useat asiat toimivat  kolmosten ja ”tavallisten” sisarusten kanssa hieman eri tyyliin. Aloitin kuvittelemista viimeksi synttäreiden, pukimien ja uusien taitojen opettelun osalta. Nyt jatkan muilla teemoilla.

Neuvola on ajankohtainen aihe, kun ensi kuussa käymme tyylillemme uskollisesti myöhässä (muttei tällä kertaa kokonaista vuotta) kohti nelivuotisneuvolaa. Tähän saakka kaikki neuvolat aina raskaudesta asti (heh) ovat olleet yhteisiä sillä ajatuksella, että hoidetaan yhdellä rykäyksellä alta pois.

Viime kerralla pälkähti ensi kertaa mieleen, että kolmen perättäisen ajan, eli yhden meganeuvolan, sijaan voisi olla kiva varata kaikille oma aika eri päiville. Tätä siis tullaan testaamaan seuraavaksi. Rykäisyn sijaan laatuaikaa yhden kanssa kerrallaan. Ovathan ne neuvolat olleet melkoista liukuhihnatoimintaa, etenkin niillä kerroilla kun rokotuksia on pistelty reippaammin. Joku kerta oli varmaan yhteensä parikymmentä piikkiä, kun suositusten lisäksi laitettiin reissua varten rokotteita. Se oli karmeaa. Jotain teurastamofiilistä.

Keskusteleminen kolmen pikkulapsen kanssa on minulle paikoin suorastaan tuskallista, samoin äänekkäiden leikkien kuunteleminen. Kaikki kun ovat samalla kehitystasolla, niin vuoron odottaminen on jokaiselle aivan yhtä haastavaa (mahdotonta). Yksi korottaa ääntään tullakseen kuulluksi, toinen vähän enemmän ja kolmas joutuu jo huutamaan.

Lukeminen on meillä nyt valtava hitti. Tämä menee hieman huti otsikon, sillä käytäntömme eivät sinänsä liity kolmosuuteen. Avaan kuitenkin moninaisiksi muodostuneita rutiinejamme. Ensinnäkin, lapset istuisivat koko päivän sylissä kuunnellen tarinoita. Luemme useimpina päivinä useamman kerran päivässä. Jos ei aika tai äidin jaksaminen ole erityisen kortilla, annan jokaisen valita ententententeelikamenten-vuorollaan kirjan. Valitsija saa istua keskisylkyssä, eli sylissä yksin, ja kaksi muuta istuvat sivusylkyssä eli kainalossa. Valitsijavuoron vaihtuessa paikat vaihtuvat.

Lopuksi tai toisella kierroksella lapset lukevat minulle ja sisaruksilleen, mikä on erityisen hellyyttävää. Joskus he muistavat kokonaisia lyhyitä sivuja ja toisinaan yksittäisiä repliikkejä. Välillä he keksivät tarinan omasta päästään tai lukevat pelkkiä hahmojen nimiä.

Kelpaavatko kirjat kun ihan kaikkea ei ymmärrä?

Lasten rooli lukijana on tuonut minulle huvin lisäksi helpotusta, koska muutoin tehtävä lankeaisi aina minulle. Meillä ei ole puolison äidinkielellä kirjoja toistaiseksi, mutta nyt sekin on muuttumassa. Kirjastosta on tilattu vinha pino opuksia lasten kakkoskielellä. Jännä nähdä miten he reagoivat: kelpaavatko kirjat kun ihan kaikkea ei ymmärrä? Puoliso pystyy onneksi kääntämään useimmat asiat vaikkei suomea niin sujuvasti luekaan.

Viikonloppuna sain uuden vinkin Facebookin monikkoryhmästä hiljaista, rauhallista tai vähä-äänistä tekemistä tiedustellessani: äänikirjat! Niitäpä sitten kuunneltiinkin oikein olan takaa. Kiva kun ei tarvitse aina itse lukea mutta saa kuitenkin pitää lapsia lähellä.