– Miten oppisin puuhastelemaan leppoisasti, kysyin terapeutiltani.

Kuuntelemalla itseäni, päädyimme muodostamaan vastaukseksi. Kysymään itseltäni riittävän usein, mitä minä tarvitsen juuri nyt? Terapeutin sanat kaikuvat usein mielessäni, kun olo on stressaantunut ja mukavankin asian, saati sitten velvotteiden, tekeminen menee suorittamisen puolelle. Niin kuin se todella usein menee.

Tätä nyt sitten harjoittelen esimerkiksi vaihtamalla vauhdikkaan liikuntaharrastuksen rauhoittavaan joogaan, kun kierrokset ovat liian korkealla. Yritän myös siistiä keittiötä ja ripustaa pyykit rennosti ja rauhassa kulmat kurtussa kiirehtimisen sijaan. Pahinta ja typerintä on, jos kiirehdin lasten kanssa. Stressi ei useinkaan tule siitä mitä tehdään vaan siitä miten teen. Harvoin meillä on kiire minnekään, mutta silti löydän itseni ryntäilemästä aamutoimilla tai ulos mennessä.

Pelkään

Kerroin aiemmin, että en halua olla iltaisin yksin lasten kanssa. Eräänä päivänä puoliso kertoi yrittävänsä palata kuudelta. Mitä tarkoitat yrittämisellä, kysyin. Jatkoin, että ymmärrän tämän niin, että jos kuolet, joudut sairaalaan tai menetät iskun seurauksena muistisi etkä osaa enää kotiin, on perusteltua myöhästyä tai olla tulematta. Vastauksena oli syvä hiljaisuus.

Pelkään siis olla omien lasteni kanssa yksin, eli pelkään omia reaktioitani stressaavissa tilanteissa. Ennen kaikkea pelkään niiden reaktioiden seurauksia: näen sieluni silmin, miten stressihormonit syöksähtävät elimistööni, vellovat siellä ja pilaavat seuraavankin yön. Unihäiriöt kun korreloivat suoraan päivän stressiannoksen kanssa.

Yritin oikein tähdätä voinnin kohenemista tiettyyn päivämäärään.

Olen arastellut kertoa, että olen nyt ollut jo useamman viikon sairauslomalla unihäiriöiden pahenemisen vuoksi. Pari kertaa aiemmin olen samasta syystä ollut poissa, ja lyhyen saikun jälkeen olen yrittänyt palata töihin. Muutamien viikkojen jälkeen olen taas ollut romahduspisteessä. Nyt kokeillaan, josko pidempi sairausloma auttaisi asiaa.

Palautumista tai paranemista, miksi sitä nyt kutsutaankin, olen myös tyylilleni uskollisena yrittänyt suorittaa. Yritin oikein tähdätä voinnin kohenemista tiettyyn päivämäärään, jolloin töihin paluun oli määrä tapahtua. Ja aiheutin sillä kai itselleni lisää stressiä. En ollut valmis. Nukuin edelleen onnettomasti ja olin väsynyt lähes ympärivuorokautisesti. Jostain syystä jutellessani Kelan virkailijan kanssa jotain naksahti päässäni.

Palaan töihin kun olen siihen valmis. En yhtään aiemmin.

Tämä ajatus, lupa itselleni, on huojentanut paljon, vaikka edelleen välillä tunnen ahdistuksen tai syyllisyyden pistoksen sairauslomalla olemisesta. Järjellä ajateltuna täysin typerää ja turhaa, mutta tässäkään tunne ja järki eivät kulje käsi kädessä.

PS: Muuttoa suunnitellaan ja vähän tehdäänkin. Asuin- ja päiväkotipaikat loksahtivat kohdilleen, minkä myötä stressi löysäsi hetkeksi. Nyt toki löysin jo tieni uusista isomman kodin taloudellisista realiteeteista stressaamiseen. ARGH!