Tämä kuulostaa vähän otteelta vitsikirjasta (otsikon ”Kolmosäitivitsit” alta) mutta on peräisin tosielämästä, muiden lisääntymistä harkitsevien kolmosäitien puheista.

– Miksi kolmosäiti pelkää hankkia vielä lisää jälkikasvua?

– Hän pelkää, että taas tulee kolmoset.

Olen itsekseni tälle hekotellut vaikka kuinka paljon. Todennäköisyys saada toiset kolmoset on laskennallisesti kuin pieru Saharassa, tai kenties vielä pienempi. Erittäin, erittäin, erittäin epätodennäköistä. Kuitenkin kolmosäitiyden kokeneelle se on kovin todentuntuinen mahdollisuus.

Onko kukaan ”uskaltanut” hankkia enää lisää lapsia?

Kuinka moni lapseton tai yksösen tai kaksosetkin saanut lykkää tai välttää lapsen hankkimista kolmosraskauden pelossa? Ei varmaan kovinkaan moni. Kolmosäitien kesken mietittiin myös sitä, onko kukaan ”uskaltanut” hankkia enää lisää lapsia kolmosten jälkeen. Kyllähän niitä uskalikkoja lopulta löytyi pienen hakemisen jälkeen.

Jos omat kolmoseni joskus tätä lukevat, niin tiedoksi: olen erittäin, erittäin onnellinen että sain kolmoset ja juuri teidät. Menetetyistä unista, mielenterveyden osioista, elämänhallinnasta ja välillä järjestäkin huolimatta. Kaikki on ollut sen arvoista. Jos voisin muuttaa mennyttä ja saada kolmosten sijaan yksösen tai kaksoset, en muuttaisi mitään. Toisia kolmosia en silti haluaisi.

Staili vai ei?

Herra C ei toistaiseksi niinkään välitä vaatetusasioista, vaikka löytyy häneltäkin muutamia suosikkivaatteita. Muutoin linja on aika lailla ”Ihan sama ja mitä vähemmän sen parempi”. Tytöillä tyylitietoisuus sen sijaan on nostanut jo pidempään päätään, erityisesti neiti B:llä. Eräänä päivänä hän oli valinnut päälleen ylä- ja alaosan joissa kuosit kieltämättä hieman riitelivät keskenään. Neiti B asettui peilin eteen, katseli itseään ja totesi pettyneenä:

– Mää näytän ihan pelleltä.

He antavat myös armotonta kritiikkiä.

Tyttöjen vaatteet on jo aikaa sitten nostettu mahdollisimman ylös hyllylle ja jakkarat sijoitettu mahdollisimman kauas. Vaatteita ei vaihdeta huvikseen, se on linja josta enemmän tai vähemmän pidän kiinni. Toisinaan valitsen taisteluni ja annan periksi, mikäli esimerkiksi pellevaatetus on kiireessä välttämätöntä häivyttää.

Kaikki kolme lasta kiinnittävät (kuten lapset yleensä tarkkaavaisena kaikkiin yksityiskohtiin) huomiota minun pukeutumiseeni. He huomaavat uudet ja pidempään käyttämättä olleet vaatteet päälläni, kehuvat toisinaan asuja – mutta antavat myös armotonta kritiikkiä.

Tovi sitten viileänä päivänä menin ulos lasten luo ylläni uusi, hieno Tori löytöni: teddykarvainen vaaleansininen villakangastakki. Kummastus oli kova.

– Äiti, onko sulla ulkona kylpytakki päällä?