Meillä on lastenhoitaja! Jonka me nyt sairastutimme. Yllättävän pitkään hänen vastustuskykynsä jaksoikin kamppailla tätä (tässä kohtaa) pariviikkoista flunssa- ja ripulitautia vastaan. Olen pahoillani ja hyvää pääsiäistä, hoitajamme.

Olemme tehneet hoitajan kanssa sopimuksen 26 viikkotunnista Kelan yksityisen hoidon tuella. Käytännössä hän on meillä joka arkipäivä viitisen tuntia ennen tai jälkeen päiväunien. Meille jää maksettavaksi työnantajan kuluja reilut 250 euroa kuukaudessa tästä osa-aikaisesta työsuhteesta. Tällä summalla saamme siis hoitajan kotiinkuljetuksella.

Kaupungin varhaiskasvatuksen virkailija muuten ihmetteli, miten harva perhe käyttää tätä yksityisen hoidon tukea ja palkkaa hoitajan. Joitakin vuosia sitten saajien määrä oli moninkertainen, virkailija kertoi.

Helpompi hengittää

Ystävämme ja hoitajamme on nyt virallisesti työskennellyt meille puolisentoista viikkoa. Jossain mieleni utopistisissa syövereissä olin kehittänyt toiveen, että helpotus alkaisi kuin taikaiskusta hoitajan aloitettua hommansa. Mutta eihän se näin mene. Mikä on minun kehooni ja mieleeni uupumukseksi vuoden–parin aikana kasautunut, ei lähde päivässä pois. Kuitenkin hoitajan ollessa täällä, ja ennen kaikkea palkattuna hoitajana eikä ystävänä, minun on helpompi hengittää. Rintakehässä tuntuu ilmavammalta. En jatkuvasti ennakoi seuraavaa stressitilannetta, koska paikalla on toinen lapsista täysin vastuussa oleva ei-uupunut aikuinen. Tuntuu huojentavalta olla välillä sivuroolissa.

Varovaisen toiveikkaasti voisin sanoa, että toipuminen saattaisi saada alkunsa näistä asetelmista.

Toiveissa on myös, että jossain kohtaa hoitaja voisi napata lapset mukaansa ja viettää heidän kanssaan aikaa myös omassa kodissaan. Ollapa yksin tai kaksin kotona useampi tunti!  Kaupungin varhaiskasvatustyöntekijä muistutti työsopimusta tehdessä, että lastenhoitaja hoitaa lapsia eikä tee viikkosiivouksia. Aivan autuas olisin jos saisin tehdä rauhassa sen viikkosiivouksen, totesin hänelle.

Tuntuu hankalalta jättää hoitajaa yksin kolmen villiviikarin kanssa, ja osan ajasta toinen meistä usein onkin apuna, mutta minun täytyy ajatella omaa jaksamistani. Siksihän hoitaja on palkattu. Muutamana aamuna olen nukkunut pitkään ja syönyt rauhassa hiljaisessa asunnossa aamupalaa hoitajan ulkoillessa lasten kanssa. Varovaisen toiveikkaasti voisin sanoa, että toipuminen saattaisi saada alkunsa näistä asetelmista.

Lääkäri soitti pitkän odottelun jälkeen. Toisen kierroksen laboratoriotuloksissa ei ollut mitään erityistä, ja mielialalääkettä hän ei tässä kohtaa lähtisi määräämään. Perusteluna oli, että masentuneisuus ja ahdistuneisuus liittyvät niin vahvasti elämäntilanteeseen, jota nyt ollaan ainakin jollain tapaa fiksaamassa. Ja unen määrään ja laatuun, minä lisäsin. Olen samoilla linjoilla. Katsotaan, alkaako hoitajajärjestely puremaan vointiini.

Kolmoskortti

En enimmäkseen ole nyt heräillyt öisin ihan joka tunti kuten pahimmillaan, mutta aamuyöt ovat nihkeitä. Torkun tai valvon. Ilmeisesti aika tyypillistä stressihormonin ollessa koholla, kuten voisin arvella allekirjoittaneella olevan. Päivisin en yleensä pysty nukkumaan, en sitten millään, olin sitten sopivasti raukea tai aivan yliväsyksissä. Tähän on kuitenkin viimeisen viikon aikana tullut muutos tai ainakin poikkeus. Olen nukkunut päiväunia! Yhdistän tämän hoitajan turvaamiin hetkien helpotuksiin, jotka ovat voineet laskea stressitasoani. Muutakaan selitystä en keksi.

 Tällä kertaa iskin ässän pöytään pelatessa neuvolatätin kanssa.

Minulla on tunnustettavaa. Pelasin taas kolmoskortin. Kun on myöhässä, tekee kokonaan oharit tai esiintyy julkisella paikalla vessapaperia housuista roikkuen, voi aina vedota kotona oleviin puolitoistavuotiaisiin kolmosiin. Tällä kertaa iskin ässän pöytään pelatessa neuvolatätin kanssa. Neuvola-aika olisi ollut pahimmoilleen päiväunien kohdalla, mutta, tadaa, sain kuin sainkin siirrettyä tapaamisen aamulle!