Lepohätä ja muita havaintoja kolmosarjesta

Kotitekoinen liukumäki on tämän hetken hittileikki. Patjan toinen pää litistetään sohvan ja seinän väliin, patjan annetaan laskeutua lattialle, sen alle asetellaan sohvatyynyjä ja voilà! Mäkeen pääsevät niin lapset, autot kuin pehmolelutkin.

Joskus ollessani yksin lasten kanssa menen hetkeksi vessaan piiloon. Kun ei ole vessahätä vaan lepohätä. Korvakuulolla pystyy yleensä aika hyvin päättelemään, kuinka pitkään on turvallista olla pakopaikassa. Poikkeuksen muodostaa se, jos lasten saataville on jäänyt värikyniä. Lastenhuoneen seinä on jo aika kirjava. Myös kirjojen repiminen on suosittu aktiviteetti, ja herra C osaa kiivetä Ikean portaaton syöttötuoli apunaan keittiön pöydälle. Muut tuolit meillä on yleensä makuuhuoneisiin teljettynä ja makuuhuoneiden kahvat käännettynä väärin päin lasten tavoittamattomiin. Nyt kun tästä kirjoitan huomaan, että pitäisi varmaan alkaa opettelemaan normaalia elämää ja pitää tuolit paikoillaan. Ei vaan meinaa hermo kestää sitä, miten paljon kieltämistä, vaaratilanteita ja nostelua se alkuun aiheuttaisi.

Vasta puolisoni ja lasten myötä olen oppinut, että ihminen voi levätä tai pitää taukoja päiväsaikaankin. Heureka! Viime vuosiin saakka olin elänyt sellaisella tyylillä, että paahdoin menemään aamusta iltaan ja sitten kupsahdin sänkyyn. Tuoreempien tietojen valossa olen oppinut säätelemään vireystilaani pitkin päivää.

Herra C luulee hänen nimensä olevan neiti A. ”Neiti A hyppää, neiti A syö, neiti A kaatuu” hän höpöttää touhutessaan. Hän luulee, että myös neiti B on nimeltään neiti A ja tietää, että neiti A:n nimi on neiti A.

Melko harvinaista tällä poppoolla aitaamattomalla ulkoalueella ollessa.

Ensimmäinen kerta, kun pystyin retkeillessämme lasten kanssa rentoutumaan kunnolla. Yllätyksekseni huomasin hymyileväni ja nauttivani olostani lähes koko ajan, mikä on melko harvinaista tällä poppoolla aitaamattomalla ulkoalueella ollessa. Vieläpä vaaranpaikkoja täynnä olevan virtaavan veden äärellä. Tämän fantasian toteutumista edesauttoi kovasti kaverimme koiransa kanssa. Herra C ei käytännössä huomannutkaan vanhempiaan retkeillessään edellä setän ja koiran kanssa. Ei ollut leikkipuistoa ja leluinakin vain muutama kuppi ja yksi pallo. Lapset nauttivat päästessään kävelemään vapaasti luonnossa ja uudessa paikassa, ja löytyipä varjoisasta kohtaa vielä mäenlaskupaikkakin. Kurahousut luistivat juuri sopivasti. Kepit, puut, vesi, koira kuralätäköt olivat pop. Kolmoset kävelivät niin pitkän lenkin, että neiti A ”sammui” lumihankeen juuri ennen parkkipaikkaa, ja seuraavana päivänä kolmoset olivat aivan uupuneita. Jospa se kunto kohenisi kesää kohti itse kullakin.

Lasten erilaiset makumieltymykset vähentävät biojätettä. Lähes poikkeuksetta joku innostuu syömään enemmän jogurttia, toinen puuroa ja kolmas juuston jämät.

Treffi-illat ovat jääneet välistä liian pitkään. Välillä otimme säännöllisesti parisuhdeaikaa viikoittain. Nyt ylimääräinen vapaa-aika on minulla mennyt lähinnä lepäämiseen, kun uni on taas ollut tavallistakin silppuisempaa. Haaveilen palauttavasta, useiden tuntien yhtäjaksoisesta unesta, virkeydestä, harrastamisesta ja treffeistä.

Täytyy ihailla lasten luovuutta. Yksinkertaiset vaahtomuovipatjan palaset taipuivat niin pehmolelujen liukumäiksi, ruokapöydiksi kuin pulkiksikin, ja niiden parissa vierähti helposti ainakin yksi iltapäivän tunti. Olisi mennyt pidempäänkin, mutta eräs höntti äiti erehtyi voivansa katsoa samalla tv:stä uutisia. Alkoi  ankara vaatimus Pikku Kakkosesta, ja vaahtomuovit jäivät unholaan…