Hyppää sisältöön

Kysymyksiä ja vastauksiakin, osa 1

Voivatko A, B ja C vaihtaa paikkoja? Tai aiheuttaa sisaruksilleen aivovaurioita?
Julkaistu
Kysymyksiä ja vastauksiakin, osa 1

Kuva: ElisaRiva/Pixabay

Lupasin blogin aloittaessani pohdintaa ja hämmennystä. Tässäpä niitä kokonaisen kirjoituksen verran. En pahastu jos toteat tämän luettuasi, että tyhmiä kysymyksiä kyllä on olemassa. Keräsin kirjaamiani asioita, joista olen lääkäriltä tai hoitajalta raskausaikana tähän mennessä kysellyt. Kirjaamattomia on lukuisia enemmän.

Voivatko A, B, ja C vaihtaa vielä paikkaa kohdussa?

– Ensimmäisen lääkärin mukaan tämä ei ole käytännössä mahdollista. Toisen mukaan näin voisi jossain määrin käydä, koska sikiöpussin rakenteet ovat hyvin joustavia. 

A:ksi nimetään alimmaisena, lähimpänä synnytyskanavaa oleva sikiö. Kolmosten kohdalla B:n ja C:n nimeäminen on kinkkisempää, mutta yleisesti kohdussa vasemmalla oleva nimetään B:ksi. Monikkoraskaudessa vauvat nimetään sen mukaan, missä järjestyksessä he alatiesynnytyksessä todennäköisesti syntyisivät. Kolmoset syntyvät Suomessa käytännössä aina sektiolla, eli keisarileikkauksella, ja lopullinen aakkosjärjestys määräytyy sen mukaan, missä järjestyksessä heidät kohdusta napataan.

Onko raskausajan katkonaisiin yöuniin aina joku ilmeinen syy, kipu tai muu vastaava? Heräilen tuon tuosta vaikkei mikään ahdista, kolota tai pakota vessaan.

– Jos ilmeistä syytä ei ole, voi heräily johtua hormonaalisista muutoksista. Raskaana olevalle voidaan määrätä ainakin tilapäisesti tarvittaessa käytettävä unilääkitys joka ei vahingoita sikiötä tai sikiöitä.

Pitääkö välttää eteenpäin kumartelua?

– Ei jos ei tunnu epämukavalta. Omaa kehoa kuunnellen.

Ultraäänessä näkee vauvojen tökkivät ja potkivan toisiaan sikiöpussien läpi. Voivatko he aiheuttaa sisaruksilleen aivovaurioita?

– Eivät voi (naurua).

Voiko käyttää närästyslääkkeitä raskausaikana?

– Kyllä, on sopivia närästyslääkkeitä.

Voisitko piirtää minulle vatsan päälle tai paperille miten päin ja millä kohtaa tarkalleen vauvat juuri nyt ovat? On hankala hahmottaa ja haluan yrittää visualisoida heidät, jotta voin arvailla tarkemmin kenen muksautus tai pyörähdys voisi milloinkin olla kyseessä.

– Tottakai. (Sekä lääkäri että minä unohdimme asian käynnin aikana. No, ehkä ensi kerralla.)

Miksi hedelmöityshoidot lisäävät monikkoraskauksia vaikka alkioita istutetaan lähes poikkeuksetta vain yksi?

– Lääkäri lisääntymislääketieteen puolelta osaisi kenties vastata paremmin, mutta ainakin ICSI-mikrohedelmöitys (koeputkihedelmöitystä astetta edistyneempi vaihtoehto, ei käytössä meidän tapauksessamme) lisää alkion jakaantumisherkkyyttä.  

Raskausaikana neuvotaan nukkumaan vasemmalla kyljellä ja välttämään etenkin selällään nukkumista. Päteekö tämä kolmosraskauteen, kun vauvoja ja istukoita on joka suunnalla?

– Tiivistetysti: nuku vaikka päällään seisoen, miten ikinä saatkin nukuttua. Epämukava olo kyllä herättää jos esimerkiksi verenkierto häiriintyy asennon vuoksi.