Ryppyiset verhot roikkuvat ikkunoissa näkösuojana. Taitaa jokunen tahrakin olla. Onko elämä silloin hallinnassa, kun verhot on pesty, silitetty ja ripustettu? Vai pitäisikö myös pestä ikkunat? Vai voiko elämä olla riittävästi kontrollissa rasvatahrojen, sormenjälkien ja linnunkakkojenkin keskellä? Tai tarvitseeko sen ylipäätään olla? Olen edistynyt, mutta osaisipa päästää vielä enemmän irti.

Aika etäinen fantasia se haravointi olikin.

Unelmoin pihan haravoinnista, sillä tiluksemme näyttävät niiteltyltä heinäpellolta. Vähän venähti ruohonleikkuuväli. Sain vinkin, että heinäsato kyllä uppoaa nurmeen kun ajelee jonkun kerran leikkurilla päältä ja antaa olla. Että ei kannata välttämättä alkaa haravoimaan. Kiitin ja naurahdin, että aika etäinen fantasia se haravointi olikin. Ei ihan aika riitä ja tärkeysjärjestys anna myöten. Haravointi ei muuten ensisijaisesti edusta mielessäni siistiä pihaa vaan seesteistä aikaa ulkona rapsuttelemassa.

Tätä kirjoittaessa kaikki kolme lasta katsovat vierestä ja haluavat ”Painaaaaaa nappiaaaaaa!”. Vaikka heidän piti olla laskemassa patjaliukumäkeä. Tauko kirjoittamisessa.

Baniaa! Maggaliilia!

Jatkuu. Sain harhautettua kolmoset levittämällä lattialle kassillisen leikkiruokatarvikkeita. Tauko, neiti A:lle pitää antaa ylähyllyltä lelu. Vähän aikaa sitten meillä oli täydellinen päivä. Aamulla oli kyläilemässä yksi ja iltapäivällä toinen ystävä lapsineen. Aamulla vieläpä maltoin kuunnella jaksamistani ja pakotin vieraatkin jäämään sisälle kauniina kesäpäivänä.

On niin paljon hallittavampaa olla lasten kanssa sisällä, että pystyimme jopa ystäväni kanssa vaihtamaan kuulumisia. Iltapäivään mennessä olinkin sitten jo kerännyt uimareissun verran voimia, ja sehän oli porukalla verrattoman hauskaa ja rentoa. Illalla ihmettelin, miten silmät eivät vieläkään kirvelleet väsymyksestä enkä ollut kiukkuinen. Sitä se hyvä seura tekee.

Aloin tänään aamulla opettamaan käytöstapoja lapsilleni. On meinaan aikas karmean kuuloista, kun kolme taaperoa kiljuu pöydässä kurkut  suorina ”Maitoaaaaaa! Baniaaaaaa! Maggaliilia!” (banaania, margariinia) Lounaaseen mennessä osattiin jo sanoa (tai, no, ehkä puoliksi huutaa) ”Saisi maitoaaaaa?” Nopeaa edistystä!

Raivostunut Aku Ankka

Tauko. Neiti A haluaa syliin ja herra C sanoo kysyvästi tietokonetta hiplaten ”Saa katsoa?” Neiti B puhuu sohvalla kakasta, mutta se taisi onneksi olla leikin juonessa eikä housussa. Tunti ja kymmenen minuuttia, ja ihana vapaaehtoisemme tulee suomaan minulle omaa aikaa. Kirjoitan sitten? Tekisi kyllä mieli käyttää se aika liikkumiseen ja lepäämiseen.

Leikitään hippasta, kiljutaan ja kaadutaan pari kertaa ennen syömistä. Tulikin mieleen kerta, kun lapset leikkivät hippasta minun ympärilläni — kunnes neiti A puraisi minua takapuolesta. Huudahdin ilmeisen raivokkaasti, koska vielä tänäkin päivänä lapset leikeissään karjuvat raivostuneelta Aku Ankalta kuulostavalla äänellä ”Lopeta!”

Puristaa! Muutiaa!

Jospa kuitenkin saisin muutamat viimeiset sanat näytölle lasten syödessä välipalaa. Tauko. ”Lisää muutiaaaaa!” (smoothieta). ”Äiti puristaaaaa!” (Loput smoothiepussista suuhun). Ai niin, piti opettaa sitä kohteliaisuusmuotoa. Jatkuu. Sittenkin tauko, vaipanvaihtoon. Neiti B ei suostu potalle. Häntä kismittää, kun en suostu laittamaan puhdasta vaippaa ennen pottailua. Menee lopulta potalle. Vaippa päälle ja nämä viimeiset sanat tähän.

No niin, kävihän tämä kirjoittaminen näinkin.