– Levähdän pari, kolme päivää ja palaan sitten töihin, totesin esimiehelle sairauslomalle jäädessäni.

Siitä on nyt lähes päivälleen vuosi. Meni kuukausia, ehkä jopa lähemmäs puoli vuotta edes tajuta todellinen vointini ja alkaa löytää työkaluja sen korjaamiseksi. Nyt koen olevani oikeilla jäljillä mutta vielä kovasti keskeneräisellä matkalla. Sairausloma on venynyt niin, että sairauspäivärahan enimmäismäärä ehti tulla jo täyteen. Lääkäreiden ja toden totta itsenikin mukaan en ole vielä lähellekään työkykyinen, mutta kuitenkin sairauspäivärahan jatkoksi hakemaani kuntoutustukeen kielteinen päätös. Nyt odottelen valituksen lopputulemaa, mutta sairausloma jatkunee joka tapauksessa syksylle.

Ennen olisin hoitanut moisen vasemmalla kädellä.

Valituksen tekeminen oli, viestintää pitkään ammatikseenkin harjoittaneelle, massiivinen ponnistus ja samalla osoitus yhä heikosta toimintakyvystä. Muutamien sivujen asiakirjatekstin tuottaminen osissa lähemmäs 20 eri kerralla vaati valtavaa puskemista ja aiheutti päänsärkyä, voimakasta uupumusta sekä ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Ennen olisin hoitanut moisen vasemmalla kädellä.

En usko, en uskalla

Vointi on kohentunut aavistuksen, hitaasti ja aaltoillen. Yksi askel eteen, kaksi taakse. Illat, viikonloput, lomat ja sairastelut kuormittavat ylivireyden puolelle ja vievät oloa ja toimintakykyä huonommaksi. Opettelen edelleen muun muassa kärsivällisyyttä, itsemyötätuntoa ja jouten oloa. Pähkinänkuoressa: ei tarvitse suorittaa ansaitakseen arvoaan ja paikkaansa tässä elämässä.

Kuntoutustukihakemusta rustatessa tajusin ensi kertaa konkreettisesti, että elämässäni on ollut poikkeavan voimakasta kuormitusta jo viiden–kuuden vuoden ajalta. Lapsettomuushoidoista riskiraskauteen, sen myötä alkaneeseen unihäiriöön, sitä seuranneeseen masennukseen ja kolmosäitiyden tuomiin haasteisiin. Ensi kertaa viime kuukausina vointi mennyt parempaan, ja, eläkevakuutusyhtiön mukaan, välittömästi pitäisi palata työelämään. Jos nyt on ollut pari aavistuksenomaisesti parempaa ja silti voimakkaasti aaltoilevaa kuukautta, ei se ole oikea hetki lisätä kuormitusta.

Onneksi lääkärini komppaavat minua.

Pelkkä tavallinen arki vie voimien rajoille ja jo tavalliset viikonloput suorastaan romuttavat minut. Koko perheen, ennen kaikkea lasten hyvinvoinnin näkökulmasta en suoraan sanottuna uskalla. Enkä usko onnistumiseen, siis jos nyt palaisin töihin. Todennäköisesti heitettäisiin romukoppaan saavutettu vähäinen edistys. Kestävän ratkaisun saavuttamiseksi vointi on saatava ensin vakaammalle pohjalle, ja onneksi lääkärini komppaavat minua.

Arki haastaa moninaisin tavoin. Lapset ovat heräilleet yhä paljon. Tai siis ehkä kukin vain kerran tai kaksi yössä, mutta tämä repii jo yöunet turhan moneen osaan. Muita haastavia tilanteita: (oma) vessassa käyminen. Lapsilla on mahdottomasti kerrottavaa ja touhuttavaa, ja he eivät millään meinaa antaa minun käydä rauhassa vessassa. Yritä siinä sitten saada asiasi tehtyä, kun pahimmillaan kolme tenavaa roikkuu kahvassa toistellen: ”Ootko sää valmis, ootko sää valmis, ootko sää valmis?”.