Miten pärjäät yksin lasten kanssa, ystävä huokasi kuullessaan puolison olevan työreissulla. Siten, että teen asiat huolimattomasti tai en ollenkaan, vastasin. Lasten kädet ja kasvot pyyhkäistään kostealla harsolla ruokailun jälkeen tai jätetään minimisotkun tilassa pyyhkimättä. Pestään sitten illalla kunnolla. Nokkamukit laitetaan sellaisenaan ruokailun jälkeen odottamaan seuraavaa ateriointia ja nakataan illalla tiskikoneeseen.

Hyväsyöntisten lastemme välipala skipataan usein, ja runsas päivällisen ja välipalan välimalli tarjoillaan etuajassa – yhdet sotkut vähemmän siivottavana. Puolustuksekseni: toinen näistä aterioista on joka tapauksessa yleensä näykkimistä, kun nälkä ei ehdi kasvaa. Päiväkodissakin kuulemani mukaan on tavallista, että valtaosa  välipalasta päätyy biojätteeseen.

Vaippaa ei meillä vaihdeta jokaisesta pienestä tai isommastakaan pisusta, jos lapsi leikkii tyytyväisenä vähän täydemmällä varustuksella. Aika ja energia loppuvat yksikertaisesti kesken, jos yritän tehdä asiat lasten kanssa huolella ja oppikirjan mukaan. Joskus se hävettää ja enimmäkseen huojentaa.

Rutiinit pelastavat myös paljon. Meillä on joka ilta ja aamu sama ateria: mikrokaurapuuro. Sujahtaa mikroon tiettyyn aikaan lihasmuistista, valmistuu itsestään ja maistuu. Ilta- ja aamupesut sujuvat tietyssä järjestyksessä liukuhihnatyönä.

Ei kuulunut perinteisiä iltaporinoita.

Muutama päivä sitten yllätin itseni, ja sain 45 minuutissa lapset yksin autosta puurolle, pesulle ja sänkyyn – ja vieläpä ihan kivoissa tunnelmissa. Ei ehkä ikinä ole tullut noin nopeasti hiljaista yöpuulla. Ei kuulunut perinteisiä iltaporinoita. Kiitos vaan kahdella lapsella, kahdella koiralla, trampoliinilla, keinuilla ja kiehtovalla pikkukivialueella varustetulle kyläilypaikalle!

Puolitoistavuotiaiden kolmosten kanssa selviytymisessä on olennaista myös oma ruokailu. Tämä äiti ei syö nälän vaan mahdollisuuden tullen. Ja mieluiten hieman etukäteen. Pankkiin. Varastoon. Ei ole kenenkään etu, jos verensokerini ennättää laskea.

Putket, maapähkinävoit ja itkettävät kasvikset

Alan hiljalleen toipua putkesta, jonka aikana me sairastuimme, hoitaja sairastui ja me sairastuimme uudelleen. Nukuin toissa yönä kellon ympäri. Varmaankin juuri tuon sairasteluputken vuoksi meinasin tässä tovi sitten murentua entistä pienemmiksi palasiksi psyykkisesti ja kiirehdin hoitoon pääsyäni kilauttamalla terveysasemalle. Sain seuravalle viikolle ajan psykiatriselle sairaanhoitajalle, ja ystäväni neuvosta aloin saman tien etsiä psykoterapeuttia. Hoitajalla käyn kolmisen kuukautta, ja sen jälkeen voi psykiatrin arvion mukaan saada lähetteen kuntoutuspsykoterapiaan.

Jossain tuon pimeän putken keskipaikkeilla purskahdin itkuun puolison syötyä kaikki hampurilaisten väliin paistamani sipulit ja tomaatit. En ollut vihainen. Olin pohjattoman surullinen.

Kyllä, näinkin rankasti on elämä minua kohdellut!

Kasviksista maapähkinävoihin: tein unelmista totta ja ostin sitä. Banaanimaapähkinävoileipiä, maapähkinävoileipiä taateleilla, maapähkinävoita au naturel suoraan purkista… Ajattelin myös kokeilla määpähkinävoihuumassani tehdä siitä jäätelöä jollain tämän tyyppisellä ohjeella.

Herranjestas, olen unohtanut jonkun lapsista takapihalle!

Tässä eräänä iltana olin jo sängyssä, olihan kello kuitenkin jo yli kahdeksan, kuullessani lapsen itkua ulkoa. Ensimmäiset ajatukseni: Herranjestas, olen unohtanut jonkun lapsista takapihalle! Enkö muka laittanut kaikki sänkyihin? En kai sitten. Yksi, kaksi, kolme, kylläpäs laitoin. Ihan varmasti. 

En mennyt tarkistamaan, ja aamulla kaikki kolme löytyivät kuin löytyivätkin lastenhuoneesta.