Kuin yöt ja päivät
Kuva: Patricia Alexandre /Pixabay
Öillä ja päivillä on eroa kuin…öillä ja päivillä. Tai siis, päivät ovat keskenään erilaisia kuin yö ja päivä, ja yöt ovat keskenään erilaisia kuin yö ja päivä. Oliko riittävän hankalasti selitetty? Tiiviimmin: välillä on ihanaa ja välillä kamalaa. Välillä tuntuu ettei jaksa – ja sitten jotenkin jaksaa taas, kun keskittyy käsillä olevaan hetkeen eikä ajattele liikaa eteenpäin.
Välillä saa käydä rauhassa suihkussa. Välillä pitää syöttää yhtä vauvoista tyynyn päällä sylissäni, röyhtäyttää olkapäätä vasten toista ja heiluttaa kolmatta jalalla sitterissä pumpaten samalla langattomasti maitoa, kun puoliso on eksynyt sinne suihkuun tai vessaan vauvojen mielestä väärään aikaan. Välillä yksi lapsista on kantoliinalla minuun kiinni köytettynä, toinen äitiyspakkauslaatikossa edessäni nukkumassa ja kolmas jalkojeni välissä kapaloituna uneen tainnutettavana, heilutettavana, huljuteltavana.
Juuri nyt yksi nukkuu vatsallaan äitiyspakkauksessa, toinen kyljellään kärryssä ja kolmas kippurassa kantoliinassa minun ja tietokoneen välissä (piti tarkistaa kuka, ehdin jo unohtaa).
On päiviä, kun kukaan vauvoista ei nuku kunnon unia. On päiviä, kun jokainen nukkuu vähintään yhdet pitkät päivä- ja yöunet. Nämä päivät ovat keskenään hyvin erilaisia, ja niin ovat myös ilmeeni ja äänensävyni päivien aikana. Kaiken saamamme avunkin kanssa on aika raskasta, jos kolme vauvaa ainoastaan torkkuu lyhyitä hetkiä vuorokauden mittaan – ja senkin joskus vain sylissä tai kantoliinassa. Kun kaikki kolme tarvitsevat jotain ympäri vuorokauden, eivät kotipalvelun neljä tuntia ja läheisen apu illalla, niin arvokkaita kun ne ovatkin, riitä tuomaan oikeastaan hetkenkään hengähdystaukoa.
On myös päiviä ja öitä, kun kaikki vauvat nukkuvat yhtä aikaa useamman tunnin. Silloin on ihanan rauhallista.
Kiitos, rakas yökyläilijä
Joskus totean puolisolleni, että aivan näillä näppäimillä on odotettavissa seuraavan ateriakierroksen alku. Hölmistyneen näköisenä hän tuumaa, että juurihan me lopetimme edellisen. Niin, kolme–neljä tuntia hurahtaa äkkiä, kun yksi aloittaa vähän aiemmin, toinen siinä välissä, ja kolmas lopettaa muiden jälkeen. Tällä hetkellä vauvat syövät välillä hyvinkin samoihin aikoihin mutta toisinaan täysin eri vauhdilla. Joku hotkaisee viidessä minuutissa ja sammuu niille sijoilleen, ja toinen ääripää nautiskelee puolitoista tuntia välillä röyhtäillen ja uinuen. Ja kyllä he usein syövät eri aikoihinkin.
Omat haasteensa sekä peräkkäin että yhtä aikaa ruokailuissa. Peräkkäin ehtii (toisinaan) syöttää yhden lapsen kahdella kädellä rauhassa, mikä on oikein mukavaa, mutta toisaalta silloin joku tuntuu syövän koko ajan.
Toissayö oli hyvä, vaikka virallista yöhoitajaa meillä ei ollutkaan. Yökylässä oleva rakas ystävämme valvoi alkuyön, jolloin minä sain nukkua useampia tunteja. Sitten otin vuoropäällikön roolin puolison ja ystävän nukkuessa. Vauvat heräsivät sopivasti peräkkäin tai olivat hetkiä itsekseen tyytyväisiä, ja pärjäsin heidän kanssaan yksin viitisen tuntia, taitaa olla ennätysaikani tähän mennessä.
Sitten on öitä, jolloin tarvittaisiin kolme hoitajaa, tuntuu.
Uusi inhokkiääni
Se on kuin mikä tahansa ovi – mutta se on pahin vastustajani ja uusi inhokkiääneni. Se on kesken yö- tai päiväunien auki rävähtävä makuuhuoneen ovi. Se tarkoittaa 99 prosentin varmuudella yhdestä kolmeen itkevää vauvaa. Muutaman kerran liikaa olen sen kuullut viime aikoina, ja pelkkä ajatuskin herättää kauhunväreet. Inhon yltyessä tappiin ratkaisu oli, että puoliso alkoi herätyssoittamaan puhelimeeni.
Eilinen päivä oli rauhallinen. Tämä päivä oli kaoottinen. Yhtä syöttämistä, röyhtäyttämistä, itkua, vaipanvaihtoa, puklua, (epäonnistunutta) nukuttamista ja sama ralli alusta. Silti en vaihtaisi, myisi tai lahjoittaisi yhtään lapsista pois. Yritän kuvailla arkeamme, mutta välillä mietin kuulostaako se yhdeltä valitusvirreltä. Toivottavasti ei. Paljon on onnen hetkiäkin, ja joskus niistä saa kiinni jopa huudon, väsymyksen ja päänsäryn keskelläkin. Useimmiten edellä mainittujen laannuttua.
Usein pysähdyn katsomaan harittavilla silmilläni lapsia ja hämmästelemään heidän suloisuuttaan, kolminkertaista ihmeellisyyttään.
Kiitos, kun olet mukana tällä extreme-matkalla!
