Neidit A ja B katsovat sairaana kotona telkkaria, ja herra C ripuloi kaukomailla. Vieläpä haavoitettuna.

– Kissanpentu teki pipin käteen. Pitää koljata solmet, herra C esitteli videopuhelussa tohkeissaan siskoilleen ja kai vähän minullekin.

– J*****, J*****! Mitä oot tekeny, siskot huusivat yhteen ääneen herra C:n käsissä heittelehtivälle videokuvalle.

– J*****, minä tekesin palapeliä.

– Minulla on kynä. Onko sinulla kyniä siellä?

– J*****, haluatko katsoa Ryhmä Hauta?

On mielenkiintoista havainnoida vierestä, kun yleensä toisiinsa liimatut 3-vuotiaat vaihtavat kuulumisia maanosasta toiseen. Maailman tärkeimmät asiat käyvät selkeästi aiheista ilmi.

U-käännös ja uusia lyriikoita

Pääotsikko on harhaanjohtava. Oikeastihan me olemme olleet todella onnekkaita, koska lapset ovat vasta toista kertaa tälle talvelle sairaana. Sattuu kuitenkin niin, että kerrat ovat sattuneet puolison kahden ainoan pidemmän matkan aikana. Nyt minulla on toki vain kaksi lasta täällä, mutta lukuisat yskäyöherätykset jo viikon ajan, lääkärikäynti kahden 3-vuotiaan kanssa ja eristäytyminen sisälle ei silti ole herkkua. Arkena lapset olivat onnekkaasti vielä päiväkotikunnossa, ja vasta eilen käytiin hakemassa päivystyksestä diagnoosit yksi korvatulehdus, toinen mahdollinen korvatulehdus ja ehkä kaksi RS-virusta.

Tänään meillä on väsymyksestä huolimatta mennyt ihan kivasti. Tytöt ovat leikkineet keskenään, niistäneet neniään, katsoneet Ryhmä Hauta, riidelleet, syöneet keksejä, kiisseliä ja sipsejä, istuneet sylissä ja keksineet laulun. Pikkuinen tonttu -joululaulu sai osin ajankohtaispainotteiset uudet sanat.

”S****lla tuli paha olo autossa.

S****lla tuli oksa (oksennus) autossa.

J***** on ******ssa (puolison kotimaa).

Tästä se joulu alkaa!”

Muutama takapakkikin on siis päiväämme mahtunut. Takapakki 1: yritimme lähteä mummille niskaan kaatuvia seiniä pakoon, mutta neiti A yrjösi kahdesti ensimmäisen viiden kilometrin aikana. U-käännös. Takapakki 2 (mahdolli: neiti B vetäisi pöntöstä alas lähes täyden rullan paperia. Jännityksellä odotamme mahdollista tukosta.

Nakit kylppärissä

Yhdenlaista intervalliharjoittelua tämä sairaiden lasten kanssa oleminen, olen huomannut. Tai että jaksoissa päivät sujuvat parhaiten. Intervallien kestot riippuvat potilaiden tilan kriittisyydestä ja heidän vireystilastaan. Napsautan telkkarin päälle tai annan evästä, kun homma alkaa mennä väsyneen oloiseksi kähinäksi. Muutaman lastenohjelmajakson tai keksin ja riisikakun jälkeen jaksaa taas leikkiä tunnin. Tai ainakin varttitunnin. Ja sama alusta.

Huomiselle on suunniteltuna yhteissairastupailua lasten päiväkotikaverin luona. Järkeilimme, että lapsilla (ja vähän meillä aikuisillakin) on joka tapauksessa sama tauti päällä, joten miksei ottaa siitä iloa irti yhdessä.

Päädyin pilkkomaan nakkeja kylpyammeen kupeessa.

Loppuun vielä hatunnosto kaikille yksinhuoltajille. Puolison ilta-apuun useimmiten tottuneena muistui nopeasti hänen reissuun lähdettyään mieleen, että leivinuunin lämmitys tai iltapalan valmistus ei välttämättä olekaan niin yksinkertainen asia lasten kanssa yksin ollessa. Tai se vaatii ainakin paremman suunnitelman kuin omani. Jäi eräänä iltana huomioimatta, että en voi kylvettää lapsia ja tehdä keittoa samanaikaisesti. Iltapala-aika kolkutteli ihan lähellä, ja lapset oli jo nakattu likoamaan, joten päädyin pilkkomaan nakkeja kylpyammeen kupeessa.