Kolmosuutisoinnin vaiheet 1–6

1. Ei kerrota kenellekään. Ylllätetään vauvojen synnyttyä. (Tätä päättäväisyyttä kesti noin kaksi tuntia.)
2. Paljastetaan vain muutamille läheisille kolmosraskaus. Raskaudesta kerrotaan avoimesti perheelle ja ystäville. (Tässä kohtaa kaksi katalaa kaveriani tajusi hoidoista tietäessään kysyä välittömästi, että montako lasta on tulossa. Nokkeluus palkittiin totuudella.)
3. No, kerrotaan ystäville ja sukulaisille mutta pyydetään heitä pitämään asia salassa. (Nyt ei ollut enää kovalevy ajan tasalla, ja alkoi jo mennä sekaisin mitä kenellekin oli tullut sanottua ja sanomatta jätettyä lasten lukumäärästä ja lasketusta ajasta.)
4. Hei, en muista, olenko kertonut jo että olen raskaana? A) Ai olen. No, se ei ollut ihan koko totuus… B) Jaa, en ole. No, olen raskaana. Ja meille tulee kolmoset.
5. Onko joku muu kertonut että olen raskaana? Kertoiko se, että meille tulee kolmoset?
6. Mitähän minä sinulle sanoin siitä lasketusta ajasta? Juu, no, se onkin ainakin puolitoista kuukautta aiemmin.

Kerronpa – enpä kerrokaan -vyyhti oli kokonaisuudessaan huvittava, ihana ja kuluttava. Oli mukavaa paljastaa asia ihmisille kuukausien mittaan ja saada aina hämmästellä ja iloita uudestaan yhdessä heidän kanssaan. Eikä oma ihmetys ole sittemminkään juuri laantunut. Toisaalta oli psyykkisesti kuormittavaa käydä nämä tunteet lähes jokaisen ystävän ja perheenjäsenen kanssa erikseen läpi.

Tiedustellessani muilta kolmosäideiltä asiaa, taktiikat olivat vaihdelleet kovastikin. Osa on kertonut heti raskauden selvittyä hyvin avoimesti triostaan, ja toinen ääripää on paljastanut asian osalle lähipiiristäkin vasta syntymän jälkeen.

Kolmosista kertomattomuuden aikakaudella päänvaivaa tuottivat ennen kaikkea äitiyslomaan ja laskettuun aikaan liittyvät kysymykset. Trio kun syntyy ainakin puolisentoista kuukautta ennen varsinaista laskettua aikaa. Oikean lasketun ajan kertominen olisi johtanut ainakin ihmetykseen isosta mahasta. Arvion äitiyslomasta olisin voinut määritellä lasketun ajan perusteella, mutta sekään ei pitäisi paikkaansa koska syntymää todistetaan jo ennen tuota päivää, ja äitiysloma alkaa synnytyksestä.

Useimmiten taisin päätyä epämääräisesti viittaamaan keskimääräiseen sektioajankohtaan laskettuna aikana ja välttelemään ottamasta kantaa äitiysloman ajankohtaan.

Mitähän ne muut ajattelevat?

Kysymys kuuluu, että miksi en halunnut kertoa heti ja avoimesti kolmosraskaudesta? Ihan alussa saatuamme tietää viikon 14 kieppeillä meidän oma pieni – tai no, valtava – salaisuus tuntui hykerryttävältä. Samalla ja sen jälkeen mielessä kummitteli pelko riskeistä kaikkien meidän neljän kohdalla sekä halu pitää asia siksi pienessä piirissä.

Mitä on nyt jotenkin hankala ymmärtää, koska en yleensä ole ollenkaan taipuvainen näin toimimaan ja ajattelemaan. Pelkäämään pahinta ja piilottelemaan.

Ja jos jotain ikävää sattuisi, olisi varmasti ihan viimeiseksi mielessä, että mitähän ne muut mahtavat miettiä. Raskaana olevan naisen ajatuksenjuoksu voi olla mystistä.

Riskiraskaus vaikuttaa joka tapauksessa pienen otannan perusteella olevan yksi yleinen tai kenties yleisin syy kertomisen pitkittämiseen. Nyt tuntuu huojentavalta, kun en enää pitkään aikaan ole asiaa keneltäkään piilotellut. Kolmosista puhuminen on myös ollut hyvä tapa käsitellä suurta elämänmuutosta ja luoda vauvoihin yhteyttä tunnetasolla.

Kerron vielä myöhemmin erikseen kolmosuutisoinnin kohteiksi tulleiden ihmisten erittäin viihdyttävistä reaktioista. Ne ovat vaihdelleet aina hysteerisistä naurukohtauksista silkan pakokauhun kautta anteeksipyytelemiseen.